sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Viikonloppuväsymystä

Hei vaan! Olipas mukava tulla käymään kirjottelemassa, kun lukijamäärä on kasvanut neljäänkymmeneen, ja tämä on kahdeksaskymmenes kirjoitukseni.  Sen kunniaksi taitaakin olla luvassa taas erikoispostaus, jonka aiheen Te hyvät lukijat saatte päättää :)

Viikonloppu on ollut varsin hullunmyllyä, melkeimpä koko viime viikko on ollut sellainen, ja itse olen ollut äärimmäisen väsynyt. Lauantaina kävimme maneesilla hyppäämässä ja kuvia/videota ei ole, sillä iskä unohti ottaa kameran pois laukustani...

Hyppäsimme rataa, ja muutimme hyppytyylimme täydellisesti päälaelleen, mikä tuotti aina välillä itselleni hahmotusvaikeuksia, välillä taas meni ihan superhyvin. Nykyinen radan meni tyylimme on (tai ainakin yrittää olla) rauhallisempi ja pyörivämpi laukka kuin aiemmin, itselleni odottavampi ja pystympi hyppyasento ja myötääminen käsillä. Katotaan vaan onnistuuko laukan pito rauhallisena kisoissa, kun ollaan isolla kentällä ja esteet reilun kokoisia... Pitää vain onnistua itse pitämään pää kylmänä ja malttaa ratsastaa rauhallisella laukalla vaikka mieli tekisi mennä reippaasti eteenpäin.

Tuossa ylempänä on piirros tuosta radasta, mitä treenasimme. Aluksi menin pelkkää neljän askeleen linjaa molempiin suuntiin verkkana (esteet silloin n. 70cm). Sitten lisäsimme okserin siihen (n. 80cm), joten kiersimme koko kenttää ympäri. Sitten treenattiin sarjaa (mille lähestyminen tulee tuolta linjan välistä), jossa ensimmäisen esteen alla oli kaaaarmea violetti portti ja toisen osan alla aaltoportti (mikä ei ihme kyllä tuottanut ongelmia...). Sitä mentiin muutamia kertoja ja sitten otettiin tuo toinen sarja mukaan (jossa oli toisella esteella oranssi ja toisella vihreä portti) eli mentiin sarjoja kahdeksikolla. Lopuksi mentiin rataa joka alkoi vihreä-oranssiportti-sarjasta päätyä kohti, siitä okserille, toinen sarja päätyyn päin ja lopuksi linja. Radan esteet olivat 110-115cm, ja vaikka laukka oli puolet hitaampi entiseen verrattuna oli hyppääminen mukavaa. Pallo hyppäsi hyviä pyöreitä hyppyjä, ja takapään käyttämisestä kertoo eräs hypyistä, jossa menimme 110cm okserin yli käynnistä (askel ei sopinut, niin Pallo teki omanlaisen ratkaisunsa).

Nyt keskitytään täysillä kisoihin, ja viikon ohjelma onkin seuraava:
Maanantai liina
(c) Minä
Tiistai joko liina tai vapaa
Keskiviikko kevyt estehyppely
Torstai maastokävely tai koulu
Perjantai maastokävely tai koulu
Lauantai kisat
Sunnuntai maastokävely

Seuraava postaus tuleekin sitten kisojen jälkeen, siihen asti laitelkaahan ehdotuksia mitä haluatte 40 lukijan kunniaksi tehtävän! Käyn perjantaina katsomassa täällä, joten vaikka videopostaus kisoista onnistuu, jos niin haluatte :)

                                                   Ensi kertaan!

1 kommentti:

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!