perjantai 23. lokakuuta 2015

Uusia perheenjäseniä

Hali 3 vko
(c) Jaana Pitkänen

Meidän perhe on kasvanut hurjaa vauhtia :D Pitkään olen haaveillut Pusulle kaveria, sillä se on ollut aina paljon iloisempi kun meillä on ollut mm. vanhempien koira hoidossa. Ja nyt siihen tarjoutui tilaisuus, ja tänään meille muuttaakin Hali-mäyräkoira. Hali on ruskea keltaisilla merkeillä, 8 viikkoa ikää ja täysikasvuisena normaalikokoinen. Mie en meinaa pöksyissäni pysyä kun tämä ihastus on tulossa <3 Halista tulee varmasti tännekin kuulumisia :)

Eka päivä omassa kodissa
(c) mie

Kesällä allekirjoitettiin kauppakirja 2-vuotiaasta toriorista, Arskasta, ja  9.10. pieni suuri mies saapui kotiin. Arska on toivonmukaan miun tulevaisuuden toivo kenttä-/estehevosena, sillä on suhteellisen rohkea ja järkevä luonne, mutta hieman omaa emänsä prinsessamaisia ominaisuuksia.. Joten katsotaan mitä tästä miehestä tulee.

Alemmasta kuvasta nkyy hieman paremmin tuota Arskan kokoa, se on tällä hetkellä n. 170cm ja kuvissa katseltiin että kasvurajat ovat vielä niin auki, että ainakin 180cm korkea pitäisi tulla... Nyt vuodessa tämä pieni mies on kasvanut pikkasen alle puolimetriä, joten voitte kuvitella kuinka se on honkkelokonkkelo ja jalat menee välillä minne sattuu. Mutta hiljaa hyvä tulee, ja tämän kanssa ei kiirettä pidetä koulutuksessa ettei kasvu häiriinny millään tavalla.
Kesällä
(c) Äiti
Tästäkin pienestä miehestä tullaan blogissa kuulemaan lisää, ja pitäisikö sitä jälleen pitää nimi-/bannerikilpailua blogille uuden tähden myötä? Heittäkäähän kommenttia mitä mieltä :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Harjoituskisoista tekstiä

Kotona sairaspäivää viettäessä kerkeää vihdoin tekemään rästikirjanpitohommia + päivittämään blogia... Joten nyt vihdoin tekstiä + videoita reilu kuukausi sitten olleista harjoitusestekisoista.

Oltiin harjoituskisoissa kolmen hevosen voimin; Survi (ristikko/Salla), Pallo (50-60/Salla, 70/mie) ja Prinsessa (90&100). Aamulla lähdettiin Survin ja Pallon kanssa ensin, sillä Pallon vikan radan ja Prinsessan ekan radan välissä oli reilu parin tunnin odotus, jolloin kerkesin hyvin käydä kotona vaihtamassa kyytiläisiä.

Sallan radoista en hirveämmin tänne kirjoita, mutta sai kyllä pikkusiskosta olla todella ylpeä. Hienosti ratsasti kaksi tasapainoista 0/0-rataa ja ratsasti juuri niinkuin sovittiin.





Pallon kanssa oli ihan mahtavaa <3 Kyllä tuli ikävä isoille radoille tuon jätkän kanssa.... Siellä radalla oli vaan niin tuttu ja turvallinen ja kodikas olo <3 Ja meillä oli niiiiiiiin kivaa <3 Mie vaan nauroin koko radan ajan, kun oli niin hauskaa <3 Ja hupsis sieltä tuli voitto kotiin, harmitti vaan, kun jouduin lähtemään hevosia vaihtamaan, niin ei keretty palkintojenjakoon riemuitsemaan lisää. Saatiin palkinnoksi 25€:n lahjakortti Deli China-ravintolaan, joka käytiinkin sitten käyttämässä seuraavalla viikolla puolison kanssa :)

Prinsessan kanssa menin 90cm ja 100cm. Prinsessa oli lievästi innoissaan, ja totesinkin että sille ei vaan sovi kisat joissa radat ovat molemmissa luokissa samat... Tuo tamma on niin pirun fiksu, että se muistaa ulkoa minne ollaan sitten menossa ja alkaa säätämään omiaan, jolloin toinen rata menee päin prinkkalaa... Mutta yksi asia ärsytti suunnattomasti noiden meidän ratojen aikana. Odottavan ratsukon kuului ohjeiden mukaisesti odottaa jossakin nurkassa, jossa ei ole tiellä, niin tuo meidän jälkeen menevä mennä vilisti pitkin maneesia, jolloin Prinsessa otti siitä ylimääräisiä kierroksia, sillä se ei ole siihen tottunut. Joo toki, pitää hevosen tottua kaikkeen, mutta kyllä miun mielestä on kohteliasta että mennään ohjeiden mukaisesti ja annetaan kaikille suoritusrauha.

Kuitenkin olin Prinsessaan tyytyväinen, ja ainakin jatkossa emme mene samanlaisissa kisoissa kahta rataa, jos radat ovat samoja. Aina voi oppia uutta, ja tämä opittiin tällä kertaa :)