lauantai 31. maaliskuuta 2012

Mitäpä saisi olla?

Hellurei ja hellät tunteet!

Meillä ei kyllä mene nyt vahvasti, ensin Pallo sairastuu, ja sitten minä...

Kävin torstaina ratsastamassa kaverini suokkia, ja kotimatkalla rupesi yht'äkkiä viluttamaan, päätä särkemään ja väsyttämään ihan älyttömästi. Siinä sitten nopealla tarkistuksella totesin, että kuumettapa pukkaa, eikä auton lämmittimen laitto täysille auttanut lainkaan kylmyyteen... Tarkoituksena oli mennä vielä toisen kaverini luokse pitämään tuntia, mutta eipä siinä voinut muuta kuin soittaa ja pahoitella sairastumistaan, luvata tulla ensi viikolla ja ajella kotiin parantelemaan itseään. Kotona mittasin kuumeen muutamia kertoja ja luku oli 39,8-40,0 asteen väliltä. Voitte uskoa, ettei ollut mukava olo, varsinkin kun ei pystynyt mitään syömään, jolloin energiataso oli ihan nollilla.

Eilen kuume oli jo laskenut 38 asteeseen, hieman siedettävämpi olo, kun ei pääkään meinaa räjähtää jokaisesta liikahduksesta. Pallollahan oli se hieronta, ja kituuttelin sen läpi, jotta sain olla katsomassa ja kuuntelemassa mitä Minnalla oli Pallosta sanottavana ja toisin päin. Pallo selvästi nautti hieronnasta, ja nyt sitten katsotaan auttaako se lainkaan. Minna sanoi, että hieman on selän lihakset jumissa, toivottavasti lähtivät siitä aukemaan :)

Tänään olo olikin jo paljon parempi, kuumetta ei ollut lainkaan, ja aamulla muutamia kertoja vain otti päästä, kun nousin nopeasti ylös. Ja ai että sitä tunnetta, kun pystyy syömään kunnolla, hieman olikin jo nälkä! Meidän piti käydä ostamassa Pallolle Arnikaa (yrttiuutetta lihaksille), mutta se olikin kaupasta loppu, joten se nyt siirtyy parilla päivällä eteenpäin. Pallo näytti tänään jo paremmalle, oikein rennolle ja leppoisalle, jokohan se jumi siitä? Huomenna vasta saadaan liikuttaa niin, että voidaan testata ontumisen "vakavuutta". Jännittää jo nyt...

Mutta nyt hyvät lukijat haluan teidän mielipiteenne. Mistä haluatte minun tekevän seuraavan postauksen? Minulla on pari vaihtoehtoa jo mielessäni, mutta muutakin saa ehdottaa :) Toivoisin, että olisitte tässä aktiivisia, jotta saadaan kunnon "äänestys" tänne käyntiin :)


Vaihtoehdot:

1) Videopostaus "Minun päiväni" (saatte valita päivän, jona teen)
2) Pallo päästä varpaisiin (voi tulla moniosaisena)
3) Postaus minusta (tarkentakaa, mitä haluatte tietää, jos tämän haluatte)
4) Muut eläimemme tarkemmin esiteltynä



Ja aikaraja on ensi viikon tiistai (3.4.), elikkäs silloin katson, mikä vaihtoehto on saanut eniten ääniä. Ja muistakaa, jos valitsette vaihtoehdon 1, valitkaa päivä ke 4.4.- ti 10.4. väliltä!

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kuulumisia

Hellurei vaan!

Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut täällä korven keskellä. Pallo ontuu edelleen, jonain päivinä vähemmän, jonain enemmän. Edelleen venytellään ja taivutellaan Palloa, jotta saataisiin jumi auki, ja perjantaina Pallo saa kunnollisen hieronnan. Pallon tulee hieromaan Minna, joka on Palloa hieronut ennenkin. Toivottavasti hieronnasta on jotain apua, ja saataisiin pian Pallon selkä kuntoon.

Itselläni kirjoitukset loppuivat viime viikon perjantaina, ja oli kyllä voittajaolo matikan ylppärin jälkeen. Se meni hyvin, ainakin omasta mielestäni, ja siihen oli hyvä päättä parin viikon tiukka puristus. Ja, ihme kyllä, minusta tulee ylioppilas! Lakki tulee keväällä päähän, sillä kaikki aineet ovat menneet läpi, arvosanoista ei vielä varmuutta, mutta hyviä kirjaimia sieltä on tulossa. :)


Hieman jo tulevaisuuden suunnitelmista Pallon kanssa tähän lyhyen postauksen loppuun. Kesällä menemme Pallon kanssa kenttäleirille Suonenjoelle. En ole ollut leirillä moneen vuoteen (viimeksi Jymyn kanssa joskus 2007 kai..?), ja valitsin Vanhiksen ihan siitä syystä, että tiedän paikan parin vuoden ajalta, tiedän opettaja-Jaanan, joka on mielestäni aivan loistava opettaja ja Vanhis on sopivan lähellä meitä. Leiri on meille sopiva, sillä tarkoitus on tänä vuonna päästä ne kenttäkisat loppuun asti, ja onkin hyvä käydä harjoittelemassa muissakin paikoissa kuin vain Tapsan tallilla. Vielä ei ole perhosia vastassa, mutta katsotaan vain lähempänä, varsinkin kun pitää itse ajaa hepparekalla sinne...

Kesää odotellessa...

Kesä -11
(c) Karoliina Savolainen
Kesä -11
(c) Karoliina Savolainen


























                                                       Ensi kertaan!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Viimeistä viedään


Pallo v. 2011
(c) Karoliina Savolainen

Hei vaan tämän postaustauon jälkeen!

Pallon kanssa meillä on nyt sellainen tilanne, että sillä on jonkin sortin venähdys selässä. Tämä aiheuttaa linkuttamista, joten ratsastus on hetken aikaa katkolla... Tähän mennessä ollaan lomailtu melkein kaksi viikkoa, ja toivon mukaan päästäisiin pian takaisin hommiin. Tarkoitus olisi päästä kuun lopussa koulukisoihin, jos vain Pallo paranee nopsasti ja päästään harjoittelemaan tarpeeksi :) Jos ei koulukisoihin päästä, lähdetään sitten Kimmon tallin alue-estekisoihin huhtikuussa (siis jos Pallo on kunnossa).

Jymy v. 2006
(c) Merja Saarti

Toisaalta tämä laittaa miettimään, että mitäs jos Pallo ei tästä kuntoudukaan...? Entäs, jos se vika ei olekaan selän lihaksessa, niin kuin oletamme, vaan se on jotain vakavampaa? Jos se onkin jalassa (mikä on hyvin epätodennäköistä, koska ne on tutkittu), eikä Pallosta enää olekaan kisakentille?


Pultti v. 2011
(c) Miia Keinänen




Helppohan siihen olisi sanoa, että tervemenoa vaan ja uutta tilalle... Mutta Pallolla onkin minulle tunnearvoa, mitä ei voi rahassa mitata. Olisinko valmis luopumaan Pallosta, ja ottamaan tilalle täyden uuden otuksen tai pystyisinkö edes löytämään uutta sopivaa hevosta? Onhan Suomi ja muut maat hevosia pullollaan, mutta löydänkö sieltä itselleni sellaista kaveria kuin Jymy, Pallo tai Pultti? Kaikki mainitsemani hevoset ovat "istuneet käteeni kuin hansikas" eli ne ovat heti tuntuneet omilta, oikeilta, kumppaneilta... Entäs, jos en koe sitä tunnetta enää koskaan?







Olenko siis valmis luopumaan tutusta ja turvallisesta, ja astumaan täysin uuteen maailmaan? En tiedä... Jo Jymyn vaihtaminen Palloon oli henkisesti vaikeaa, enkä tiedä haluanko kokea sitä enää uudestaan. Siitäpä pääsenkin pureutumaan toiseen kysymykseen: Mitä ratsastus merkitsee minulle?


Pallo v. 2011
(c) Karoliina Savolainen

Ratsastus on minulle elämäntapa, on ollut jo 12 vuotta. Siitä ei ihan hevillä luovuta, enkä haluakaan. Välillä on sellaisia päiviä, jolloin haluaisin vain "puskailla" ja nauttia hevosen kanssa olosta. Toisaalta haluan päästä harrastuksessani pitkälle, ainakin sinne 130cm tasolle. Ratsastuksen kuuluu olla kivaa eikä se saa tuntua työltä, ainakaan minusta. Silloin siitä tulee helposti pelkkä rutiini, joka vain toistuu päivästä toiseen, kuukaudesta kuukauteen, vuodesta vuoteen... Ja silloin siitä helposti katoaa nautinto. On pakko voittaa. On pakko olla paras. On pakko näyttää kaikille, että minä osaa. Eikä ole!

Jymy v. 2008
(c) Karoliina Savolainen



Itse käyn kisoissa ihan vain kisaamisen ilosta. Minusta on mukava nähdä kavereita kisoissa, varsinkin kun en heitä usein näe täällä korvessa asuessani. Kisoissa on oma erityinen tunnelmansa, joka saa minut aina valtaansa. Ei voittaminen ole tärkeintä, ainakaan minulle. Itse haluan tehdä parhaani, saada hyvät radat, ja sitten katsotaan mihin se riittää. Eikä epäonnistumisiltä vältytä, ainakaan jos on minä. En todellakaan saa aina kaikkea pelittämään ja sujumaan niin kuin haluan, ja silloin kaikista vaikeinta on katsoa peiliin ja sanoa "Vika oli minussa." Paljon helpompi on etsiä tekosyitä: "heppa lähti käsistä", "aurinko häikäisi niin, etten nähnyt minne olin menossa", tai vielä helpompaa, kieltää kaikki "nyt ei vain onnistunut".




Jymy v. 2005
(c) Merja Saarti



Osaltani peitän oman epäonnistumisen tunteen iloitsemalla kaverin menestyksestä. On paljon mukavampaa olla iloinen jonkun toisen puolesta, kuin miettiä omia epäonnistumisiaan. Ne voi puida sitten kotona, katsoa videot radoista läpi ja miettiä, mitä tekee ensi kerralla toisin.



Oho, tämähän lähti seilaamaan väärästä kanavasta merelle. Palataanpas takaisin Palloon.







Kaikista tärkeintä minulle on, että Pallo tulee kuntoon. Pallo on antanut minulle niin paljon, etten luovuta näin helpolla. Kyllä tässä jokin ratkaisu keksitään! Eikä se, että Pallo on nyt lomalla tarkoita sitä, että ratsastus olisi jäänyt ihan kokonaan väliin. Saan käydä kavereideni lämppäritammalla ratsastelemassa ja pitämässä heille tuntia aina silloin tällöin, lisäksi käyn ratsastamassa yhtä suokkiruunaa, jolle suoritetaan koulupuolen remonttia. Hassua tässä on se, että kun Jymy lähti sanoin, etten tule enää ikinä ratsastamaan niin pienellä hevosella, ja tässäpä sitä ollaan... Sekä suokki että lämppäri, joilla olen mennyt, ovat hieman (ehkä 1-3cm) Jymyä isompia. No eikai siinä mitään, kunhan pysyn vain selässä pitkine jalkoineni :D
Ropellikorvat <3
v. 2011
(c) Merja Saarti


Päivittelen tänne Pallon kuulumisia sitä mukaan kuin jotain tapahtuu. Ja voinhan minä tänne tulla höpisemään kaikesta muustakin, kuten siitä, että huomenna on viimeinen virallinen lukiopäivä minun osaltani! Silloin on maikan YO, ja sen jälkeen VAPAUS!




Never Let Go

                                                      Ensi kertaan!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Haaste: Epäonnistumiset

Hellurei! En voinut hylätä teitä vielä, joten päätin toteuttaa haasteen, jonka sain aikoja sitten. Sain haasteen Tiialta.

Haasteena on valita paras/parhaat tippumiskuvasi hevosten kanssa. Voit valita myös jonkun muunkin epäonnistumiskuvan, ei tarvitse olla välttämättä tippuminen.
1. Valitse parhaat kuvat
2. Kerro niistä: esim. milloin kuva on otettu, kuka otti, miksi tipuit, sattuiko/kävikö mitenkään ym.
3. Haasta haluamasi henkilöt: Haastan kaikki, jotka haluavat haasteen tehdä.

Keskimäen hevostila, kevät 2011.  Kuvasta ei näy,    että esteen alla on vesimatto, johon Pallo reagoi. Kumpikin kunnossa esteen jälkeen :)

Kuvan (c) Karoliina Savolainen.









Ohenharju, kevättalvi 2011 
Tehtävänä oli tulla ravista puolikaartoon, ja tehdä pysähdys keskihalkaisijan kohdalla. Kuvassa ollaan hieman erimieltä pys.paikasta.
Hengissä selvittiin.

Kuvan (c) Karoliina Savolainen.




Ohenharju, talvi 2011.
Pallo ei tykännyt portin väristä :D
Elossa ollaan, ja mentiin yli monta kertaa vielä.

Kuvan (c) Karoliina Savolainen.








Ohenharju, talvi 2011.
Lievästi outo hyppy, edellisen kuvan jälkeinen uusi yritys.

Kuvan (c) Karoliina Savolainen.











Ohenharju, talvi 2011.
Pallon ihme innariloikka. Pallo edelleenkin kammoaa noita samoja portteja...
(Kuva otettu alla olevasta videosta)



Kuvan (c) Karoliina Savolainen.









Siilin aluekisojen verkkaa, syksy 2011.
Huono alastulo, ja puomi tuli perässä alas.


Kuvan (c) Miia Keinänen.





Siilin aluekisojen verkkaa, syksy 2011.
Kuva on niin mahtava tilannekuva, että pakko laittaa :D


Kuvan (c) Miia Keinänen.













Kenttäharkat Tapsan talli, kesä 2011.
Jäin hiukan hypystä jälkeen...

Kuvan (c) Karoliina Savolainen.









Kenttäharkat Tapsan talli, kesä 2011.
Tätä kuvaa pitää hiukan avata; näyttää, että Pallo hyppää hienosti, eikö vaan? No todellisuudessa Pallo hyppää tuosta talojen vierestä, ei siis päältä :D


Kuvan (c) Karoliina Savolainen.




 


Kenttäharkat Tapsan talli, kesä 2011.
Jätettiin kenkä tuohon esteeseen... Huono ponnistus, liian läheltä ja hitaasti, onneksi päästiin yli.


Kuvan (c) Karoliina Savolainen.








Tahkon seurakinkerit, alkusyksy 2011.
Kuva on 105cm luokan uusinnasta.


Kuvan (c) Miia Keinänen.








Tahkon seurakinkerit, alkusyksy 2011.
Kuva on 115cm 3.esteeltä. Ainoa mikä putosi, joten harmittaa....



Kuvan (c) Miia Keinänen.







Loppuun vielä video, jossa kaksi epäonnistunutta innaripätkää. Video Ohenharjusta talvelta 2011, ihan ensimmäisiä hyppykertojamme. (c) Karoliina Savolainen





keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Pikapostaus

Hei vaan!

Pyydän anteeksi pitkää postaustaukoa, mutta harmiksenne joudun kertomaan, että se jatkuu vielä pari viikkoa, jollei ihmettä tapahdu. Ensi viikolla jatkuvat ylioppilaskirjoitukset, ja itse urakoin siellä viitenä päivänä, joten uskon, ettette pistä pahaksenne, jos en tule tänne kirjoittelemaan. Yritän selvitä tästä alle kolmen viikon rutistuksesta kunnialla, ja sitten lupaan jatkaa blogiin kirjoittamista oikein urakalla :)

Mutta, nyt kun kerran olen täällä, niin voin pikaisesti mainita, ettei elämässäni ole tapahtunut mitään suuria. Pallon kanssa treenit on mennyt kivasti, 110-120cm radat alkavat olemaan suoritukseltaan tasaisia, ja itse alan pikkuhiljaa löytämään rohkeutta mennä korkeampia esteitä. Tänään ja lauantaina ovat viimeiset estetreenit ennen Ohenharjun estekisoja, pitää siis jaksaa tsempata niihinkin.

Kuorma-autoajotunnit ovat alkaneet, ja ainakaan tähän mennessä en ole onnistunut aiheuttamaan mitään kauheaa. Tosin viimeksi ajo meni muita ajoja huonommin, mutta onneksi ajotunnit ovat vasta puolivälissä menossa, joten aikaa oppimiselle on vielä ennen inssiä! Ei ole muuten helppoa tuo kuormiksella ajaminen, ja nyt olen miettinyt, suorittaisinko BE-kortin tässä samalla, kun kerta mahdollisuus on... No se jää nähtäväksi.

Palaan asiaan sitten parin viikon päästä, kunhan pääsen hengähtämään ylppäreiden alta.

                                                     
    Nähdään silloin!


P.S. Kannattaa tiirailla kirkkaana iltana taivaalle, tähdet ovat superkauniita, ja nyt on näkyvissä Mars-, Venus- ja Jupiter-planeetat.

P.P.S. Kohta on kesä! Kevät etenee vauhdilla, ja maaliskuuhan on kevään ensimmäinen kuukausi. Enää ei ole pitkä matka kesälomaan, ihanaa!



Viime vuoden pääsiäiskoristeita
(c) Minä