sunnuntai 24. toukokuuta 2015

14.5. koulukisat

Seuraava kisapostaus purkukasasta onkin helatorstain koulukisoista. Käytiin Prinsessan kanssa pyörähtämässä aitojen sisällä HeB FEI Lasten Esiohjelma A 2015.

Aloitin verkkailemaan hyvissä ajoin, mutta kuitenkin liian aikaisin sillä Prinsessa alkoi turhautua ja laukkaaminen olikin, noh... Vauhdikasta... Siksi päätinkin, että en ota kuin yhet laukat per suunta ja sitten radalla menee miten menee.

(c) viiva.pic.fi

Radalla Prinsessa tuntuikin yllättävän hyvältä ja tasaiselta raviohjelmassa, mutta laukkaohjelman jälkeinen käynti (mikä käynti muka?) oli fiasko... Menin tätä rataa ensimmäistä kertaa kisoissa ja kokoajan oli sellainen olo, että joku osuus olisi unohtunut. Mutta ei unohtunut ja ihan hyvin meni meidän koulutreenimäärään nähden :) Toki pyöreys ja muoto ovat vielä kaukana täydellisestä, mutta reenataan reenataan, ja välillä käydään katsomassa mihin taidot riittää :)


Tuomareiden välinen ero oli yli kuusi prosenttia mikä on huomattavan suuri. Tutkiskelin tuloksia, ja muutamalla muullakin oli  viiden tai yli viiden prosentin ero, se on aika paljon luokassa jossa on "vain" 17 lähtijää. Meneppäs tässä sitten sanomaan kumman tuomarin tuomio on oikeammassa, itse haluan ajatella C:ssä olleen tuomarin arvostelua "oikeammaksi" oman perstuntuman mukaan.

Alla vielä arvostelut:

C
1. 5, hyvä linja, pehmeämmin pys., jännittynyt
2. 6, säilytä pehmeys
3. 7, tahdikas
4. 6,5, jännittyy hieman

5. 5,5, vielä tasaisemmin, rennomin
6. 5,5, valmistele nosto
7. 5, jännittynyt, taivuta, säil.muoto
8. 4,5, ei avuilla, valmistele pehmeämmin, nostaa väärin
9. 5,5, tasaisemmin, pehmeämmin, pyöreämmin
10. 5, tasaisemmin, pehmeämmin, pyöreämmin
11. 5,5, valmistele
12. 5, kiirehtii
13. 5, kiirehtii
14. 6, jännittynyt
15. 5, säilytä pehmeys, hyvä linja

alapisteet: 6, 5,5, 5, 6 Raamikas hevonen, ei nyt aivan avuilla. Paljon pehmeyttä ja tasaisuutta!

M
1. 5, kättä vasten, jännittyy, valmistele pys.

2. 6
3. 6, voisi ravata vielä rennommin
4. 6, rennomaksi
5. 5,5, hyvä tie, pehmeämmin, rennommaksi edestä, taivuta
6. 5, ampaisee nostoon, valmistele, laukka ei tasapainoinen
7. 5, taivuta volitlla, parempi per.anto, ei avuilla
8. 3, nostaa väärän laukan, ei avuilla
9. 4, ei avuilla
10. 4, raakaa, kaatuu sisäpohj. vasten
11. 5, siirt. kätttä vasten, mutta pisteessä
12. 4, ei malta kävellä, epäsään. askelia
13. 5, rennommaksi, pyöreämmälle kaulalle
14. 5,5, jännittyy, rats. huolellisesti kulmaan
15. 5,5, pys. tasan mutta kättä vasten

alapisteet: 5,4,4,5 Kaunis hevonen, joka ei tänään avuilla. Liikkumiseen rutkasti lisää rentoutta, niin suorittaminen helpottuu :)


torstai 21. toukokuuta 2015

Kisakuulumisten päivittelyä

(c) Miia Keinänen
Hei vaan!

Hieman on aikaa kerennyt vierähtämään, paljon olisi ollut kirjotettavaa mm. Hannun valkat, Vuokon ratsutukset, treenailut, mutta työt + koulu + talli ovat syöneet aikaa kiitettävästi.

10.5. oltiin perinteisissä äitienpäiväkisoissa Prinsessan kanssa, ja luokkina 100cm ja 110cm. 100cm verkassa Prinsessa tuntui hieman löysältä, toki itse ratsastin siltä tempoa alas Hannun ohjeiden mukaan. Mietittiin hevosenhoitajan kanssa, että olisiko Prinsessa jännittänyt matkaa, kun pitkästä aikaa ollaan pitkällä reissulla pelkästään yhdellä hepalla. Metristä tulikin kaksi pudotusta, jotka otan omaan piikkiini; tultiin liian kovaa ja liian pitkänä esteille. Metrissä tosin oli sellainen olo, ettei Prinsessa ota esteitä tosissaan tai kehtaa hypätä, se oli hypyissä selätön. Siksi olikin hyvä että 110cm verkassa se kerran kolautti pystylle, jonka jälkeen heräsi aamu-uniltaan ja alkoi hyppäämään.

(c) Miia Keinänen

(c) Miia Keinänen


110cm rata oli aivan super! Siis jee! Ensimmäinen 110cm ja yksi pudotus joka oli sekä miun että hepan yhteinen virhe; mie en saanut laukkaa vaihdettua ajoissa, mutta Prinsessa vaihtoi vikalla askeleella vielä laukan, jolloin ajauduttiin liian lähelle ja puomi putosi. Toka vikalle esteelle tuli hauska hyppy, kun annoin ponnistuksessa kevyesti raippaa ja Prinsessa hätkähti siitä :D Höpsö poni, toki raippaa sillä ei ole ennen käytettykään..

(c) Miia Keinänen
Omasta mielestäni parasta oli, etteivät esteet tuntuneet korkeilta vaan enneminkin pieniltä ja helpoilta. Olin suuuupertyytyväinen tammaan, ja tällä kaudella jatkossa hypätäänkin 100cm ja 110cm luokkia, jos ei ihmeitä tapahdu :) Kiitos Mialle kuvista ja Ninalle heppahoitajan/kameramiehen/kuuntelijan roolista <3