sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Team PaPu

Hellou vaan!
Tämä viikonloppu olikin sitten kisapainotteinen, kun molempina päivinä käytiin hyppelemässä. Lauantaina tosiaan oli Pultin ensimmäiset estekisat, ja nehän menivät varsin mainiosti. Pultti käyttäytyi todella hienosti, hieman hirnui ympäriinsä, mutta ei tehnyt mitään tyhmää; 5v oriksi käyttäytyi moitteettomasti. Molemmilta radoilta tuli pari puomia alas (jälkkäröidyin hyvän 70cm radan jälkeen 80cm:iin), ja ne olivat täysin kuskin hahmotusvirheitä. Hevonen hyppäsi todella hyvin, kaikki erikoiset, esimerkiksi muuriakaan ei ole Pultti ikinä nähnyt ja veti vaan korvat hörössä yli! Seuraavaksi olisi tarkoitus Pultilla valloittaa Sorsasalo.
     Pallolla olin sitten tänään Tahkolla kilpailemassa, ja ei ole koskaan ollut Pallo niin "estehevonen" kuin oli tänään! Oli aivan mahtava, varsinkin 105cm luokassa (yksi puomi putosi). Meni kuin esteheppa hyvällä laukalla, hyppäs kaiken hyvin ja oli muutenkin sellainen (en tiedä miten kuvailisin paremmin) "oikea" estehevonen. Siis ainahan Pallo on ollut kisoissa estehevonen, mutta tänään oli vielä enemmäin kuin ennen. Todella vaikea kuvailla, mutta ratsastaessa ero oli selvä, ja niin sain kommenttejakin, että oli todella hyvä ja hienosti meni tänään 105cm rata, sekä valmentajalta että kanssakilpailijoilta. 115cm Pallo jotenkin kiihtyi ja jarrut hävisivät hetkittäin kokonaan. Kolme putosi ja  yhden voltin jouduin tekemään, jotta sain hepan taas kontrolliin, mutta muuten olen tyytyväinen, sillä Pallo leiskautteli varsinkin okserit reiluilla loikilla yli, vaikkemme ole hypänneet aikoihin tuon kokoisia esteitä. Esteet siis 115-120cm korkeita. Olen kyllä todella tyytyväinen koko viikonlopun saldoon. Molemmissa junnuissa näkyi selvää kehitystä, ja sekös lämmittää mieltä :)
      Huomenna on sitten ensimmäinen "tuomiopäivä", sillä on biologian kirjoitukset.... En kyllä ole yhtään hermostunut, mikä on outoa, mutta kerkeämpä vielä senkin tehdä, onhan tässä koko yö aikaa :D Tsemppiä vain kaikille kirjoittajille ja koeviikkoon valmistuville, ja kaikille muillekin tietysti!

P.S. Joko arvaatte mistä uuden tiimimme nimi tulee ;)
P.P.S. Onnea Itä-Suomen juniorimestaruusjoukkueelle!
P.P.P.S. Hyvää alkavaa viikkoa!

 
70 cm radalta (c) Karoliina Savolainen


 
(c) Karoliina Savolainen

2 kommenttia:

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!