torstai 1. syyskuuta 2011

Syksysateet saapuivat

Hei vaan kaikille ja hyvää syksyä! Nyt se on virallisesti täällä, syyskuun ensimmäinen päivä ja viilenneet tuulet. Luontokin alkaa muuttamaan vihreäpainotteista maisemaa upeaksi väriloistoksi, josta saamme nauttia jonkin aikaa. Toivon mukaan tänä vuonna ei olisi yhtä märkää ja kuraista kuin viime vuonna, mutta jostain syystä tiedän toiveen olevan hieman turha. Joka tapauksessa tulee satamaan, mutta se kuuluu pohjoisen ilmastoon ja toisaalta mukavaahan sitä sadetta on kuunnella hyvän kirjan ja lämpimän kaakaon kanssa, fleecevilttiin kääriytyneenä villasukat jalassa, eikö vain? 
     Itse ainakin nautin syksystä, sillä sen tuulet kertovat talven tulosta, joulun lähestymisestä ja omalla kohdallani ajokortin suorittamisesta. Ja tietenkin lukion saapumisesta päätökseen. Hurjaa ajatella, että enää 2,5 jaksoa jälellä ja sitten alkaisi lukuloma ja viimeinen rutistus kevään ylioppilaskokeissa. Sitten elämä on ihan auki, mitäköhän sitä tekisi? Ainakin ensimmäisenä pieni henkäisytauko ja ylppärijuhlat. Sitten tulee haikeus yhden tienylityksen jäädessä taakse, ja pelko tulevaisuudesta, kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.
   Onneksi on sentään jotain pysyvääkin; perhe, ystävät ja tietenkin omat hevoset. Hevosten kanssa voi touhuta vaikka kuinka, ja ensi vuonna olisikin tarkoitus lähteä Pallon kanssa valloittamaan kansallisia ratoja, ja oppimaan samalla uutta. Ja ne kenttäkisat! Niistä haluan ehdottomasti päästä läpi :) Eiköhän sitä jostain aina löydä tekemistä, jos ei vaikka pääsekään seuraavan asteen oppilaitokseen, eli varmaankin yliopistoon.... Onneksi on hevoset ja ratsastus olemassa!

Hyvää syksyn jatkoa ja muistakaa pukeutua lämpimästi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!