maanantai 5. syyskuuta 2011

P&P-tiimin treenit

Hei vaan pitkästä aikaa!
On ollut taas sen verran touhuttavaa, ettei ole oikein tänne kerennyt kirjotella, mutta vihdoin sain nipistettyä sellaisen hetken, että voin istua koneen edessä ja rauhoittua kirjoittamaan. Tosiaan Horzen paketti tuli, ja pieni shokki oli toi Pallon nimi brodeerattuna mun takkiin. Siinä pitäis lukea Pallas III niin lukee Pallas qqq, mikä ei ihan iskenyt... No me ollaan muutenkin aika erikoisia puskajusseja, niin ei se kai haittaa, jos on jotain omituista vielä lisäksi :D Sitten tilasin Pultille suojat, jotka hajos heti ensimmäisellä kerralla ompeleen kohdalta. Pistin Horzelle palautetta, ja odotan nyt vastausta milloin saisin uudet suojat tilalle.
   Eilen hyppäsin sekä Pallolla että Pultilla, ja vitsit oli hauskaa! Eka menin Pallolla ja otin vain muutaman hypyn, kun oli sen verran hyvän tuntuinen ja kävin lopuksi maastossa kävelemässä. Pultilla hyppäsinkin sitten pientä rataa, ja herttinen kun oli pikkupoika innoissaan! Tuli lievästi ylikorkeita hyppyjä, ja muutenkin oli ihan superhyvä. Tarkoitus olisi Pultilla mennä ainakin Ohenkisoihin hyppäämään 70cm ja luultavasti 80cm kanssa. Kuorin syyskisoissa mennään ehken 70-80cm ja 90cm, jos selvitään hengissä Ohen kisoista :)
   Pultti ei ole ollut 2 vuoteen autossa, joten testasimme meillä kuinka menee autoon ja on kuljetuksen ajan (kotitallilleen). Pultti pienen mietinnän jälkeen käveli hyvin nätisti autoon ja oli pienen alkuihmetyksen jälkeen ihan hiljaa. Tästä on hyvä jatkaa ensi lauantaina estetreeneillä ja lastausharjoituksilla, jotta ne sujuvat sitten Oheen mennessä.
Loppuun vielä muutama kuva (c) Miia Keinänen, ja kappale jota olen nyt muutamia päiviä kuunnellut.
 
Ensimmäinen verkkahyppy, tällaisena meno jatkui loppuun asti


 
Este 70cm


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!