maanantai 8. lokakuuta 2012

Onesin kisat

Hellurei, eilen en kerennyt kisoista enää kirjoitella, joten tehdäänpäs se nyt.

Eli sunnuntaina oli Onesin alue-estekisat, joissa oli tarkoitus hypätä 110cm ja 120cm. Loppujen lopuksi meille tuli aikatauluongelma, sillä minulla oli tänäaamuna kemian tentti klo 8.00 alkaen, ja jos en olisi siirtynyt 120cm:istä 100cm:iin niin en oli kerennyt illan bussiin. Joten tällä kertaa mentiin 100cm ja 110cm.

Perjantaina kävimme Salla Aarion estevalmennuksessa, josta sain Sallalta hyviä neuvoja: käsi alhaalla kääntäessä ja pidättäessä, johtavalla ohjalla kääntäminen eikä vain vetämällä (arvatkaa muistinko sen koko aikaa, varsinkin 100cm radalla), istun ennen pidätettä, en tuuppaa hyppyyn ja laukkaan läpi kaarteen. Siis aivan samoja asioita kuin isäni on sanonut (mitä kertoo isäni pätevyydestä toimia valmentajanani?)...

100cm 

Verkassa oli mukavasti ajateltu ratsastajia, meitä oli siellä yhteensä 5 ja verkkaesteinä oli luokan erikoisesteet (videolla sateenkaariokseri ja lankkupysty). Pallo oli verkassa ihan kivan tuntuinen, vähän laiska, mutta oli hyvin avuilla. Pystylle ei oikein viitsinyt nostella jalkojaan, mutta okseria hypättäessä kyllä meni koivet korviin asti, oli sen verran jännä este Pallon mielestä. No aina parempi näin, että herää toisella esteellä.

Lähdin radalle ensimmäisenä, juurikin tuon siirron takia, ja olipas outoa olla ensimmäinen ratsastaja pitkästä aikaa. Arvosteluna oli A.2.0, joten ajattelin, että nyt harjoitellaan uusintaratsastusta, kun kerta luokka oli 100cm. Joten (kuten videolta näkyy) tein pieniä teitä, ja pyrin niissäkin mahdollisimman hyviin lähestymisiin. 

3.este putosi, kun laukka ei säilynyt kaarteessa tarpeeksi, joten Pallo ajautui liian lähelle estettä, jos olisi laukannut paremmin, olisi hypännyt edellisestä askeleesta. 6.esteelle tuli kielto, kun päästin ulkopohkeen rennoksi hieman liian aikaisin, joten Pallo ei ollut satavarma, pitääkö este hypätä. Tulimme siihen niin vinosti, että Pallo katsoi paremmaksi olla hyppäämättä, enkä sitä syytäkään. Oma vikahan se oli. Ja suurimpana ongelmana on laukan säilyminen, se vain ei säily... En tiedä mitä oikein pitäisi tehdä, kun ei laukka vain säily vaikka kuinka pohkeilla "kaivan", en kuitenkaan raipalla halua alkaa naputtelemaan jatkuvaan..



110cm
3.este putosi, sillä käänsin esteelle askeleen liian aikaisin. Vähän selitystä: verkassa tulimme sateenkaariokseria verkkaesteenä, ja laskin askeleet milloin tulee hyvään paikkaan. En sitten radalla osannut enää laskea, joten siihen tuli hiukan pohjaan ja hieman löysänä. 6.este putos, kun este oli suoraan oviaukkoa kohden, ja oviaukko haittasi esteenhahmotusta, tulin sellaisessa kulmassa, että valo tuli juuri esteen taakse, ja vaalea este -> hahmotus oli hankalaa. 7.este putosi, kun en tajunnut kaarteen olevan niin tiukka, en vain saanut kääntymään tarpeeksi ajoissa.. Pahin ongelma oli laukan totaalinen hyytyminen loppua kohti. Vaihdoinkin nopeasti sanasen Kaitsun kanssa, joka oli ratamestarina ja hänkin sanoi, että laukka jos olisi säilynyt olisi ollut hyvä rata.

Niinpä... Nyt mietitään tuota laukka-asiaa ja ensi viikonloppuna Maaningalla seurakisoissa samat luokat.
Ja siellä sitten pitää laukata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!