Chelsea alias Prinsessa

Nimi: Chelsea
Lempinimi: Prinsessa, Rinsessa, Siiri, Neiti, Tamma
Rotu: Trakehner
Synt. 2.5.2009
Säkä: ~167cm (kasvaa yhä)
Muuta: Tuotu Puolasta Suomeen 2014



(c) Anna Juvonen



Vähäsen historiaa:Pallon ollessa sairaslomalla/toipilaana keväällä 2014 aloin katselemaan nuoria hevosia/varsoja Pallon rinnalle kasvamaan aika haahuillen. Tarkoitus ei ollut vielä hankkia toista hevosta, sitten näin Chelsean esittelyvideot Suvi Kettusen nettisivuilla otsikolla "Pian tulossa Suomeen", iski palo että tuo on SE. Sitten muutamia selvityksiä ja viestiä Suville, että varaa tamman meille, haetaan heti kun saapuu Suomeen.
Toukokuussa tamma saapui Suomen maalle sunnuntaina ja tiistaina olikin meidän auton kyydissä pitkällä matkalla Itä-Suomeen.

Prinsessaa oli meille tullessa ratsastettu noin puoli vuotta. Se on tehnyt varsan nelivuotiaana ja sitä ratsastettiin sen verran että se saatiin myytyä. Prinsessa oli suhteellisen laiha tullessaan ja nyt se onkin saanut jo kivasti massaa ympärilleen; se alkaa jo näyttää hevoselta :)

Nyt Prinsessa on saanut jo maistaa hieman kisahevosen elämää, muutamia kisoja ollaan käyty tällä kaudella ja ensi kaudella tarkoitus edetä seuraavalle tasolle. Tällä hetkellä Prinsessa on tasoltaan noin HeB ja 100cm.



(c) Miia Keinänen




Tammikuu 2016: Prinsessa on kehittynyt mukavasti, viime vuonna hypättiin korkeimmillaan 115cm ratoja kisoissa, mentiin tuttarin tehtäviä kenttätreeneissä ja kisattiin HeB-ratoja koulussa. 

Esteillä Prinsessa on edelleen aika vauhdikas, mikä varsinkin halliolosuhteissa vaikuttaa ratsastettavuuteen reilusti, siksipä Prinsessa on alkuvuoden ns. koulukuurilla jolla sen ratsastettavuutta pyritään parantamaan esteitä ajatellen. Esteillä Prinsessa tarvitsee vielä rutiinia korkeammalta tasolta, mutta kisakunnossa ollessaan 120cm radat eivät ole mikään ongelma. Viime vuonna nappasimme muutamia sijoituksia estepuolella.
Kenttäpuolella Prinsessa on todella lahjakas ja rohkea, mutta harmittavasti resursseja ei ole hirveästi siihen puoleen käyttää, koska harjoitusmahdollisuudet ovat niin kaukana... Eli tämän vuoden suunnitelmat ovat reilusti koulupainotteisia, jotta ratsastettavuus ja rauhallisuus kehittyisivät!

 2015 (c) Miia Keinänen

Elokuu 2016:  Henna on tehnyt Prinsessan kanssa kovasti töitä kouluratsastuksen parissa miun äitiysloman ajan ja edistystä on havaittavissa! Myös Salla on päässyt ratsastamaan Prinsessalla koulua rauhoittumisen myötä ja olen ilahtunut miten hyvin heilläkin on mennyt. Prinsessa on hyvin tyytyväinen, kun saa välillä mennä rennosti sen kummemmissa muodoissa ja Salla onkin tehnyt paljon työtä taivutusten ja siirtymien parissa. Hyppytaukoa Prinsessalla on ollut koko alkuvuosi, muutamia pikkuhyppyjä tuli silloin hiihtoesteratsastuskisoissa, mutta pikkuhiljaa palataan niidenkin pariin, jaiks! Loppuvuonna päästään toivottavasti käymään kouluradoilla sekä mie että Henna selässä ja ehkä muutamissa estekinkereissäkin. Ensi vuonna sitten omien aikataulujen salliman mukaan normaalirytmiin.

Toukokuu 2017: Kisarutiinia ollaan taas haettu, yksistä hiihtiskisoista, kolmista koulukisoista sekä yksistä estekisoista vaihtelevilla tuloksilla. Prinsessa on koulupuolella taantunut jonkin verran radan sisäpuolisessa käyttäytymisessä, mutta treeneissä alkanut väläyttelemään hyviäkin pätkiä! Treeniä ja pikkukisoja mahdollisimman paljon, jotta hevonen (ja kuskikin)  edistyisi sopivalla tahdilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!