maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kuulumisendeerennii

Heissan vaan helteisenä heinäkuun päivänä! Hetkeen ei ole tehnyt mieli oikein kirjoitella, mutta nyt ajattelin käydä hieman meidän kuulumisia päivittämässä ja vähän kertoilemassa mitä ollaan puuhailtu.

Ihan ensimmäisenä palaan Palloon. Pallon lopetus meni äärimmäisen kauniisti. Se meni juuri niinkuin olin toivonut. Pallo laskeutui hyvin kauniisti maahan ja nukahti ikiuneen. Se oli todella kaunista, ja olenkin hyvin kiitollinen meidän taitavalle eläinlääkäri-Sadulle, joka hoiti asian todella hienosti. Paremmin ei olisi voinut mennä, ja eläinlääkärin sanoja lainaten "Nyt oli juuri oikea aika päästää irti." Itselleni jäi siis levollinen mieli ja rauha sieluun, koska Pallolla on nyt kaikki hyvin. Kaipuu ei häviä, mutta sekin muuttaa muotoaan jossain vaiheessa lievemmäksi. On se silti hieman outoa, kun jättejä on enää yksi, mutta kaikkeen tottuu.. 💗

Sopivasti jäteistä kun oli puhe, niin mennään siihen nuoreen jättiin eli Arskaan. Arskan kanssa käytiin klinikalla, kun sitä kaveri puraisi kintereestä ja sen seurauksena liike on ollut hieman jäykempää, mutta onneksi siitä ei ollut mitään vaurioita tullut! Kinnerpatit Arskalle oli muodostuneet, joten siitä liikkeen jäykkyys on johtunut.
            Samalla halusin kuvata keväällä sattuneen polvivamman kohdan, ja sekin oli onneksi puhdas! Niistä kuvista näkyi hyvin myös, että Arskalla on enää edessä kasvuraja ihan minimaalisesti auki (onhan se tällä hetkellä taas takakorkea), joten se jää sopivan korkuiseksi. Se saapi nyt vielä ensi kevääseen olla rauhassa, jotta kasvurajat ja kinnerpatit kerkeävät umpeutua ja Arska löytää jalkansa. Keväällä/alkukesästä käydään tarkastamassa tilanne, ja sitten voidaan työt aloittaa kunnolla 😊
Arska 9.7.17

Prinsessan kanssa on mennyt hyvin, se on oma vauhdikas itsensä. Saatiin vihdoin meidänkin pellolle maastoesteitä laitettua, ja ollaankin niitä muutamia kertoja hypätty. Se on vaan niin mukavaa touhua, varsinkin kun sekä kuski että heppa tykkäävät siitä ihan sikana! Linkki videoon.
6.7.17
Prinsessan kohdalla olen miettynyt pääni puhki mitä oikein tekisin. Miulla on pihassa äärimmäisen rohkea ja hyppäämiseen lahjakas hevonen, mutta resurssit eivät tällä hetkellä mahdollista kisaamista. Siispä olen miettinyt kaikkea ylläpidon, myynnin ja kotiinjäämisen kannalta. Tällä hetkellä päädyttiin siihen, että se jää nyt kotiin, koska tuloksia ei tältä kaudelta ole, jolloin myyminen ei ole järkevää tällähetkellä. Toisaalta haluaisin joskus Prinsessasta varsan, jos se tuota rohkeutta ja hyppykykyä periyttäisi vaikka eteenpäin... Hankalaa... Noh, katsellaan mitä vielä keksii 😊

Veeran kanssa ollaan myös mietitty mitä sen kohdalla tehdään, välillä tuntuu erittäin tyhmältä omistaa kolme hevosta, kun yhdelläkään ei pääse kisaamaan ja valmentautumaan niin hyvin kuin pää haluaisi. Salla on innostunut nyt Veeralla menemään, ja Veerasta on löytynyt ihan uusia puolia; se rakastaa maastoesteitä! Salla on sen kanssa mennyt nyt maastareita harrasteen tasolle asti (niin innokkaasti, etten minä ole päässyt edes hevosen selkään asti, kun Salla haluaa treenata 😜), mikä on erittäin positiivista molempien puolelta. Ratsastaja on saanut lisää itsevarmuutta ja hevonen intoa hyppäämiseen 😊 Niinpä Veerakin jää meille nyt ennalta määrittelemättömäksi ajaksi..
2.7.17 eka hyppykerta
Toistaiseksi ei siis suuria muutoksia ole hevosrintamalla tulossa, ehkä muutamat pikkukisat yritetään vielä käydä tässä lähistöllä, jos niitä vain on ja sattuu aikataulut sekä luokat kohdilleen. Ensi kertaan!

torstai 22. kesäkuuta 2017

The End

Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän,
yht'äkkiä huomaan se pättyikin tähän.
Paljon seikkailuita yhdessä koimme, 
vaikeuksien kautta välillä voitimme.
Siispä kiittää sinua nyt tahdon, 
siitä mitä elämääni toit, 
siitä mitä sinulta sain,
siitä mitä kanssasi opin.

Kiitos kaikesta
propellikorvani, 
jättini, 
jätkäni.


Kivutonta matkaa Survin luokse
ikivihreille niityille.

R.I.P. Pallas III
29.4.2004 - 22.6.2017


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Jo kesäkuu..

Kitee 21.5.17

Kitee 21.5.17
Hupsista keikkaa... Taas hieman postaustaukoa ollut, mutta minkäs teet kun aikaa vuorokaudessa on rajatusti. Välissä ollaan käyty yksissä estekisoissakin, jotka menivät miten menivät. Hevosiin olin todella tyytyväinen, harmittajasti aloitteleva liputtaja pilasi Veeran kohdalla ensimmäisen radan ja meinasi sabotoida toisenkin alun. Prinsessan kanssa vaihteleva pohja täysimittaisilla esteillä taas veroitti suhteellisen paljon, koska valintana oli joko mennä reippaasti ja ottaa puomeja tai mennä hiljaa ja riskeerata kielloilla, jolloin valitsin vauhdin. Mutta ei valiteta ja mennään joskus taas ajan ja rahan riittäessä uudelleen estekisoihin 😊

Pallonkin "tuomiopäivä" on lyöty lukkoon, ja valitettavasti sekin lähestyy aivan liian nopeasti.

Kohta pitäisi hevostenkin päästä yötäpäivää laitumelle, tällä hetkellä ovat olleet vielä totuttelemassa kolmessa vuorossa ja odotellaan että ruoho olisi hieman pidempää. Sitten pitäisi ehkä vapautua aikaa taas muuhunkin kuin tallihommiin. Toki on tuota remonttia ja rakentamista taas tiedossa, jossain vaiheessa pidetään maastoesteiden hyppypäivätkin ja ja ja... Ei tekevältä työt lopu, vai miten se menikään 😉 Noh, palailen paremmalla ajalla, kunhan on taas enemmän kerrottavaa!

maanantai 15. toukokuuta 2017

Koulukisojen kiemurat

Helei!

Ensimmäinen rauhallinen hetki pariin viikkoon, jolloin kerkeää ajatella muutakin kuin tärkeitä asioita, joten nyt päivittelen parit koulukisat tännekin luettavaksi.

7.5. käytiin Liperissä 1-tason koulukisoissa, siellä ohjelmana oli Tutustumisluokan kouluohjelma 2016. Mentiin Sallan kanssa molemmat molemmilla hevosilla, jotta saadaan sekä hevosille että itsellemme ratarutiinia.

Verkat menivät molemmilla hevosilla hyvin, Veeralla ratakin meni todella hyvin, Prinsessalla se oli, noh, katastrofaalinen... Veeran lähtiessä ulos maneesista iski Prinsessalle kauhea kiire ja touhotus päälle, joten se ratakin oli sen mukainen. 😵

Veeran pisteet (57,220%):

1. 6 lievä hoipertelu
2. 6 selvempi asetus
3. 6 selvempi asetus
4. 5,5 askel saisi venyä enemmän, tahti kiihtyy
5. 7 pehmeä siirtymä, tahdikas käynti
6. 6,5 säilytä tahti
7. 6 valmistele, säilytä tahti
8. 5 valmistele paremmin
9.  6 tasaisempi tahti, aseta
10. 5,5 tippuu raviin,valmistele
11. 6 pehmeä siirtymä, enemmän askeleeseen pituutta
12. 6 pieni hoipertelu linjalla, aktiivisempi käynti

alapisteet: 5,5, 5, 5, 5,5 Valmistele siirtymät huolellisemmin, siisti kokonaisuus.

Veeran paperissa olin kyllä ihmeissäni noista alapisteistä, koska ne eivät mielestäni vastaa lainkaan perstuntumaa radalta, yläpisteitä sekä kommenttia "siisti kokonaisuus". Mutta tätähän tämä kouluratsastus on, arvostelulaji. 😬

Prinsessan pisteet (48.890%):

1. 6 tasaisempi tuntuma edestä
2. 5,5 säilytä tahti, huolellisempi taivutus
3. 5,5 -ll-
4. 5 jännittyy, vasten kättä
5. 6
6. 4,5 jännittyy, vasten kättä, säntää, rauhallisuus ja tahti
7. 5 huolellisempi tie, säntää
8. 4,5 pehmeämmin, säntää
9. 5 säilytä tahti, juoksee alta
10. 5 huolellisempi tie, juoksee alta, ei kuolaintuntumalla
11. 4,5 jännittyy, kiireinen, raviaskelia
12. 4,5 vasten kättä, aukoo suuta, ei kuolaintuntumalla

alapisteet: 4,5, 4,5, 4, 5 Säilytä kuolaintuntuma, jännittynyt, vastustaa kättä. Säilytä tahti.

Prinsessan radan jälkeen olin ihan valmis luovuttamaan tuon hevosen kanssa. Tuntuu että sen kanssa ei vaan saa hyvää koulurataa, kun se ei vaan suostu siellä kuuntelemaan. Treeneissä se menee helposti HeB-asioita hyvällä tuntumalla, mutta radalla ei...





Päätin kuitenkin yrittää Prinsessan kanssa vielä kerran, joten ilmoittauduttiin Kuopion seurakoulukisoihin helppoon c:hen molemmilla hepoisilla Sallan kanssa. Kuopion kisoissa oli E.B. Special 2015-ohjelma, joka mielestäni sopii Prinsessalle paremmin vähäisen laukan vuoksi.

Pyysin Vuokon avuksi verkkaan, kun hän jokatapauksessa kisoissa oli koutsaamassa, ja kappas, heti kun sain Vuokolta neuvoja verkassa niihin asioihin mihin tarvitsin, alkoi homma radallakin näyttämään jo toiselta.. Toki asiaan saattoi vaikuttaa se, että hevonen oli jo vajaan pari tuntia ollut kisoissa liikkeessä Sallan mennessä sillä ensin, mutta silti! Hevonen oli aivan eri kuin Liperissä! Olin supertyytyväinen Prinsessaan radan jälkeen, toivoa siis vielä on! 😊



Veeraan taas en ollut tyytyväinen, sen kanssa tuli niin hätäinen lähtö radalle, kun en tajunnut että saisin jo olla pyörimässä kouluaitojen sisällä. Ja se kyllä heijastui koko rataan, valitettavasti.. Veerakin oli verkassa todella hyvä, ja aloin jo haaveilemaan hyvistä prosenteista, noh, se haave kaatui heti alkutervehdyksessä ja viimeistään kun Veera päätti ettei hän tänään halua laukata vasenta laukkaa... 😤


Prinsessan pisteet (55,000%):

1. 5,5 alun linja hukassa, pysähdys vino
2. 6 hieman jännittynyt
3. 5,5 vastustaa tuntumaa, rennomaksi
4. 5,5 esitä siirtymä, jännittyy
5. 5,5 pehmeämmin, kiirehtii nostoon
6. 5,5 kaatuu sisäpohjetta vasten
7. 5 kättä vasten, ei pisteessä
8. 6
9. 5 pysähdys ei pisteessä, seisoo levollisesti, selkeämpi 4-tahti
10. 5 selkeämpi 4-tahti
11. 5,5 valmistele
12. 5 myöhässä
13. 5,5 pyörivämpi laukka, ei aivan avuilla
14. 5,5 kättä vasten, juoksee
15. 5,5 pysähtyy reilusti vinoon

alapisteet: 5,5, 6, 5,5 Hevosen liikkumiseen toivoisin lisää rentoutta. Ei hyväksy ohjastuntumaa, laukka pyörimään!


Veeran pisteet (55,952%):

1. 5,5 kiemurrellen, pysähdys vinossa, kiireinen
2. 5,5 takaosa karkaa ulos, turhan kiireinen
3. 6 rauhoita ravin tahti
4. 6 selkeämpi siirtymä
5. 6
6. 6,5
7. 6 raviin siirtyminen myöhässä
8. 6 tarkemmin pisteessä
9. 6 pysähdys ei aivan pisteessä
10. 6
11. 6,5
12. 2 väärä laukka, ei korjattu
13. 3 väärässä laukassa puolet, korjaus ei meinaa onnistua
14. 6
15. 5,5 huolellisemmin linjalle, pysähdys ei tasan

alapisteet: 5,5, 6, 6 Kivanoloinen ratsu, laukka tänään rennompaa vs. ravi. Raviohjelma aivan liian kiireinen -> rauhoita tahti niin suoruuskin löytyy.



Jarkon kanssa mietittiinkin, että Veera huonona päivänä saa kuitenkin melkein 56%, joten hyvänä päivänä sen kanssa on mahdollisuudet oikeasti hyviin prosentteihin... Ehkä sillekin sallitaan vielä uusi yritys, kuski saa sen verran katsoa peiliin, että seuraavalla kerralla kuskin pitää muistaa olla ajoissa radalla!

Ensi kerralla toivottavasti jo hyppelykuulumisia!

lauantai 6. toukokuuta 2017

Hannun valkka 29.4.

Pitkästä aikaa päästiin estevalkkaan Prinsessan kanssa! Molemmat oltiin ihan täpinöissämme, Prinsessa vielä enemmän kuin minä ja vauhtia sillä olisi riittänyt vaikka koko valmennusryhmälle antaa... Eli hyvät lähtökohdat siis 😁

Tehtiin rataharkkaa tulevia, mahdollisia kisoja ajatellen. Alkuun jumpattiin minijumppiksella, yksittäisillä esteillä ja radanpätkillä ja lopulta sitten pari kertaa rata. Prinsessa ei ollut minällänsäkään vaikka oli muutamia erikoisia mukana, se olisi vain halunnut mennä kovaa ja korkealta. Kerran jouduin kääntämään pois esteeltä, mutten päästiin suht turvallisesti kaikista yli. En nyt kovin pitkää sopustusta kerkeä tässä tarinoimaan, joten videolta näette miten meni. Hyvä fiilis jäi kuitenkin molemmille, takaisin 110cm radoille meno ei ole varmasti ongelma, kunhan päästään taas kisailemaan 😊 Kotikenttäkin alkaa olla jo sula ja kuiva, niin päästään siinäkin enemmän treenaamaan.



Huomenna mennäänkin sitten näyttäytymään kouluaitojen sisällä sekä Veeran että Prinsessan kanssa, siitä sitten postausta jossain vaiheessa tulossa!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Viime lauantain estetreenit

Nyt kun ollaan Prinsessalle saatu vihdoin (taas) sopiva estesatula, päästään taas hyppelemään enemmänkin. Viime lauantaina käytiinkin sitten porukala maneesilla hyppämässä jumppasarjaa. 🏇

Prinsessalla lähdin vahingossa koulusuitsilla, joissa on Vision-kuolain, kun aikaisemmin olen mennyt estehommat pessoalla. Ei ollut mitenkään huono silti mennä, vaikka Prinsessa yhdessä vaiheessa hieman kuumuikin, jarrut toimivat silti paljon paremmin kuin aikaisemmin hypätessä! Ei homma tietenkään viel täydellistä ollut, taukoa kun molemmilla osapuolilla on jonkin verran taas tullut, joten treenataan lisää 😊


Alla olevalta videolta näettekin sitten miten meni, huomenna mennään uudelleen maneesille ja toivottavasti sieltä tulee myöskin jotain videota otettua.


torstai 13. huhtikuuta 2017

Harjoituskoulukisat 1.4.17

Hellurei!
Näistä kisoista on pitänyt jo pidemmän aikaa tulla tänne kirjoittelemaan, mutta jostain syystä kalenteri on ollut supertäynnä touhua ja nyt on ensimmäinen vapaahetki tässä aamupalan ohessa.

Käytiin harjoituskoulukisoissa Opistolla ja kaikki meni hyvin, kunhan Veera saatiin ensin vain kotona kyytiin. Lastattiin Veeraa 45 minuuttia... Veera on joskus saanut lastauksessa periksi, joten testaa nyt onko hänen mentävä autoon.. No takaisinpäin lastatessa tuli miettimättä kyytiin :)


Ratana tosiaan oli HeC E.B.Special mikä itse ratana on mukava ratsastaa ja sujuva.

Prinsessan kanssahan homma meni ihan läskiksi; se oli verkassa ihan super (kuten aiemminkin kisoissa) ja radalla se heittäytyi täysin mykäksi avuille. Ihme kyllä päästiin läpi vaikka rata oli kauhea, prosentteja 50,952% ja arvostelu alla:

1. 5 anna ravata selkeämmin, parempaa ravia
2. 5 epämääräinen ympyrä
3. 5 vastustelee, käytä jalkoja
4. 6
5. 5 liian raju nosto, pehmeämmät avut
6. 5 liian iso
7. 5
8. 6
9. 5 rikkoo käyntiä
10. 5
11. 5
12. 5 väärä laukka, korjattu, liian raju
13. 5 liian iso, raju
14. 5 liian raju, epäsäännöllinen
15. 5 jännittynyt

alapisteet: 5,5,5 Kautta linjan rennompi ravi hevoselle, ainekset parempaan kuin tänään.




Sallan kanssa Prinsessa meni jo paremmin, silti ihmettelin miten Salla sai vain 52,jotain %, kun harjoituskisoissa yleensä on löysempi arvostelu.

Veeran kanssa meni yllättävänkin hyvin. Pienen alkujännittelyn jälkeen se oli todella mukava ratsastaa, mutta hieman jo väsynyt lastauksesta. Veeran pisteitä ihmettelen kanssa, 54.76% ja muutamien henkilöiden joiden kanssa olen radasta puhunut, olisi prosenttien kuulunut olla lähempänä 60%. Se mikä harmittaa näistä kisoista on se, että papereissa on todella niukasti kommentteja, esim. Salla ja mie Veeralla emme saaneet lainkaan alakommentteja, mitkä tuollaisilla prosenteilla kuuluisi kyllä olla, joten vaikea arvata mitä tuomarin mielestä meidän kuuluisi parantaa.

Noh ei voi mitään, alla vielä Veeran arvostelu:

1. 7
2. 5 liian iso
3. 5 enemmän ravia
4. 5 siisti, suora, rento, mutta ei riittävä
5. 5 raju
6. 5 epäsäännöllinen
7. 6
8. 6
9. 6
10. 6
11. 5
12. 6 valmistelematon
13. 5 liian iso
14. 5 vastusteli, kuolaimen takana
15. 6

alapisteet: 5,6,5

Ehdottomasti mennään uusiksikin kisoihin, katsotaan vain että tuomari on eri, niin saa erilaisen näkemyksen ja toivottavasti enemmän kommentteja.


maanantai 3. huhtikuuta 2017

It's over...


"Mut vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi
Kun mua sattuu, kun sydämessä veitset kääntyy Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen. Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus päättyy
Mä hajoan niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen, kuolevainen"




maanantai 6. maaliskuuta 2017

Veerailua

Eilen ratsastelin Veeran kanssa koulutreeniä, ja Salla nappasi muutamat videopätkän meidän työskentelystä kunnes kamerasta loppui akku... 😐

Tehtiin ihan perustyöskentelyä; siirtymiä, asetuksia, taivutuksia ja jonkin verran väistö- ja kokoamishommia. Väistöjä tein sekä ympyrällä piruettimaista ajatusta hakien että suoralla uralla. Oikealle Veera oli selkeästi vähän jähmeämpi varsinkin suoralla, mutta muutamien verryttelyväistöjen jälkeen alkoi sekin kierros rullaamaan. Harmittavasti näitä ei saatu videolle, kun akku loppui kesken laukkatyöskentelyn. Veera esitti oikein superhienoa liikettä jahka oltiin hetki laukkailtu ja laukassa tehty kokoamisia, mutta ei se videollakaan huonon näköinen ole 😊





Veera on kyllä kiva ratsastaa, kunhan se vielä saa kuntoa ja lihaksia lisää, on se varmasti vielä parempi! Se on ihanan pehmeä ja yritteliäs, mitä nyt välillä saattaa protestoida pienellä takapään keinumisella, mutta muuten se on kyllä oikein mussukka 💝 On se sen verran velmu kuitenkin, että osaa mennä säästöliekillä, jos ratsastaja ei ole hereillä, juuri sopiva opetusmestariksi ja hyvänmielen hepaksi siis 💗

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Kausi avattu

Viime viikonloppuna avattiin Prinsessan kanssa kisakausi hiihtoesteratsastuskisoissa. Lähdettiin sinne puolustamaan Hiihtiscup-mestaruutta, mutta se ei nyt mennyt ihan niin kuin piti...


Itsehän olin liian täpinöissäni, joten cup-luokka meni päin honkia kolmen esteen pudotuksella. Ajallisesti olisimme voittaneet kevyesti, mutta pudotuksista saadut virhesekunnit pudottivat meidät viidensiksi tuloksissa. Ei siis mitenkään hienosti mennyt 😅 Totesinkin, että ei olisi pitänyt kokeilla hypätä verryttelyssä niin monesti, koska Prinsessa kyllästyi esteiden pienuuteen ja sitten meille molemmille tuli huolimattomuusvirheitä lähestymisissä.


Noh, toisena menimme tarkkuusluokan, jossa oli tarkkusesteet hiihtäjälle. Sen voitimme ylivoimaisesti puolen minuutin erolla. Prinsessa vain rakastaa tuota kovaa laukkaamista, ja oli ihan elementissään radalla 💗


Ihana Maria oli mukanamme kuvaamassa ja auttamassa Prinsessan hoitamisen kanssa, ja kaikki kuvat mitkä tässäkin postauksessa on esillä, on Marian taidonnäytteitä 😊

Tänään miun ois pitänyt päästä klinikalle Pallon kanssa, mutta tuo perkuleen auto otti ja jumitti takasillan alas, joten ei sitten päästykään sinne ja sapettaa ihan vietävästi... Oltaisiin käyty ns. vuositarkastuksessa, mutta se nyt siirtyy ja samalla miun stressi sen asian suhteen kasvaa, varsinkin kun tuosta autosta ei tiedä milloin sen saa taas käyttöön... Ei voisi auto-ongelmat yhtään enempää kiinnostaa, varsinkin kun niistä vasta pääsi eroon 😡

maanantai 13. helmikuuta 2017

Perjantaikivaa

Viime pe hypeltiin Veeran kanssa esteitä, ja Arskan kanssa menin ihan perusasioita; voltit käynnissä, pysähtyminen ja ravipätkät.
Kuvakaappaus kännykästä, näkynee tästä edes jotain 👀

Arskan kanssa meneminen helpottuu kerta kerralta, ainoat miinukset ovat, että pysähdyksissä ei aina malta seistä kunnolla ja Arska on taipuisa kuin rautakanki... No tällä viikolla Arska pääseekin taas hierojan käsittelyyn ja porkkanajumppatreenit jatkuvat edelleen 😁 Ravi Arskalla on sellaista hidasta, mutta nyt meni jo paljon paremmin kuin viimeksi, kun nyt etupää on kasvanut takapään kiinni, jolloin liikkuminen on tasapainoisempaa. Ehkä siitä vielä ratsu joku päivä tulee 💖


Veeran kanssa otettiin alkuun jumppasarjaa ja loppuun testattiin vähän Veeran rohkeutta ja hyppykykyä A-esteellä (kenttäeste) ja metrin pystyllä. Ja aa että (Murosen Karia lainatakseni) oli mukavaa ja helppoa ja kivaa 💝 Veeran ainoat miinukset tällä hetkellä ovat laukan voimattomuus (ei ihme puolen vuoden seisomisen jälkeen), vinous (tästä syystä Veerakin pääsee hierontaan) ja pieni koko (mutta sydämen rohkeus korvaa tätä, eikä nyt tuntunut enää edes niin pieneltä, jaiks!). Veerasta tulee vielä tosi hyvä peli, en malta odottaa että päästään kisakentille Veerankin kanssa!


maanantai 6. helmikuuta 2017

Vuoden tauon jälkeen esteitä

Lauantaina hypättiin pitkästä aikaa kunnolla. Iskä piti miulle ja Sallalle tunnin, jossa mentiin Prinsessalla ja Veeralla ja välillä vaihdettiin hevosia. Kaikkia hyppyjä ei ole videolla, mutta onpahan edes jotain materiaalia :)

Prinsessalla oli hurjasti intoa ja samoin miulla, joten molemmilla oli vaikeuksia pysyä nahoissaan :D Hyvin meni silti, muutamia rytmirikkoja ja hölmöjä hyppyjä, mutta kivaa oli! Loppuu hyppäsin Prinsessalla vielä kahdeksikolla okseria ja pystyä metrin korkuisina ja olipas helppo ja kivaa! Kyllä tuo heppa vaan rakastaa hyppäämistä <3 Vielä kun saisi maltin mukaan hommaan :)




Veeran kanssa hyppäsin ihan muutaman kerran isompaa kuin Salla, ja voi vitsit kun se on pieni ja pyöreä :D Ja tuo hyppy <3 Ihan älyttömän pyöreä ja ihana <3 Täydellinen hepoinen, onneksi se on liian pieni :D Nyt saatiin Veeralle kengätkin jalkaan, niin päästään maastossa revittelemään ja kuntoa nostamaan :)

Oli todella kivaa, ja nyt yritetään viikottain saada estetyöskentelyä ohjelmistoon ja joskus vielä kisakentille esiintymään molemmilla ratsuilla.

Mukavaa helmikuuta kaikille!



tiistai 24. tammikuuta 2017

Uljas musta has landed

En tiedä miten tässä oikein kävi näin (tai no siis tiedän, mutta en ole uskoa), mutta meillä on nyt neljäskin oma karvakorva tallissa asustamassa... 




Uljas musta alias Werona alias Veera tuli ns. kuntoonlaittoa ja myyntiä varten meille, tosin saa nähdä pystynkö siitä enää luopumaan, sillä se oli ihan jotain muuta kuin ajattelin. Nimittäin paljon parempi <3 On siinä onneksi yksi vika, se on pieni (n.160cm) :D Noh katsellaan mitä tästä neidistä on tullakseen, ensimmäisen ratsastuskerran perusteella hyvä!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Tammikuu, taikakuu?

Aivot eivät oikein halua raksuttaa nuhan vuoksi, mutta kokeillaan jos jotain runoilua saisin tähän aikaiseksi.

Viime vuosi oli raskas menetysten vuoksi, eikä tämäkään vuosi alkanut paremmin. Tallimme vanhin asiakas jouduttiin laskemaan vihreämmille niityille aivan yllättäen, vuorokauden taistelun jälkeen ähkyä vastaan heti vuoden ensimmäisinä päivinä. Ainoa lohtu ajatukseen on, että karvakorvaisella ystävällämme ei ole enää kipuja. En ole ikinä nähnyt niin kipeää hevosta kuin silloin, ja toivottavasti ei koskaan tarvitse enää nähdä. Sellaista kipua ei ikinä toivo kenellekään nähtäväksi tai koettavaksi. Omistajan surua ei voi edes kuvitella, ja sitä ei voi kuin tukea ihmistä ja antaa surra. Tallinpitäjän elämä ei ole aina helppoa tai kivaa, valitettavasti  :/

Aikaisemmassa postauksessa mainitsin lahjaratsastustunneista, ja kävin ne viime viikolla humputtamassa Utran tallilla. Sain molemmille tunneille eri ratsut, ja oli aivan ihanaa ja opettavasita mennä hevosilla jotka ovat täysin päinvastaisia omiin verrattuina. Toinen ratsuistani oli sellainen, joka vaati pohkeen juuri oikeaan kohtaan jotta se "toimi", eikä liikkunut puristamalla tai jatkuvalla käskemisellä lainkaan. Toinen oli sellainen ihanus, joka paukautti parit pukitkin kun komensin hänen mielestään liian kovasti :D Ja niin teinkin, ihanan opettavaisia olivat molemmat ja tuntien jälkeen oli uupunut, mutta iloinen olo. Juuri kuten kuuluukin! Taas tekee mieli treenata ihan hurjasti (paitsi nyt kun on puolikuollut tästä taudista..) ja kehittyä vuoden humputtelun jälkeen.

Arskan kanssa päästiin jo liinassa ravaamaan, sekä irtona opettelemaan pysähdyksiä ja kävelyä ratsastajan kanssa, mutta siihen se sitten jäikin. Arska otti taas hurjan kasvuspurtin takapäällä + pudotti etuset, joten sen kanssa pidetään taas hetki taukoa. Hieroja kävi viime viikolla myös käsittelemässä meijjän hepoiset läpi ja Arska oli kaikin puolin jumissa, kun lihakset eivät olleet kerenneet kasvuspurtin mukaan.

Pallo ja Prinsessa kasvattelevat lihaksiaan säännöllisellä treenillä, ja nyt lauantaina menenkin molemmilla Vuokon puolikkaat yksärit valmennuksessa. Toivottavasti saadaan vähän todistusaineistoa niistä, kun isäntäkin on kotona päivän :)

Yritän jatkossa keretä hieman useammin tänne kuulumisia laittelemaan, jospas tänä vuonna päästään kisoihinkin D-luvan kanssa, niin saataisiin enemmän kirjoteltavaa. Ensi kertaan!