Nimi: Annaroosa Saarti
Lempinimi: Ansku, Apina, Anskuliini, Anttiroosa
Rotu: Muistuttaa erehdyttävästi ihmistä, mutta omaa myös apinamaisia piirteitä
Synt. 10.1./Suomi
Säkä: 170cm (tai no 169,5cm jos tarkkoja ollaan)
Perhe: äiti, isä, veli, sisko, puoliso, tytär ja paljon karvakorvia
Muuta: Luonteeltaan erittäin vaihteleva, mutta hyvin itsepäinen. Vaikea voittaa luottamus, mutta kun sen ansaitsee ei sitä kannata menettää. Ei vähääkään kiinnostunut muodista, pitää eniten käytännöllisistä ja rennoista vaatteista. Lempivärinä sinisen sävyt, myös muut värit, kunhan EI pinkkiä! Pitää musiikista ja lukemisesta, soittaa silloin tällöin pianoa ja suutaan sitäkin enemmän, nopea lukemaan.
Lempinimi: Ansku, Apina, Anskuliini, Anttiroosa
Rotu: Muistuttaa erehdyttävästi ihmistä, mutta omaa myös apinamaisia piirteitä
Synt. 10.1./Suomi
Säkä: 170cm (tai no 169,5cm jos tarkkoja ollaan)
Perhe: äiti, isä, veli, sisko, puoliso, tytär ja paljon karvakorvia
Minä normi kotivaatteissa, hupparit <3 |
Muuta: Luonteeltaan erittäin vaihteleva, mutta hyvin itsepäinen. Vaikea voittaa luottamus, mutta kun sen ansaitsee ei sitä kannata menettää. Ei vähääkään kiinnostunut muodista, pitää eniten käytännöllisistä ja rennoista vaatteista. Lempivärinä sinisen sävyt, myös muut värit, kunhan EI pinkkiä! Pitää musiikista ja lukemisesta, soittaa silloin tällöin pianoa ja suutaan sitäkin enemmän, nopea lukemaan.
Vähän historiaa: Kauan sitten syntyi pieni vaaleanpunainen nyytti, joka sai nimekseen Annaroosa (nimen takana on tarina, jonka kerron ehkä joskus). Tästä nyytistä kasvoi ensin kaupungin turvassa hyvin määrätietoinen ja kiltti tyttö, joka rakasti eläimiä yli kaiken. Ensimmäisen kerran istutettiin hevosen selkään, ennen kuin osasi kävellä, ja siitä eteenpäin ratsastus jatkunut läpi elämän. Ensimmäisellä virallisessa ratsastustunnilla käytiin 5-vuotiaana, ja sitä jatkui vuoden verran, kunnes ratsastuskoulu vaihtui toiseen. Melkein heti sen perään tuli ensimmäinen hevonen perheeseen Survi. Survin koulutuksen ohella ratsastuskouluoppilaan matka jatkui, ja pian oltiin edistyneempien ryhmässä. Muutaman vuoden päästä (ja parin eri yksityistallin jälkeen) päätyi kaupunkilaistyttö perheineen maalle, jonne rakennettiin oma talli. Ja silloin saapui ensimmäinen oma hevonen Jymy-Jooseppi. Jymyn kanssa matka jatkui, ja rakkaus harrastukseen vain syveni. Tämä parivaljakko nähtiin alue- ja kansallisella tasolla estekisoissa, ja menestys oli kiitettävää. Mutta sitten elämän vaikein asia tuli eteen; Jymyn myynti hevosen jäädessä liian pieneksi (vaikka olenkin perheeni lyhin.. Ironista..). Tilalle saapui Pallas III-ruunanretkale, jonka kanssa matka jatkuu tänäkin päivänä.
v. 2011 edustuskuva (c) äiti |
Kaikista eniten tykkään touhuta juuri nuorien tai vähän vaativampien heppojen kanssa. Niissä on omat haasteensa ja viehätyksensä, ja olenkin huomannut, että tulen niiden kanssa myös paremmin juttuun. Toki on ihanaa mennä hevosella, joka osaa paljon ja opettaa minulle lisää, mutta nuorten kanssa saa mennä "vähän rennommin", ei tarvitse miettiä niin tiukkapipoisesti, että voi ei nyt tämä nosto meni ihan mehtään, vaan voi rauhassa ottaa takaisin alas ja tehdä uuden noston, tehdä toistoja ilman että ne ovat kaikki täydellisiä. Hevonen ei opi, jos se osaa jo kaiken taydellisesti. Toinen asia on nuorten luonne. Toki on rauhallisia nuoria, mutta minut sytyttävät ne nuoret (tai miksei vanhatkin) hevoset, joilla on luonnetta, joilla on dynamiittia takapuolessa tai joista on kiva pelleillä.
Oma linjani on, että hevosen pitää antaa olla hevonen, tiettyjen rajojen sisällä, mutta välillä on hyvä rikkoa rajojaan, sillä silloin se on kaikista hauskointa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!