lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kouluvalkka 20.4.

Meillä oli viime lauantaina kouluvalkka, otetaan nyt vähän takaisin tuon herpes viruksen takia peruuntuneita kouluvalkkoja.

Tehtiin aluksi käynnissä ympyrällä takaosa väistämistä ulos, ja sitten samaa ravissa. Tätä tehtiin molempiin suuntiin, toki välikäynnit välissä. Pallo oli oikealle huonompi, se kun on sen pahempi puoli.

Tämän jälkeen tehtiin laukkatehtävää. Minä olin omalla ympyrällä, kaksi muuta ryhmäläistä omallaan. Tehtiin aluksi niin että ravissa tuota pepun väistätystä ja siitä suoraan laukannosto. Sen jälkeen sama käynnistä. (Ja tätäkin molempiin suuntiin.) Huomasi selkeästi kuinka Pallolla parani laukannostot, sekä laukan laatu. Pallo oli loppua kohden kokoajan parempi ja parempi ratsastaa; alkutunnin kankeasta hepasta alkoi vertyä oikea kouluratsu.

Puhuttiin tunnin jälkeen Vuokon kanssa, ja päätettiin että on ihan järkevää lähteä Siilin aluekoulukisoihin KN menemään. Tavoitteena on siisti ja tasainen rata 55% -> tuloksella. Se on ihan realistinen, jos ei mitään ihmeempiä tapahdu, ja muistan itse ratsastaa radan alusta loppuun. Muutenkin KN on lempikouluratani, vaikka en kouluratsastaja olekaan :D Mikä on teidän lempiratanne?


Loppuun vielä linkki videoon tunnista, klipit ovat videossa sekalaisessa järjestyksessä, pahoittelut. Mutta jouduin tekemään videon + tekstin kiireellä, sillä on mentävä nukkumaan. Huomenna mennään hyppäämään, yritän saada siitä matskua.



MUISTAKAAHAN KÄYDÄ OSALLISTUMASSA PINTELISETIN ARVONTAAN! Muutan hieman sääntöjä ja pidennän osallistumisaikaa, jotta saataisiin enemmän osallistujia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!