tiistai 21. elokuuta 2012

Muisti kadoksissa, kukaan nähnyt?

Joo, siis... En ole muistanut tänne kirjoitella vähään aikaan, edellinen postaus kun oli ajastettu... Joten arvatkaa vaan muistanko mitä olen Sallan kanssa tehnyt.. En. No kokeilen kuitenkin käänteisessä järjestyksessä muistella mitä on tapahtunut. Ja taas vähän tällainen päiväkirjamainen postaus:

Ma 20.8. 

Irtohypytin tänään Sallaa noin 30 min, mitä ennen juoksutin alkuverkaksi noin 20 min. Sallalle estehomma on täysin hakusessa, ja kerran yritettyämme hyppäämistä aika kehnolla menestyksellä, päätin että Sallalle on parempi opetella hyppäämistä ilman painoani sen selässä.
                Ja olihan tuo aikamoista hakemista ilman minuakin, tosin osasyynä oli se, että irtohypytin yksin (joten ei todistusaineistoa, sori :P). Loppua kohden Salla alkoi hoksaamaan hyppäämisen merkityksen, ja tekikin muutamia nuoren hevosen raakoja loikkia, mutta hyvällä yrityksellä ja energialla noin 60cm korkealle okserille. Olen ylpeä :) Kokeilen joku toinen päivä vielä samalla tavalla tuota hommaa, ja jos silloin näyttää hyvälle, kokeilen selästä käsin.

Su 19.8.

Sallan kanssa maastolenkki ukkosen jyrähdellessä. Salla ei kyllä hetkahda vähästä :) Vaikka ukkonen jyrisi suht kovastikin aika lähellä, poni vain nauttii maastoilusta. Kesti noin 1h 20 min. Treenattiin oikeaa laukkaa toiseen suuntaan ja vasenta toiseen. Vasemman nosto maastossa vielä hiukan hankala, joten sitä treenataan lisää.

La 18.8.

Sallan omistaja kävi kylässä. Pidin Sallalla vapaapäivän omien töiden aikaistuessa.

Pe 17.8.

Liinajuoksutus noin 20 min alkuverkaksi. Sitten selkään, ja siirtymiä ja taivutteluita paljon. Tänään keskityin pääasiassa siihen, että Salla odottaa siirtymisen käskyä, eikä hötkyä ennen sitä. Onnistui ihan hyvin, parani loppua kohden. Taivuttelut onnistui käynnissä, ravissa jotenkin ja laukassa, no, treenataan lisää :)


To 16.8.

Koulua, koulua, koulua. Sallan pääasiallinen treenimuoto. Tänään painotin siirtymien huolellisuutta ja apujen tehokasta vastaanottoa. Salla oli superi tänään :) 



Ke 15.8. 
Voisin veikata, että koulua. Ei mitään muistikuvaa...

Honey-kisu köllöttelemässä omenapuun alla
(c) Salla



Tänään sitten tuli Horzen odotettu paketti. Sisältäen tällaiset tavarat:

suklaanruskea liivi  ja mä R A K A S T A N sitä! Se on mulla päällä nytkin :D
&
ruskeat countrysaappaat. Nekin on ihanat, ainut et koko on 40, joten pitää testailla mahtuuko ne mulle, kun yleensä on 41 saappaat ollut (jotka hieman liian isot ilman villasukkia...Miksi ei voi olla 40,5 kokoa?). Testaillaan, testaillaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!