sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vuoden vika päivitys

Sisältääpi talvisia kuvia lupauksen mukaan! Mutta tällä kertaa aiheena onkin ympäröivä maailma, ei hepat. Mutta ei huolta, löytyy video Pallosta, niin ei ole ihan hepatonta :)

Siispä nauttikaa (huono)laatuisista kuvista ja skrollailkaa alaspäin lukemaan lisää tekstiä.
Teeriparvi takapihalla, parhaimmillaan laskettiin 12 teertä.

huono suurennos teerestä

kotipihaa

tuleva pulkka-/lautailumäki

valoa pimeyteen

talvitaivaan ensimmäinen tähti

sininen hetki

tallin mittari

sininen hetki väistyy illan pimeyden tieltä

pulkkarivistö odottaa laskijaa

hevosten kesävesisankko


Tänään käytiin Pallon kanssa taas maneesilla, ja tällä kertaa testailussa oli 14cm tavan kolmipalat. Pallo toimi näillä kuolaimilla ihan kivasti, paremmin kuin eilen (kun vei mua maastossa 6-0 ennen väsähtämistään) ja paljon paremmin kuin oliivikolmipaloilla. Kääntyi paremmin, jarrut toimi ihan jees, vähän vielä makusteltiin että millainen kuolain siellä suussa onkaan tällä kertaa. Hypytkin oli pääosin hyviä, pari täysmöhläystä tuli, mutta ne olikin ihan täysin mun mokia. Tehtiin taasen jumppaa kaheksikolla (keskihalkasijalla 5 pystyä), ja alkuun kun tultiin ravilla oli yksi väli (sininen pysty-sininen pysty) Pallolle ihan mahoton. Ei millään suostunut menemään innarina vaan aina otti ihme räpellysaskeleen sinne väliin. Sitten kun tultiin vähän reilummalla laukalla sisään, niin onnistui tuokin väli. Ihme hevonen...

Sitten tultiin samaa viiden esteen innaria vielä "toisesta suunnasta" eli lyhyemmällä (n. 12m) lähestymisellä päädystä, kun edellinen oli pitkällä (n. puolen maneesin) lähestymisellä. Muokattiin linjaa niin, että vika este oli korkeampi pysty ja 4-pysty otettiin pois. Tultiin tällä muutamia kertoja, ja sitten otettin 2-pysty pois niin että oli kolmoissarja yhen askeleen väleillä. Loppuun laitettiin vielä 1- ja 3-esteistä okserit, esteet oli n. 90cm korkeita.

Loppuun Pallokin rupes hiffaamaan jumppaamisen idean ja alkoi kasaamaan itseään ihan omasta tahdostaan ennen ekaa estettä. Selkään vain tuntui oudolta, kun yht'äkkiä näyttää että este jäiskin tosi kauaksi askeleen lyhentyessä. Onneks on tollanen kenguru, joka menee vähän ylikorkeelta yli, jos siltä tuntuu Valkku sanoi, että ois menny vaikka 120cm esteet vikalla kerralla, niin nätisti hyppäs pyöreen ja ilmavan hypyn. No jos sitä ens kaudella menis ne keposeen, kun Pallo on nyt vielä heikossa lihassa?

Mulla oli videokamera mukana, mutta iskä ei sitä autosta ottanut mukaan, ja onneksi ei :D Oli oma tekeminen välillä vähän mitä sattuu, vaikka alkoi istunta paranemaan valkun pitkällisen jankutuksen ansiosta. Se ois ollu kiva nähdä videolta, mutta ei niitä räpellyksiä siellä välissä.. Mutta niistäkin oppii, kun niitä katsoo, ainakin minä opin katsomalla.


Loppuun vielä video Pallosta kun menin hakemaan sitä sisälle varustamista varten, ja Survi oli kerennyt jo lähteä lenkille..



Ja ihan loppuun, EN tee postausta joululahjoistani kuten toivottu, sillä minusta joululahjat kuuluvat vain minun ja lahjanantajan väliseksi asiaksi, ei teille hyvät lukijat. Olkoon ne salaisuuksia, sillä sain niin ihania lahjoja, etten halua niitä jakaa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!