sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuosi 2011 on nyt mennyttä

Hei vaan ja Hyvää Uutta Vuotta 2012! Tänne asti on tultu, ja tänään onkin sitten "juhlapäivä"; tämä on 50.s blogikirjoitukseni ja tänään on 1.1.2012. Tämä kirjoitus käsitteleekin sitten kokonaan vuotta 2011, eiköhän aloiteta.

Talvikuukaudet olivat hurjan kylmiä. Taisi olla joulu-helmikuun joka päivä yli -20 astetta. Itse muistan, että vanhojentanssipäivänä, joissa en itse tanssinut, oli -31 astetta, joten jäin kotiin hoitamaan hevosia. Pallo ja Survi pääsivät ulos noin viiden tunnin ajaksi, ja Pallolla oli silloin 3 loimea päällä (fleece, villa ja toppa). Muutenkin muistan talviajan siitä, että aina kun olin lähdössä bussiin (kouluun), minulla oli hirveä kiire aamulla. Oli herättävä noin 6.45, että kerkesi laittaa itsensä valmiiksi, syödä, loimittaa hepat ja kävellä bussipysäkille. Bussihan lähti vasta kahdeksan maissa, mutta silti oli välillä hirveä kiire.

18.2.2011, pakkasta -31 astetta
(c) Minä



Pallon kanssa talvikausi meni treenatessa estehommia oikein urakalla. Melkein joka vkoloppu käytiin Ohenharjun maneesilla treenamassa, ja Pallo kehittyikin hyvää vauhtia. Pallo oli todella innokas hyppäämään, ja varsinkin oksereista Pallo piti. Pystyillä Pallo ei oikein viitsinyt hypätä kunnolla (eivät kai näyttäneet kunnon esteiltä?), joten niitä treenattiin ahkerasti. Innareita ja muita jumppatehtäviä tehtiin reilusti, ja Pallo alkoikin notkistumaan ja hyppäämään paljon pyöreämmin. Myöskin korkeutta alettiin treenaamaan, yleensä treenin lopuksi hypättiin jotain linjaa tai yksittäistä korkeampana (100cm - 120cm) ja totuteltiin samalla estetyyppeihin (trippelit, okserit, sianselät) ja erikoisesteisiin laittamalla kaiken maailman portteja alle.
110cm (videolta)
(c) Karoliina Savolainen


115cm (videolta)
(c) Karoliina Savolainen



Treenit menivät vaihtelevalla menestyksellä, eihän meillä ollut yhteiseloa takanakaan kuin muutama kuukausi. Välillä treenit menivät itseni takia mehtään, sillä jännitin paljon ja tuntui, etten oikein tiedä kuinka Palloa ajetaan. Olin kuitenkin tehnyt Jymyn kanssa yhteistyötä yli 6 vuotta, joten vaihto 20cm korkeampaan Palloon ei ollut helppoa. Hyppypaikkojen löytäminen oli aluksi helppoa, mutta jossain vaiheessa siitä tuli todella hankalaa. Ehkä se, että kehittyi hevosen kanssa ja hevoselle tuli lisää lihasta, voimaa ja vauhtia, ja nyt pitikin keskittyä muuhunkin kuin vain hyppypaikkoihin. Aluksi siis keskityimme Pallon kanssa löytämään pelkästään hyppypaikat, koska hevosella ei ollut kokemusta estehommista lähes yhtään. Kuitenkin treenien ilopilkut, yksittäiset onnistumiset ja hyvät radat, nostivat mieltä ja tuli tunne "Ehkä tästä vielä jotain tulee"

                                    (c) Karoliina Savolainen


Varusteiden löytäminen Pallolle oli (ja on edelleen) hankalaa. Kaikki suojat ovat liian pieniä, satuloissa ei riitä leveys ja muutenkin tavaroiden tulee olla supersuuria. Esimerkiksi estesuojien etsiminen vei meiltä noin 3 kuukautta. Yhdet suojat olivat sopivan pituiset, mutta liian pienet vuohisen kohdalta, toiset taas sopivat vuohisen kohdalta, mutta liian lyhyet. Lopulta löysimme sopivat suojat, ja ne istuvat Pallolle just passelisti. Bootsit tilaamme Agrimarketista, sillä se on ainoa kauppa, josta löytyy XXL-kokoisia bootseja. Pallon bootsien koko on siis XXL, paitsi heijastinbootsit menevät XL-kokoisina. 
      Satulamme on Wintecin Air Care, jossa on valkea kaari (eli siis levein mahdollinen mitä on). Aluksi satula oli täysin sopiva, sillä Pallolle ei ollut kehittynyt vielä lihaksia. Ajan kuluessa satula kävi ahtaaksi, ja mietimmekin useita keinoja, millä saisimme sen sopimaan. Lopulta isäni levensi kaarta niin, että satula sopii Pallolle täydellisesti, leveämpiä satuloita kun ei löytynyt... 
      Pallolle on helppoa ollut löytää loimet, huovat, päitset ja suitset. Ne ovat käytännössä ainoat tavarat, jotka voi ostaa joka paikasta. Loimet vaihtelevat 155cm-170cm riippuen mallista ja valmistajasta. Huovat ovat full-kokoisia, mutta etsin yleensä aina suurimmat mahdolliset yleishuovat, sillä ne ovat estesatulaan sopia. Flättäseitä tai estehuopia en voi edes ajatella Pallolla käytettävän. Suitset ja päitset ovat Xfull-kokoisia, ja niissä sentään löytyy valinnan varaa. :)
Ompas hassu kuvakulma :D
Pallon vanhat nahkapäitset ja Siilin 100cm voittoruusuke
(c) Minä



Keväällä alkoi kisakausi, ja ensimmäisistä aluekisoistamme nappasimme kiinnostavat tulokset: 90cm hyl, 100cm 1.sija (ainoa 0-rata). Kisakausi jatkui vaihtelevalla menestyksellä, ja kesän korvalla hyppäsimme ensimmäisen 110cm ratamme Sorsasalossa. 100cm on muuttunut vuoden kuluessa varsin perusradaksi, ja ne radat ovatkin usein päätyyneet toiseen vaiheeseen. Toki 100cm on ollut hyvin vaihtelevia suorituksia perusradan 12vp aina 0/0-tuloksiin.
       110cm radat ovat menneet huonommin kummankin kokemattomuuden johdosta, virhepisteet ovat olleet väliltä 9-13vp. Ei siis kauhean hyvin, mutta itse en ajattele pelkästään virhepisteiden määrää. Ajattelen enemmän sitä kokemusta mitä niiltä radoilta saimme, virheitä joita tein, ja kuinka ne korjaisin seuraavalla kerralla, ja jotkin radat ovat olleet virhepisteistä huolimatta hyviä. Sitä paitsi en odottanutkaan, että ensimmäisenä yhteisenä vuotenamme vetäisimme joka kisasta palkintopöydät tyhjiksi, tai tekisimme supersuorituksia.
      115cm radat menin kaksi kertaa Tahkolla. Ulkokentän rata meni todella hyvin, tulos oli 4vp perusradalta. Sekin tuli siitä, etten ollut varautunut Pallon sivuliikkeeseen. Itse olin katsonut jo meille hyppypaikan valmiiksi, ja sitten Pallo teki pienen sivuttaisliikkeen, ja minulta meni pasmat sekaisin. Muuten rata oli todella hyvä ja sujuva, vaikka eka hyppy olikin hieman outo... (Eli ratsastin päin hemmettiä... Anteeksi Pallo <3)



       Maneesissa ollut 115cm ei mennyt läheskään niin hyvin. Pallo oli sinä päivänä hieman outo, ei oikein ollut hallinnassa ja muutenkin hieman höselö ratsastaessa. Saattoi johtua siitä, ettei ollut pitkään aikaan oltu maneesissa muiden hevosten seurassa. Tulos oli kai 17vp, jos oikein muistan. 3 estettä putosi, tein yhden voltin, että sain kontrollin edes hetkeksi takaisin ja yksi aikavirhe. Hyvin vaihteleva skaala suorituksissa siis.
(Täytyy sanoa, että tykkään Pallon kanssa mennä aikaratsastusluokkia. Tahkolla 100cm oltiin aikaratsastuksessa 3.sijalla vaikka yksi puomi putosikin.)
Kuva Pallosta Tahkolla 13.8. 100cm Mintun ottamassa kuvassa näkyy hyvin Pallon kapasiteetti :)

Savonlinnan aluekisoista:
Aina ei vaan lähde ihan oikein.
Arvatkaa vaan romahtiko koko este..
(c) Miia Keinänen

110cm
(c) Miia Keinänen

100cm
(c) Miia Keinänen




Siilinjärven aluekisoista:
Verkkaa
(c) Miia Ruuskanen



100cm
(c) Miia Ruuskanen



Radalla
(c) Miia Ruuskanen








Kesällä sitten innostuttiin kenttäesteistä. Pallo oli niitä hypätessä ihan super, ei pelännyt mitään ja hyppäsin kaiken reippaasti. Ainoa kenttäeste mikä tuotti ongelmia oli halkopinot. Ne on sellaiset tummat "laatikot" jotka on täytetty haloilla. Niistä päästiin kuitenkin kolmannella kerralla yli. Vaikka löytyi vauhtia, löytyi myös jarrut ja muutenkin hallinta oli parempi kuin rataesteillä. Kenttäesteet olivat mukavaa vaihtelua meille kummallekin, ja niiden jälkeen rataesteille oli helpompaa mennä. Paikat löytyi hyvin, ja muutenkin oli hieman erilaista ratsastusta. Varsinkin portaiden meneminen alaspäin oli aluksi hankalaa, kun ohjat piti antaa kokonaan hevoselle, mutta kyllä siihen tottui muutaman toiston jälkeen.

Kenttätreeneistä 19.6.
(c) Karoliina Savolainen


Juu jäin hieman jälkeen...
(c) Karoliina Savolainen


Isommat portaat ja "ohjienheitto"
(c) Karoliina Savolainen













Pallo hieman liioitteli haudoilla :)
(c) Karoliina Savolainen





Myös kouluratsastus ja koulukisat muuttivat paikkaansa arvoasteikollani. Ennen olin "pelkkä" esteratsastaja, eikä koulukisat kiinnostaneet yhtään tippaa. Pallon kanssa myös koulukisat innostivat enemmän, ehkä myös senkin takia, että kenttäkisoissa kouluosuus on mukana. Kävimme tänä vuonna HeC-tason kisoja, joissa saimme varsin hyviä tuloksia. Ensimmäiset koulukisat menivät penkin alle, sillä Pallo pelkäsi tuomaripäätyä yli kaiken ja "juoksi pois alta" koko radan ajan. Saimme siitä sen 50,5% mikä oli kyllä ihme. Seuraavaksi menimme Siilinjärven alueHeC:hen, joka sujui paljon paremmin. Tulos oli 56,944%. Sen jälkeen olisi ollut kenttäkisat, mutta ne menivät sitten siihen kiveenastumiseen...
     Syksyllä kävimme vielä Maaningalla kaksi HeC:tä vääntämässä, Harrasteluokan ohjelmasta 57,81% ja HeC:1:stä 59,00%. Maaningan kisat menivät ylivoimaisesti parhaiten, Pallo oli radalla superhyvä, kuunteli mielettömän hyvin ja oli todella miellyttävä ratsastaa. Tänä vuonna aion mennä muutaman HeB-radan, jos vain osuvat sopiville päiville kisat, ja päästään harjoittelemaan tarpeeksi.

Kenttäkisojen radalla
(c) Karoliina Savolainen


Tänä vuonnan panostan omassa ratsastuksessani istunnan parantamiseen. Istuntani on suht' hyvä, parempi nyt kun lyhensin jalustimia, mutta vielä on muutama ongelmakohta: jalat seikkailee välillä, myötään vartalolla liikaa ja käsillä liian vähän. Myös malttia pitää hankkia radoille mukaan, sillä Pallon kanssa kaikki tapahtuu 3 kertaa nopeammin kuin Jymyllä, ja itse olen välillä hukassa juuri sen takia. Muutenkin perusvarmuutta korkeammille esteille, ja tottakai ratsastuksellisesti hyviä ja virhepisteettömiä ratoja. Näihin tulee tapahtumaan parannusta, olkoon se minun uuden vuoden lupaukseni tänä vuonna.


Treeneistä
(c) Miia Keinänen

                              Aloitetaan vuosi 2012 hyvällä tsempillä ja meinigillä!

3 kommenttia:

  1. Onko tuo ensimmäinen kuva noista Savonlinnan kisoista kopioitu http://aiino.kuvat.fi/kuvat/2011/Kisat/11.9+Alue-estekisat%2C+Savonlinna/IMG_6745.JPG <-- tuolta? Koska täysin sama kuva näyttäisi olevan, ja se on oma ottamani :) Ajattelin vain kysäistä, kun kuva tekstissä lukee © Miia Keinänen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ei ole kopioitu :) Ihan on Miian ottama kuva, sattumalta vain otettu samasta kuvakulmasta :)

      Poista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!