torstai 5. tammikuuta 2012

Huvitusta ja ärsytystä

Tänään satoi lunta, ihanaa!
Taas on tullut lisää lukijoita, teitä ihanuuksia on jo 30, joten seuraavaksi teen erikoispostauksen. Ehdottakaas hyviä vaihtoehtoja, vai olisiko kysymyspostaus hyvä? Se ilmestyy sitten kunhan päätetään mitä tehdään :)

Tiistaina kävi eläinlääkäri, joten heppasilla ei eilen eikä tänään saanut tehdä mitään. Huomenna sitten maastolenkille :) Pallo sai varmaan viimeksi eläinlääkärikammon, sillä ei olisi antanut millään raspata hampaita. Päätettiin siinä sitten ellun kanssa, että annetaan rauhoittavaa, niin sujuu kaikille mukavammin. Harmittaa vain, ettei sattunut kamera mukaan, Pallo oli nimittäin supersöpö ollessaan ihan "tööt" käytävällä.

Tänään on ollut kyllä aika "lahna"-päivä. Tuntuu, ettei mitään jaksaisi tehdä, ja muutenkin on ensimmäisen kouluviikon jälkeinen väsymys luomissa. Aamu alkoi ihan hyvin, kemian tunti meni sutjakasti, mutta äikän tunnilla aika mateli. Saimme takaisin kirjoittamamme vastineet, ja sain yllätyksekseni 5p/6p. Odotin jotain 4p/6p, joten oli mukavaa saada paremmat pisteet. Sen jälkeen olikin vuorossa hypäri = aikainen ruokkis. Ruuaksi oli nakkikeittoa, nam nam...

         Sain edes jotain aikaan, nimittäin biologian 5-kurssin itsenäiset tehtävät tehtyä, ja oli aika voittajafiilis. Palautin bilsan 4-kurssin tehtävät jo maanantaina, ja nyt on enää 6 esseetä + kokeet jäljellä bilsoista. Sitten on vielä se enkun 2-kurssi, mutta sen tehtävät ovat hieman helpompia ja niitä on paljon vähemmän. Teen ne tässä vkolopun aikana, että saan palauttaa ne ajoissa opettajalle. Sitten on enää se puheen pito, minkä sovin opettajan kanssa tekeväni aamunavauksena, joten sekin helpottuu hieman. Sitten alkais olla opiskelu ohi lukion osalta :)

         Meillä on koulussa abeilla sellainen aamukampa seinälle laitettu, jossa on 14 piikkiä (nyt enää 12) ja ne kuvaavat jäljellä olevien (opiskelua sisältävien) aamujen määrää. Hurjaa ajatella, että parin viikon päästä ois viimeinen koeviikko edessä, ja sitten lukuloma. En oikein ole vieläkään sisäistänyt ajatusta, ettei tarvitse enää aamulla raahautua kouluun, vaan tulee lukea itsenäisesti YO-kokeisiin. Kaipa sitä vois sen lukusuunnitelman kyhäistä kasaan, jotta on "lukkari" jonka mukaan tehdä töitä.

Autokoulukin menee mukavasti, enää 3 teoriaa (B-kortista), ja maanantaina alkaa ajotunnit. Ai niin, mulla on ihan paras ope! Ei jännitä, ainakaan vielä, mutta pelottaa, että sutasen ojaan tai teen jotain kamalaa... Onneks se mun ope on sellanen rento tyyppi, ja muutenkin kertoo hyviä (tai sitten todella huonoja) vitsejä, joille mä nauran ihan auttamattomasti. En ihan kuole jännitykseen, kun senhän saa laukeamaan nauramalla makoisasti :) No niistä "turmion tunneista" kertoilen sitten lisää kunhan pääsen ajamaan, varmaan heti maanantaina saan tehtyä pikapostauksen koulussa.

Tänään meninkin sitten pitkästä aikaa katsomaan ht.netistä Itä-Suomen osion, ja siinä ratsastus-etusivulla oli mielenkiintoinen aihe. Ajattelin, että katson huvikseni, mitä siellä sitten lukee. Huomasin siinä lukiessani, että minusta oli kirjoitettu sinne hieman pahasti. Tai siis ratsastustyylistäni oli kirjoitettu loukkaavasti, ja pahoitin siitä mieleni. Tiedän kyllä, ettei ht.netin nimettömistä huutajista pidä ottaa itseensä, mutta kyllä se hieman kirpaisi lukaista mitä sinne oli kirjoitettu. Ilokseni sitten löysin erään kommentin, jossa puolustettiin minua. Hauska olisi tietää kuka se on, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole väliä. Tärkeintä on, etteivät kaikki alennu samalle nimettömänä haukkumisen tasolle. Kiitos siis tälle puolustajalle, ja jatketaan eteenpäin unohtaen huutelijat. Edelleen toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat olla rehellisiä ja sanoa asiat suoraan, mutta valitettavasti näin ei ole.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Pyrin saamaan kuvia ensi postaukseen. 
Laittakaahan niitä ehdotuksia, mitä teidän kunniaksenne tänne kirjoitellaan :)
P.S. Tahkon kisavideo on nyt julkaistu, kun kone vihdoin suostui yhteistyöhön. Sitä voi sitten käydä katselemassa, mutta jos kommentoitte, niin asiallisesti kiitos. Tiedän, ettei ratsastukseni ole siinä parasta mahdollista, sillä jännitin radalla aina hetkittäin. Näette sen sitten jäykästä ylävartalostani, kun näin tapahtuu. Jos tulee asiatonta kommenttia, niin poistan videon.

Viimetalvinen lumisadekuva.
(c) Minä


Ensi kertaan!

3 kommenttia:

  1. meilläkin pitää kora rauhottaa kun kengitetään ja se on kyllä niin sulonen kun on ihan pöpperössä siitä rauhottavasta:D
    http://corahsworld.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Hevostalli.netissä kieltämättä puhutaan aikamoista kökköä aika paljon ihmisten ratsastustyylistä :( Harmi, että sinä jouduit kohteeksi. Onneksi ne keskustelut poistetaan sieltä ylläpidon kautta :) Pallo on kyllä uskomattoman suloinen!

    VastaaPoista
  3. Sonja: Palloa ei kengittäessä tarvitse rauhoittaa, mutta eläinlääkärit ovat kai jotain ihme vihreitä miehiä, kun ei niistä pidä :D

    Elina: Näinhän siellä tapahtuu, mutta ei se mitään. Pitää vain olla menemättä sinne.

    Kiitos, Pallo on söpöliini isoine korvineen :)

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!