tiistai 26. helmikuuta 2013

Treenivideo(i)ta taasseen

Tässäpä ois videomatskua 23.2. hyppytreeneistä. Alkuverkasta ei tietenkään tullut otettua videota, joten yritän sen nyt hienon paint-piirrustukseni avulla sepostaa.






Eli punaisella piirretty on yksi tehtävä, keltaisella ja vihreällä piirretyt sama tehtävä, mutta eri suuntiin vaan.

Aloitettiin verkkaaminen niin, että tultiin päädyissä olevia esteitä ravissa (nämä olivat siis pienen kentän alalla (20x40) vaikka käytössä oli isompi maneesi) molempiin suuntiin muutamia kertoja "ympyrällä". Sitten sama laukassa. Sen jälkeen punaisen viivan mukaisesti ensin ravissa 4 estettä ympyrällä ja sitten laukassa molempiin suuntiin.

Tämän jälkeen alettiin tekemään tuota kelta-vihreää tehtävää, eli kahdeksikolla ensin ravissa esteitä ja sitten laukassa muutamia kertoja.

Tämän jälkeen tultiin ensin kolmoissarjaa niin, että kaksi ekaa estettä olivat pystyjä ja niiden väliin tuli yksi askel. Kolmas este oli okseri ja tähän väliin tuli kaksi askelta. Tätä mentiin ensin n. 80cm korkuisena ja sitten esteitä nostettiin 80cm-100cm tasoille.




Tämän jälkeen tultiin videolla näkyvää tehtävää, eli linja ja siitä trippelille. Välillä tultiin linja vielä trippelin jälkeen, välillä ei. Linjalla harjoiteltiin eri askelmäärillä tulemista ensin 5:llä, sitten 4:llä, taas 5:llä.. Tämä onnistui ihan kivasti, neljä (joka normaalisti olisi ollut meille ihan täysin normaali ja ehkä jopa vähän ahdaskin) oli nyt todella hankala kaivaa esiin, sillä ekalle esteelle oli lyhyt tie, ja itse en aina muista laukata kaarteen läpi loppuun asti.. Viidellä väli oli juuri sopiva.



Itselleni jäi treenistä oikein positiivinen mieli, sillä itseluottamus alkoi taas löytyä, ja pyysin itse jopa iskää korottamaan esteitä, mitä en normaalisti tee. Viimeinen trippeli oli 130cm korkea, ja kerrankin ei hirvittänyt lähestyä suht reippaassa laukassa isoakin estettä kahden viikon hyppytauon jälkeen, jes! Kyllä täältä vielä tullaan :)


P.S. Varustepostauksen toinen osa tulee heti kun muistan kuvata loput varusteet, suurin osa siitä on jo valmis.

11 kommenttia:

  1. Oon huomannu, että hyppäätte pallon kanssa hirmu usein ja isoja esteitä.. oikeesti mitä järkee? ja muutenkaan pallon laukka ei näytä kovin energiseltä ja eteenpäin pyrkivältä esteiden korkeuteen nähden. kohta on hevosen jalat rikki kun tuollalailla hyppäät kokoajan :/..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein? Jos kerran viikkoon tai kahteen on sinusta estehevoselle usein, niin ihmettelen kyllä millaisessa maailmassa elät.. Isoja? Jos et ole sattunut huomaamaan, niin Pallo on 177cm eli sataseitsemänkymmentäseitsemän senttiä korkea jätti, jolle 100cm-110cm esteet ovat vielä kävelykokoisia. Hyvä että kehtaa koipensa niistä ylitse nostaa. Ja kyllä siinä on järkeä, jos meinaa kisata niin on sitä harjoiteltavakin. Ei 120cm luokkiin voi oikein valmistautua hyppäämällä joka kerta 50cm korkuista rataa, josta ei ole yhtään mitään hyötyä, ei hevoselle eikä ratsastajalle.

      Se on totta, että Pallon laukka ei ole vielä täydellinen, mutta Pallo onkin vielä raaka ja osittain lihasköyhä. Mutta sitä ihmettelen miten voit sanoa ettei se ole eteenpäinpyrkivä.. Onkohan silmissäsi jotain vikaa? Kannattaisi käydä optikolla ihan varmuuden vuoksi... Jos et ole videoita katsoessa vielä huomannut, niin Pallo menee korvat hörössä joka ikiselle esteelle, innostuu esteen nähdessään ja saan itse sitä pidätellä, että pysyy kasassa esteelle asti.

      Kertaakaan siis KERTAAKAAN Pallo ei ole kieltäytynyt hyppäämästä estettä sen takia ettei se haluaisi hypätä. Voit kysyä keltä vaan tätä asiaa. Enköhän minä tunne hevoseni paremmin kuin sinä, jos Pallo ei haluaisi hypätä, en sitä siihen pakota. Mutta tähän vielä ei ole tullut eteen yhtään sellaista hyppykertaa, ettei Pallo olisi halunnut hypätä. Ei yhtään.

      Ja kuinkakohan niin jalat menevät pilalle? Mistäs sinä tiedät kuinka minä Pallon jalkoja hoidan? Tai missä kunnossa ne ovat? Heti kun annat minulle mustaa valkoisella todisteella että minä olen pilannut Pallon jalat niin lopetan hyppäämisen kokonaan.

      Jos et uskalla omalla nimelläsi tänne kommentoida, niin voit jättää mölyt omaan mahaasi tai vaihtoehtoisesti laittaa ne minulle sähköpostiin. Kiitos ja hyvää yötä.

      Poista
    2. Tiedokses vaan, että kyllä mää oon ihan optikolla käyny :). Ja jos hyppäät jokasella hyppykerralla noin isoja niin eiköhän sen hevosen jalat vielä siitä kulu. Ja jos pallo on kerta lihasköyhä niin eikö olisi parempi hypätä välillä vähän pienempää?

      Omahan on tietysti hevosesi, mutta et postaa tänne oikeastaan paljoo niistä koulutunneista mitä Pallon kanssa menet niin blogiasi lukiessa tästä saa aika väärän kuvan mitä teette.

      Ja vielä tuosta treenaamisesta, ei se korkeus vaan _tekniikka_! Ja en tarkkoittanut, että joka kerta pitäisi hypätä sitä 50cm rataa, vaan harjoitella voi myös pienilläkin esteillä eikä aina noilla isoilla. Ja pienistäkin on paljon hyötyä, ne eivät kuluta niin paljon hevosta kuin isommat ja ratsastaja oppii huomioimaan pieninpiäkin asioita ilman, että vakavasta virheestä tulee suurempaa vaaratilannetta kuin isommilla esteillä.

      Vaikka Pallo on iso, niin voi sen hyppyä terävöittää pienemmille esteille.

      Ja et ole missään maininnut miten hevosesi jalat hoidat :). Se on vaan nyt karufakta, että noille 110cm useemmin hyppääville hevosille tulee helpommin jalkavaivoja kuin niille jotka hyppää 50cm saman verran viikossa mitä noi jotka hyppää isoja.

      terveisin: ylempi nössö anonyymi :).

      Poista
    3. Kuten jo sanoinkin Pallolle 100cm-110cm esteet ovat vielä kävelyvauhdilla mentäviä eli vastaavat normipolleille 50cm esteitä. Pallolla ei ole mitään järkeä mennä mitään 50cm esteitä, koska A) se ei kehtaa hypätä niitä, B) ei se silloin terävöitäkään hyppyä. Pallon kanssa treenataan innareita n.70cm-80cm esteillä ja isoja juurikin sen lihaksen kasvattamiseksi. Totuushan on, ettei isojen hyppyjen lihakset kehity ilman isoja esteitä.

      Postaan kyllä koulutunneista, en vain saa niistä videota läheskään niin usein kuin estetreeneistä. Jos muodostat käsityksesi sen perusteella, niin eikun vaan.

      Pallolla on hyvä tekniikka, sen tekniikassa ei ole muuta hiomista kuin jalkojen ylösveto ISOILLA esteillä, sitä kun ei voi oikein harjoitella 50cm esteillä, JOILLA KOIVET EIVÄT NOUSE maata korkeammalle.

      Koska Pallo on niin iso hevonen on sillä ratsastaminen täysin erilaista isoilla ja pienillä esteillä, SILLÄ pienillä saan keskittää täyden fokusen siihen, että saan sen edes jotenkin nostamaan jalkansa, kun taas isoilla pitää keskittyä koko pakettiin, JOKA on paljon hyödyllisempää harjoittelua. Pienillä esteillä kun voi vain mennä ja roiskia miten sattuu, nähdäänhän tämä ilmiö kisoissakin.

      Ja faktahan on, että yhtähyvin hevonen voi mennä nurin 110cm kuin 50cm esteellä; Pallo helpommin sillä 50cm esteellä, kun ei koipiinsa keskity. 110cm esteellä hevosn keskittyminen on täysin erilaista verrattuna 50cm esteellä.

      Ymmärrän kyllä, ettei ratsastuskouluissa ole juurikaan Pallon kokoisia tai tyylisiä hevosia, ettei ulkopuolinen voi ymmärtää millaista sellaisen hevosen kanssa työskentely on. Mutta jos sinulla on enemmän Pallosta keskusteltavaa ja sen treenien parannusehdotuksia niin voin antaa valkkuni yhteystiedot, saat sitten hänelle niitä kertoa.

      Poista
    4. Ok :).

      Sähän voisit tehdä jonkun syventävän postauksen teidän viikkosuunnitelmasta, jalkojen hoidosta tai vastaavasta nii auttais ehkä muakin muodostamaan käsitystä uudestaan :)?

      Poista
  2. No ei se Pallo sen kummallisempi hevonen oo kun muutkaan. Iso toki mutta koulutukseltaan ei ratsastuskoulujen tuntipollejen tasoa korkeammalla. Ja tekis varmaan Pallollekkin hyvää hypätä kisoissa puhdas 90cm rata kuin muutama puomi alas-rata 110cm:ssä.Sais vähän itsevarmuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropas sitten minulle 5 ratsastuskoulun tuntihevosta, jotka hyppäävät 130cm, menevät HeB ja kentässä helppoa.

      Mistäs päättelet ettei Pallolla ole itsevarmuutta? Joku kämänen 90cm rata, jonka pääsee puhtaasti vaikka silmät kiinni ja takaperin ei kyllä hevoseen vaikuta lainkaan. Se, että sitä haastetaan, on MINUN hevoselleni mieleistä. Meillä on puhtaita 110cm ratoja, yhden pudotuksen 120cm rata (jossa pudotus johtui täysin minusta), mitenköhän niin Pallolla on huono itseluottamus, jos se menee innoissaan maastossa helpon esteitä, käyppäs joskus katsomassa minkälaisia ne ovat..

      Poista
  3. elinan on hyvä puhua kokemuksen syvällä äänellä,kun ite hyppelet pieniä esteitä..kateus,kateus,kateus...

    ansku,sulla on hieno ja kaunis heppa,ja kaikenkaikkiaan kapasiteetikas..jatkakaa vaan samaan malliin,sulla on HIENO hevonen käsissäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mutta ei ruveta tätä kautta mollaamaan ketään :)

      Poista
    2. elinan on hyvä puhua kokemuksen syvällä äänellä,kun ite hyppelet pieniä esteitä..kateus,kateus,kateus...

      ^tule kiitos sanomaan päin naamaa eikä tarvii täällä muiden blogissa haukkua :). ja joo saatan olla vähän kateellinen kun muilla on hienot hevoset, mutta sanoin myös omaa mielipidettäni enkä mennyt esim. hötönettiin asiaa jauhamaan :).

      Poista
    3. Kiitos Elina siitä, että tänne kommentoit ja vielä omalla nimelläsi, arvostan sitä! Meillä kaikilla on omat näkemyksemme, ja ne menevät välillä ristiin. On totta, etten ole tänne paljoa ratsastuksen ulkopuolelta kertonut, joten kuva on varmaan jäänyt hyvin yksipuolisesti muillekin lukijoille. Yritän parantaa tapani!

      Poista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!