keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sekalaista



Ihan ensimmäisenä arvonnan mainostus tähän, kun vielä muistan. Eli tämmöisestä osoitteesta löytyy arvonta: http://nohopeteam.blogspot.fi/.

Sitten muihin asioihin.

Ensinnäkin, joudun menemään valmennukseen Pallolla. Siinä on iso riski, mutta päädyimme valkun kanssa tähän ratkaisuun, vaikka en ole siihen vieläkään tyytyväinen. Ihmettelen edelleen, ettei hevospiireistä löydy apua, kun n. 10 vuotta sitten sitä sai ihan tuntemattomiltakin. Toki minulle tuli tarjouksia muutamista hevosista, joilla olisin voinut mennä, mutta valitettavasti yksikään näistä hevosista ei olisi yltänyt ihan valmennusten tasolle. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, minusta oli ihanaa, että nämä ihmiset tarjosivat hevosiaan lainaan, mutta haluan kuitenkin valmennuksesta kaiken hyödyn irti, ja niinpä päädyin siihen, että lähden Pallolla ja toivon parasta. Rukoilkaa tekin meidän puolesta, että nyt ei kenkä lähde irti, sillä sitten on varmasti yli puolen vuoden loma tiedossa.

Sitten videoon, se on edelleen tekeillä, viimeistä silausta vailla valmis. Mutta tällä hetkellä olen kipeänä, joten videon viimeistely ei ole ihan päällimmäisenä mielessä. Huomenna olen koko päivän vapaalla, joten yritän silloin jaksaa sen tehdä. Käyn myös Lassen kanssa maneesilla hyppäämässä, toivottavasti selviän siitä elossa :D


Kolmanneksi (kai tämä on jo kolmas asia?), minulta on kysytty otanko hevosia koulutettavaksi. Kyllä otan. En ole virallisesti mikään ammattivalmentaja/-ratsuttaja/-kilpailuttaja, mutta autan mielelläni ihmisiä hevostensa kanssa. Minut voi pyytää esim. kilpailuihin ratsastamaan (tänä vuonna kaikki lajit, seura-kansallinen taso) tai vaikka kerran-kaksi viikossa käymään ratsastamassa hevosta ja viemässä sitä eteenpäin. Olen esimerkiksi käynyt läpiratsastamassa kaverini hevosia, pitämässä tunteja, ja tälläkin hetkellä minulla on projektiheppa työn alla. Korvaukset olen sopinut kaikkien kanssa erikseen, mutta yleensä olen ottanut pelkästään bensakulut + 5€, koska en tätä ammatikseni tosiaankaan tee. Ja jos minua haluaa pyytää ratsastamaan/kilpailuttamaan niin parhaiten se onnistuu sähköpostin (annaroosa.saarti@gmail.com) tai facebookin yksityisviestin kautta. Ja se siitä mainostuksesta sitten ;)

Pule
(c) Miia
Himpula
(c) Miia
Sitten vielä viimeinen asia, blogissa olisi tarkoitus järjestää arvonta heti kun 60 lukijaa menee rikki, joten blogia saa (ja pitääkin :D) suositella kavereilleen.

Kisakautta odotellessa
(c) Miia

P.S. saa antaa vinkkejä, millä pääsee kurkkukivusta ja nuhasta nopeasti eroon.

1 kommentti:

  1. Syö pari strepsilsiä muutama päivä nii on kurkkukipu oikeesti poissa! :)

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!