Home, sweet home

Heissuli vei! Reissusta palattu ihan ehjänä, ja täytyy sanoa, että olipa mukava tulla kotiin. Reissussakin oli hurjan hauskaa, mutta väsymys meinasi iskeä perjantain junamatkalla. Keskiviikkona siis menimme klo 11.28 lähteneellä junalla kohti etelä-Suomea. Olimme perillä 15.35, hieman etuajassa, ja siitä autoilimme kummisetäni vaimon kyydissä, kaverini Miian kanssa, kummisetäni luokse. Siellä purimme kassit ja olimme loppuillan. Katsoimme elokuvat Precious ja Aavikonkukka, ja söimme pitsaa, nam nam. Eväänähän meillä oli subit, joten herkuteltua tuli koko päivä. Valvoimme melkein kahteen asti, ja herätys oli noin puoli 8...

   Torstaina suuntasimmekin jo hyvissä ajoin kohti Hartwall Areenaa ja HIHS:iä. Jymyn luokka oli se ensimmäinen AT (85cm) ja katsomosta etsimme sellaiset paikat, että näkisimme koko homman hyvin. Jymyn rata meni hyvin, tosin ensimmäisellä kerralla tuomari antoi radan loppumisen merkiksi annettavan äänimerkin ennen viimeistä estettä, jolloin Jymyn ratsastaja luuli heidän tulleen hylätyiksi, eikä hypännyt estettä. No tästä valitettiin tuomarille, ja Jymy saikin suorittaa ratansa uudestaan. Ette uskokaan kuinka paljon jännitin ennen Jymyn toista esiintymistä. En ole ikinä jännittänyt niin paljoa, en edes ennen ensimmäisiä kisojani. Tunsin sykkeeni hyvin selvästi, ja se oli nopea, ja tuntui mahassa ihan hirveä jyske. Ihan kuin sydän olisi pudonnut sinne. No jännitystä seuraa aina rentous ja väsy, ja olinkin melkein loppupäivän unessa. Olimme kisoissa noin klo 18 asti, ja mukaan tarttui karvaromaani ja ratsastussukat. Kävimme vielä Horzen myymälässä sovittamassa saappaita, ja löysinkin sieltä mieleiset, mitkä tilaan netin kautta, kunhan jaksan. Illalla tulikin väsymys ihan urakalla, ja nukkumaan mentiin joskus puol 11 maissa. 

    Tajusin HIHS:issä, että vaikka kisojen katsominen on ihan kivaa puuhaa, niin ei se sovi minulle. Minulla oli suoraan sanottuna tylsää, paitsi Jymyn suorituksen ajan, jolloin jännitin niin että meinasin tuolilta pudota. Mielummin olen itse siellä kisakentällä, joko ratsastamassa tai toimihenkilönä, kunhan saan tehdä jotain muutakin kuin istua paikallani.  
   Perjantaina sitten oli kotimatkan aika. Sain kummisetäni vaimolta kahdet saappaat, jotka eivät sopineet hänelle liian korkean koron vuoksi. Toiset ovat kokoa 40 ja toiset kokoa 38. No lupasin etsiä noille kokoa 38 oleville kengille hyvän kodin joltain kaveriltani, koska minulla pienimmät kengät ovat kokoa 39, vaikka yleensä 40-41. No kotona sitten kokeilin, että minkä tuntuiset kengät ovat, koska ne näyttivät niin kivoilta, ja uskokaa tai älkää, ne mahtuvat minulle...! Lupasin kyllä ne yhdelle kaverilleni, jos ne mahtuvat, ja hän saakin kokeilla niitä tässä joku päivä. Annan ne niiden sopiessa sitten hänelle, vaikka pidänkin niistä itse. Lupaus on lupaus.
   Perjantaina pääsinkin sitten heti kotiin tultuani juoksuttamaan Pallon, ja olipas mukavaa olla taas oman heppasen kanssa. Pallon lempeä tervetulo-hörähdys vielä vahvisti tunnetta, että en lähde kotoa enää minnekään ilman hevosta :D Kerran hevostyttö, aina hevostyttö. Meinasinpa ostaa HIHS:istä sellasien kyltin, missä lukee, että "Muilla on elämä, minulla on hevosia." Se pitää kohdallani kyllä niin paikkansa, mutta muotoilisin tuon lauseen toisin: "Hevoset ovat elämäni."