keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tuuppailua

Pari päivää sitten oli iltaseltaan mukavan viileää, jolloin päätin tehdä tuuppaustreenit eli harjoitella kuviokelluntaa eli tehdä jotain kouluratsastukselta näyttävää. Ja kyllä oli hyvä mieli ratsastuksen jälkeen, Pallo toimi todella kivasti ja oli kevyt edestä. Välillä Pallo tuppaa painautua liian raskaaksi edestä, mutta nyt se oli kevyt ja kiva. Ja ei se näyttänytkään hullummalta :) Oikea laukka nyt on vieläkin mitä on, mutta sitä treenailaan kokoajan lisää. Videolta saattekin itse katsoa, jätin tarkoituksella äänet päälle, että saatte nauraa meikäläiselle :D


Aloitin tekemällä ympyröitä ja kiemuroita käynnissä. Kohta jäin kahdeksikolle jossa ensin tein ympyrät hevonen sisälle asetettuna ja sitten vaihdoin niin, että toinen ympyrä sisälle ja toinen ulos asetettuna. Kohta jatkoin molemmat ympyrät ulos asetettuna, ja sitten siirryin videollakin nähtävään väistötehtävään.

Eli vasta-asetuksessa ympyrän kaari, väistö lävistäjämäisesti ja taas vasta-asetuksella kaari -> väistö. Tällä tehtävällä sain Pallolta kivasti jumpattua molempia kylkiä ja vähän verryteltyä muitakin lihaksia. Tein samaa hetken myös ravissa.

Sitten jatkettiin laukkatehtävään. Eli väistö -> laukannosto -> hetki laukkaa -> käyntiin. Harjoiteltiin sunnuntain koulukisoja varten, jolloin olisi tarkoitus käydä tuuppailemassa KN Special pitkästä aikaa. Harkitsin pitkään KN:än menoa, mutta koska Pallo oli silloin kenttäkisaharjoituksissa kouluradalla liian tohelo, päätin ottaa astetta vaativamman luokan, jossa sillä olisi enemmän tekemistä ja toivon mukaan keskittymistä :)

Siirtymät onnistuivat kivasti, muutama oli todella hyvä, muutama venyi liian pitkäksi. Loppuun otettiin vielä hyvän mielen hyppyjä ihan muutamat + laukanvaihdot. Reilut taputukset ratsulle ja hyvillä mielin yötöihin :)

1 kommentti:

  1. Ihana Pallo, Ihana Sinä, Iiiiihana Pusu <3 Pitäs tulla mahdollisimman pian käymään siellä, niin näkisin pallonkin livenä

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!