lauantai 16. marraskuuta 2013

Ratsutettavia ja tunninpitoa

Kauheeta kun on kiirettä pitänyt, ettei tänne ole kerennyt kirjoittelemaan. Työt, Pallo, koti, Pusu ja muut hommat vievät aikansa, ja jostainhan se pakosti jää pois (eli blogista :( ). Muistankohan enää mitä on kerennyt tapahtua tässä välillä? No kokeillaan..


Pari kertaa olen käynyt ratsuttamassa nuoria, kaikki kolme tällä viikolla kerran ja pidin lisäksi vielä toisessa paikassa ratsastustunnin.

3 veen kanssa jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin, eli harjoiteltiin käyntipohkeita, pysähtymistä, seisomista, sekä aloitettiin opiskelemaan kääntävää ja taivuttavaa pohjetta. Ja nopeasti hoksasi 3 vee perusidean pohkeille. Ensi kerralla mennään vielä samaa, mutta kokeillaan pieniä pätkiä ravia joko liinassa tai sitten itsekseen, katsotaan millä tuulella neiti on. 4 veen kanssa haettiin pyöreyttä, rentoutta ja koko kropan läpi liikkumista, oikean laukan nostoja (tämä vaikeampi laukka) sekä sisäpohkeen kunnioitusta. Sisäpohkeen kunnioitus jäi hieman vajaaksi tällä kertaa, mutta ensi kerralla sitten panoudutaankin siihen koko ratsutuskerta. Muuten meni erittäin hyvin, ja alkoi 4 vee työskentelemään kivasti jo takaa eteen.

Toisen neliveen kanssa treenattiin siirtymiä, sisäpohkeen kunnioitusta sekä laukan säilyttämistä (tapana oikeaan kierrokseen heittää ristille). Tämä kaveri oli erittäin kivalla tuulella, ja työskenteli mielellään, vaikka hapot iskivätkin lopussa päälle.

Erästä tallikaverin hevosta liikutin myös, kun hän oli matkoilla, tosin vain juoksutin liinassa sekä irtona, omistajan pyynnöstä. Näitä opetetaan tälle hevoselle parhaillaan.



Eilen meillä oli kunnon shoppailupäivä, käytiin ensinnäkin ruokakaupassa + hankkimassa kaikkea tarpeellista, kuten Pusulle ruokaa, jouluvalot ja Pallolle valkosipulia. Sitten ajettiin hirveää vauhtia Kuopioon hakemaan Pallolle porkkanoita, ja sitten meidän piti mennä Suomi Nauraa-Stand Up:iin, mutta kappas vaan kun oli väärä päivä :D Saatiin kyllä kunnon naurut, kun mentiin hirveällä vauhdilla sisälle, ja kiivettiin portaat ja alkoi kuulumaan Antti Tuiskun laulua... Vitsi miten noloa :D :D :D Mutta eipähän ollut liian vakava päivä ainakaan.

Tämän jälkeen ajettiinkin sitten Ikealle, käytiin hakemassa meidän verhokangas (joka oli nyt tullut), kuramatto eteiseen ja mikrokupu. Jos sitä vihdoin alkais olla kaikki tavarat kasassa? Enää pitäisi onnistua ompelemaan nuo verhot... Jepjep, katsotaan tuleeko hyvät mun taidoilla :D



Tokmannilta





Evalotta-kangas Ikeasta

Tuo verhokangas, Evalotta, on aivan ihanaa! Ihastuttiin siihen Tuomaksen kanssa viime Ikean reissulla, mutta silloin kangas oli loppu. Nyt sitä oli tullut, ja käytiin kiireellä hakemassa se kotiin :) Minun mielestä oli kyllä edullista kangasta noin ihanaksi, vain 5,99€/metri. 



 Hopeatoffeeta <3


Ikean jälkeen mentiin sitten Subista nappaa eväsleivät mukaan, ja Tuomaksen vahtiessa niiden valmistusta, mä käin Halpa-Hallista ostamassa vähän limua ja Hopeatoffeeta. Sitten ajettiinkin porukoille, katseltiin Villiä tusinaa, syötiin subeja, karkkeja ja juotiin limsaa. Ja vaan oltiin. Kaiken sen juoksemisen jälkeen. Ihanaa <3


Pallolle ja Pusulle (varsinkin Pallolle!) tulee helposti ostettua paljon ylimääräistä, joten teinkin nyt tuollaisen vihkon, johon kirjaan kaikki mitä meidän eläimille ostetaan, hinnat ja päivämäärät ylös, että pystyy vähän seuraamaan paljonko menee kuussa kumpaankin eläimeen rahaa. Ja näkee samalla, tuleeko ostettua mitään turhaa, ja osaa sitten karsia niistä.

Pallon ja Pusun menot


Tänään aamusta käytiinkin sitten katsomassa Maaningalla seurakoulukisoja, joissa oltiin samalla siellä toimihenkilöinä. Palattiin Joensuuhun noin puoli neljän aikoihin, ja mä jatkoin melkein suoraan siitä tallille. Pallosta tulossa erikseen postausta, kunhan saan ryöstettyä Tuomaksen kännykästä Pallosta otetut videot.



70 lukijan kunniaksi tulossa jotain kivaa, pysykää kuulolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!