torstai 28. marraskuuta 2013

Kuulumisia pitkästä aikaa

Hei vaan! En ole kerennyt tänne vähään aikaan kirjoittelemaan, on ollut hieman hektistä tuo elämä tämän pari viikkoa. Kilpailuun on tullut vasta kaksi vastausta ja blogissa on kuitenkin yli 70 lukijaa, mikä mahtaa olla syynä? Pyrin tekemään kaikki kysymykset sellaisiksi, että niihin löytää blogista vastauksen, joten kilpailun ei pitäisi olla kuitenkaan yybervaikea... Jos tulisi muutama osallistuja lisää, niin olisi mukavaa :)

Sitten niihin kuulumisiin.

Viime viikolla tosiaan käytiin katsomassa Nälkäpelin uusin osa Vihan liekit, ja tykkäsin elokuvasta todella paljon! Voi kun seuraava osa tulisi jo... Toivottavasti se tulee aikataulussaan, vuoden päästä siis. Pakko päästä katsomaan kuinka trilogia päättyy, en tosiaan ole kirjoja lukenut, enkä aiokkaan, ettei mene elokuvanautinto pilalle. Ehkä sitten viimeisen elokuvan jälkeen luen kirjat, jos jaksan.

Perjantaina käytiin katsomassa Stand uppia Kuopion Musiikkikeskuksella, oli sellainen kuin Koko Suomi Nauraa-kiertue. Siellä esiintyi 7 tuntemattomampaa koomikkoa, ja pidin kovasti. Ainakin sain nauraa ihan kiitettävästi :D





Pari kertaa olen näinä parina viikkoina käynyt ratsuttelemassa nuoria, ja lauantaina menen vielä suokki-neliveen ratsuttamaan.

3 vee on mennyt todella paljon eteenpäin; ravikin on jo hyvällä mallilla, siinä päästään jo reippaasti eteenpäin. Tarkoitus on nyt mennä vielä ensi viikolla, jos kelit sallii, sitten annetaan pieni loma. Talvella kokeillaan käydä maastossa kävelemässä, jos vain kelit sallii.

4 veen kanssa käytiin tällä viikolle ensimmäistä kertaa maastossa, hirveen jänniä olivat pulisevat purot, ja yhden tiellä olleen puron yli piti hypätä valtavalla loikalla :D Hyvin päästiin kuitenkin menemään kaikkia askellajeja, sekä kaverin takana, edellä ja vieressä. Reissun lopussa vauva oli jo niin väsynyt jännityksestä, että ei meinannut kotiin jaksaa kävellä.

Lisäksi ratsastin vielä tinkertammalla, joka oli varsinainen vauhtiveikko, kunnes löytyi jarrut ja rauhallisuus. Muuten erittäin mukava ratsastaa, kuunteli hyvin, ja saatiin se vaikea oikeakin laukka nousemaan.

4 vee
(c) Susanne

Suokki-neliveellä käytiin viimeksi maastossa, siellä toimi varsin hyvin, kerran otti pienet lähdöt, mutta se ei haittaa. Harjoitellaan sitäkin lisää myöhemmin.


Pallon kanssa ollaan menty ilman satulaa, tai sitten olen päätynyt irtojuoksuttamaan. Pari kertaa on kelin takia joutunut pitämään vapaata, niin sen jälkeen yleensä irtojuoksutan, että saa rauhassa painella niin kovaa kuin haluaa ja heitellä ne ilopukkinsa ilman minua :D Maastoja ollaan käyty myös tutkimassa hieman lisää, pitää muilta tallilaisilta kysellä hyviä reittejä.





Olen myös miettinyt irtohypytystä läheiselle maneesille, varsinkin selän jumppaamisen takia olisi hyvä päästä vähän hyppelemään, varsinkin kun jalka ei näytä reagoivan kovempaankaan menoon. Ainoastaan lihakset ovat menneet jumiin hieman rankemman treenin jäljiltä. Kuopiossa kun käytiin niin iskä sanoi, että pitäisi ruveta hyppäämään, kerta kovempi menokaan ei haittaa Palloa.

Itse en kuitenkaan vielä halua kavuta selkään, sillä mielummin katson ensin miten reagoi kun hyppää omalla painollaan pieniä esteitä. Ja ei satulaakaan vielä viitsi laittaa selkään, kun viimeksi meni siitä niin pahasti jumiin, vasta sitten kun selkälihakset ovat paremmassa kunnossa. Ilman satulaakin voisin hypätä, mutta mieluiten annan Pallon mennä vielä tässä vaiheessa itsekseen. Parhaiten se kuitenkin itse osaa omat hyppynsä hallita.



Töissä on tullut vietettyä ihan reilusti aikaa, pari 14 tunnin vuoroakin on tullut tehtyä, mikä on itseasiassa ihan kivaa. Mielummin teen kunnolla pitkiä päivä, kuin muutaman tunnin säälittäviä vuoroja, kun tuntuu ettei jaksaisi töihin edes niiden takia raahautua. Myös yövuoroja on tullut tehtyä paljon, niistä pidän paljon. Onneksi niitä on myös tulevissa listoissa.

Meidän joulukaktus <3
 Omat hartiat ja selkä on jotenkin todella pahasti jumissa, varsinkin kylmä tekee niille pahaa. Olisiko kellään hyviä venytyksiä niille neuvoa? Tuntuu ettei tavan venytykset auta yhtään...


Yritän tulla ahkerammin tänne päivittelemään, kunhan työ- ja heppakiireiltä joudan. Osallistukaahan kilpailuun!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!