torstai 7. helmikuuta 2013

Lasse-lapsukainen maneesilla


Tänään käytiin Lassen kanssa maneesilla vähän hyppelemässä. Tarkoitus oli tehdä jumppaa ja jatkaa opettelua rauhallisiin lähestymisiin. Mentiin aluksi kolmoissarjaa innariväleillä molempiin kierroksiin, ja loppuun muutaman kerran 1 askeleen sarjaa.

Lassen ongelma on hyökkääminen esteille. Ollessaan ratsutettavana hänen-jonka-nimeä-ei-pidä-lausuman luona Lasselle opetettiin, että esteille mennään täysiä ja melkeinpä pois kontrollista... No itse en tätä tyyliä suosi, enkä pidä turvallisenakaan, joten nyt opetellaan Lassen kanssa, että voi sen esteen tuloa odottaakin.

Tämän takia mentiin siis jumppista; jumppikselle ei voi hyökätä tai on muutama puomi suussa. Lasse tajuskin idean aika nopsaan, ja pian sain itsekin ratsastaa jo rennoilla käsillä esteelle. Lopussa vika este oli 90cm korkuinen, ja halleluuja millaisia loikkia Lasse välillä veti. Varsinkin sarjalla. Sillä on sitä dynamiittia takasissa. Suski sanoikin, että varovaisesti arvioisi niiden loikkien olleen 120-140cm korkeuksien väliltä. Itsestäni tuntui, että kohta muuten isken pään jo kattoon, kun niin korkealla käytiin. Lasse hyppää todella kivalla tekniikalla, pyöreänä ja ketterästi, silloin kun malttaa tulla esteelle rauhassa.

Treenistä jäi tosi hyvä maku suuhun, sillä Lasse selvästi hoksasi millä tavalla haluan sen tulevan esteelle, ja ekaksi hyppykerraksi meni hienosti! Tästä on hyvä jatkaa!


Kaikkiin kuviin copyt Suskille.

sarjaa

tässä epätoivoinen suurennusyritys toisesta hyppykuvasta..
Näkyy suurin piirtein missä ne takaset leijailee
(ja huom. hepan etuset on jo maassa, eli ei lähelläkään siellä missä ne kävivät)


innaria


P.S. Täytyy vielä mainita, että kyllä pelastuksena oli mulla Suskin hankkimat Mountain Horsen Competition jalustimet. Ne ovat normaalia leveämmät, joten niistä ainakin itse sain paremman tuen, ja pysyinkin isommissakin loikissa hyvin mukana. Täytyypä hankkia Pallollekin sellaiset :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!