perjantai 19. elokuuta 2011

Jännitystä monessa muodossa

Eilen oli sen verran kova sade, ja heppa väsynyt rankan viikon jäljiltä, niin päätin suosiolla pitää vapaapäivän. Kyllä herra sen ansaitsikin. Olenko jo maininnut, että Pallo ei pidä vesisateesta? No totta se on. Keväällä kun satoi vettä, niin Pallo veti pukkilaukkaa ympäri tarhaa, eikä tajunnut mennä katokseen suojaan. Johtui varmaan siitä, että sadepisaroiden ääni katoksen kattoon on suht kova, varsinkin rankkasateella. Nykyään ymmärtää jo, että katoksessa ei kastu, ja meneekin sinne mielellään.
     Keskiviikkona kävin tosiaankin taas Pultin luona, ja menin sinne Pallolla. Tulipa samalla hyvä lenkki, tosin takamukseni ei oikein välittänyt yli 2 tunnin kävelystä ilman satulaa. No asiasta kukkaruukkuun, Pultti oli todella hyvä, ja harjoittelimme kolmoissarjaa, okseria ja pystyä, jonka alla oli tynnyrit. Pultti hyppäs super hyvin, ja kuten jo viimeksi tuli todettua, ei oikein välitä matalista (n.50-60cm) esteistä, vaan porhaltaa niiden "läpi". Jos haluaa saada Pultin hyppäämään kunnolla pienet esteet, on ponnistuksen lähdettävä normaalia kauempaa, ja hieman kannustettava esim. äänellä. 
    Tänään menenkin suoraan koulusta Pultin luokse, treenataan hieman kouluratsastusta, ja siitä sitten tulemme Miian (Pultin hoitaja/ratsastaja) kanssa meille. Tarkoitus on Miian kanssa juoksuttaa Pallo liinassa ja taivutella huomisia kisoja varten hyvin. Lopuksi käydään sekä Pallolla, että Survilla kävelemässä maastossa. Toivon mukaan mitään ei tapahdu, ja hevonen on hyvässä vedossa huomisen koulukisoja varten.
    Tosiaankin nälkä on kova mennä koulukisoihin, kun silloin kenttäkisoissa oli epäpuhdas, eikä pystytty menemään rataa loppuun. Radat ovat Harrasteluokan kouluohjelma 2009 ja Helppo C:1 2000. Lähden hakemaan +55% suorituksia, sellaisia hyviä ja rauhallisia ratoja. Varsinkin kun joudun menemään estesatulalla, kun koulusatulamme ei enää sovi Pallolle... Ja estesatulassa ei ole mukava mennä koulua, koska jotenkin en vain saa niin läheistä tuntumaa hevoseen kuin koulusatulalla. Mutta parhaamme tehdään!

Tervetuloa klo 9.00 eteenpäin huomenna lauantaina 20.8. kannustamaan kaikkia kouluratsukoita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!