lauantai 24. tammikuuta 2015

Hetki kuulumisien päivittelyyn

Hetki vielä tässä aamupalaa syödessä aikaa kirjoitella kuulumisia, kunnes hepoiset haluavat pihalle ja omat ratsastukseen.

Itsellä on ollut kyllä hiukan kiireistä viime viikot; miulla alkoi työssäoppi navetalla, jossa käyn sekä aamu- että iltanavetassa. Päivällä siivoan tallin joko yksin tai Tuomaksen kanssa, riippuen aikatauluista, ja liikutan hevosen/hevoset. Ja illalla (iltatallin jälkeen) simmahan telkkarin eteen viimeistään klo 22, yleensä jo klo 21. Joten on ehkä ymmärrettävää etten ole tänne kerennyt hetkeen kirjoittelemaan. Ei sillä että jotain kirjoiteltavaa olisikaan.

Täällä oli ti-to noin -28 astetta pakkasta  keskimäärin, torstaina -30, joten liikutukset ovat jääneet vähemmälle. Tiistaina vielä uhmattiin pakkasta ja käytiin heppasten kanssa kävelemässä (menin Prinsessalla ensimmäistä kertaa ilman satulaa ja suoraan maastoon :D ), mutta keskiviikon ja torstain saivat suosiolla olla vain tarhassa puputtamassa heinää. Nyt aamulla ei ollut enää kuin -8, joten hyvä lähteä maastoon katsomaan vieläkö hepat pysyvät käsissä :D


Erään päivän "irtojuoksutuksesta"
(c) Mie



Prinsessa on jostain keksinyt nyt idean että korviin ei saa koskea. Ei saa. Ei voi. Ei pysty. Ei sitten millään. Ja voi pojat kun se tekee kaikkensa ettei tarvitsisi antaa koskea korviin. Eilen taidettiin keskustella tästä lähemmäksi parikymmentä minuuttia illalla ja jouduin kesken kaiken laittamaan päitsetkin päähän, edellisinä päivinä ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia ilman päitsiä. Voihan Prinsessa ja sen ajatukset... Nyt sitten harjoitellaan päivittäin tätä korvien hipelöintiä, sillä jos joskus tarvitsee sen korvia puhdistella/siistiä, niin sen pitää kyllä sujua helposti ja yhteisymmärryksessä. Prinsessakin on nimittäin kuin Pallo jos se haluaa kaalinsa nostaa; se nousee korkealle ja nopeasti, jolloin mie jään vain tappina siihen maahan seisomaan. Olo on kuin ilmapallon narua pitelisi riimunnaru kädessä :D

Toki tämä "et koske mun korviiiiiin" voi olla osa Prinsessan ylienergisyyden purkamista, se ei tunnu vapaapäiviä hyvin kestävän... No mutta nyt pitäisi kelien pysyä hetken aikaa lauhempina, niin jospas päästäisiin hankeilemaan ja hyppäilemäänkin pitkästä aikaa, nimittäin huomenna kenttä lanataan ja toiveena on hyvä pohja hyppäämiseen :) Maneesillekin pitäisi joutaa mennä, mutta nyt on nuo päivät vähän turhan täynnä tekemistä jo muutenkin.. Mutta katsellaan, katsellaan, ja treenataan se mitä pystytään kotona :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!