perjantai 15. maaliskuuta 2013

Villen valkka

Hellurei, eilen oltiin illalla siellä Villen valkassa (ja jos joku ei vielä tiedä niin Ville on kouluvalmentaja). Valkka alkoi klo 20, ja heti alkuun Ville kysyikin miten on mennyt. Vastasinkin siinä että välillä hyvin ja välillä ei, ja että tänään on hyvin laiskan tuntuinen. Ville sitten sanoi, että katsotaan jos saataisiin sitä jotenkin motivoitua.

Aloitettiin tekemään ensin itsenäinen verkka ja sitten aloitettiin tekemään harjoitusravissa aina pitkän sivun keskelle 10m  voltti. Voltilla oli tarkoitus saada hevonen pysymään tasapainossa ja samalla taipumaan ja myötäämään itseään pyöreäksi. Pallo oli alussa vielä niin jäykkä ja löysä, että unohdettiin suosiolla muodon hakeminen, ja keskityttiin tahtiin ja taivuttamiseen. Pallolla säilyikin hyvä tahti läpi tehtävän, mutta laiska se oli silti...

Kohta lisättiin tehtävään aina lyhyellä siirtyminen/pari siirtymistä käyntiin pelkästään istunnalla. Pallolla nämä onnistui hyvin, mutta raviin lähteminen oli hyyyyyyvin tahmeaa.. Samaa tehtiin sitten toiseen suuntaan.

Tämän jälkeen lähdettiin tulemaan keskihalkasijaa pitkin aina Villen "päälle" asti, jotta Ville näki miten suorassa hepat pysyi ja mitä tarvitsi tehdä korjatakseen. Meillä korjaus oli parempi rytmi raviin.
 Sitten tähän lisättiin pysähdys R:n ja S:n väliin. Meillä ongelma oli tässä edelleen Pallon hitaus pohkeelle.

Ville sitten näkikin hyvin mikä siinä oli ongelma: mun jalan/kannuksen käyttö. Olin liian hidas jalalla, ns. "kaivoin" kannuksella hitaalla liikkeellä, kun pitäisi olla nopea "isku" (vähän kuin singerin neula). Tätä lähdettiinkin sitten korjaamaan, ja muutamien kymmenien toistojen jälkeen Pallokin alkoi reagoida ihan eri tavalla mun jalkaan. Saatiin loppuun sitten ihan loistava keskihalkasija + pysähdys, jonka jälkeen saatiinkin kävellä pitkin ohjin.

Käyntien jälkeen alettiin tekemään laukannostoja käynnistä molempiin suuntiin. Ensin itsenäisesti ja sitten Ville otti yhden kerrallaan silmiensä alle vahdittavaksi. Meillä nostot meni ihan jees, muutama oli vähn turhan hätäinen, mutta muuten meni ihan kivasti :)

Näiden jälkeen tehtiin vielä keskiravi-lävistäjiä molempiin suuntiin. Ja taas Ville löysi mun ongelman: kädet karkaa liian eteen. Korjattiin tätä sillä, että ajattelin pitää kädet paikallaan, eli joustaen, mutta normaalissa paikassa. Ja kappas vaan homma parani niin persauksen alla kuin Villen silmissä.

Yleisesti Ville sanoi, että mun istunta on parantunut viime kerrasta, se alkaa olla hyvin jo paketissa. Pallo pitää vielä saada alusta asti pakettiin ja toimimaan. Lisäksi mun pitää harjoitella nopeampaa jalkaa, sekä lisäyksissä/keskiaskellajeissa pitää varoa käden liikaa eteenpäin työntämistä. Itelleni jäi kyllä hyvä mieli valkasta, ja sain ideoita omiin ratsasteluihin.

Valitettavasti ei ole nyt kuvaa/videoo, kun kuvaaja ei päässytkään tulemaan..

Kesää odotellessa..
P.S. Mitäs mieltä olette uudesta bannerista? Kiitos siitä Jonnalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!