maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pitkästä aikaa!

Ensinnäkin kiitos kaikille lukijoille! Ihanaa, että maltoitte odottaa ja kunnioititte taukoani. Now I'm back in the game! Tähän väliin on mahtunut paljon tapahtumia, enkä ole varma muistanko ne kaikki, mutta yritetään.


POISTETTU PÄTKÄ TEKSTIÄ
(Pääsin torstaina myös kaverini Saanan hepan Unskin selkään. Menin eka kentällä vähän taivutteluita ja sitten sain käydä maastossa päästelemässä aivan täysiä. Vähänkö oli ihanaa! Ja eniten yllätyin siitä, että Unski ex-ravurina tuli kiitolaukasta ihan sekunnissa takaisin normaalilaukkaan kun pyysin! Saana on tehnyt supertyön siinä, tiedän ettei sen opettaminen ole helppoa ex-ravurille..!)

Pallon kanssa onkin parit estetreenit jäänyt selittämättä + teamin kouluvalkka.
3.3. ollut estevalkka oli ihan kauhea. Hypättiin keskihalkaisijalla ensin 6 esteen innarijumppaa ja sitten kolmen okserin kolmoissarjaa. Itselleni on aina tuo keskihalkasija tehtävä kuin kirosana, kirosinkin äänen heti kun pääsin maneesiin sisälle ja näin mitä valkku sinne rakenti. Ja siltähän se meno näyttikin... Innareilla ei ollut mitään ongelmaa, eikä pikkuoksereilla (kun harjoteltiin uusintakääntämistä, laukkaamista eteen pitkillä sivuilla), mutta auta armias kun esteet nousivat niin eikös akka ala ajattelemaan aivan liikaa.. Heti hommat lähti menemään ryminällä mehtään, kun aivot meni lukkoon, ylävartalo ja kädet jännittyi.. Loppuun saatiin ihan jees hyppyjä, mutta itelleni jäi suoraan sanottuna pa**a maku suuhun treeneistä. Näin lähellä kisakautta ei pitäis tulla enää tollasia treenejä...

8.3. meillä olikin sitten teamin kouluvalkka. Tehtiin aluksi 10m voltteja 2 pitkälle sivulle, eli 4/kierros, ja tärkeintä oli säilyttää hyvä ryhti ja tasapaino hevosella, asettaa ja taivuttaa ja pitää peräänanto. Eli siis tehdä miljoona asiaa yhtäaikaa, mikä on tällaiselle epäkouluratsastajalle ihan mahdotonta :D Lopussa Pallo rupes jo kulkemaan ihan kivasti, mutta kyllä sitä sai vaatiakin. (Menin suoralla kumilla, niin sillä oli jonkin verran vaikutusta. Sovittiinkin Vuokon kanssa, että vaihdan nyt tavan nivelelle ja herkistellään sillä Pallo taas paremmille avuille, ja sitten takaisin kevyempi kuolain.) Pienen välihengähdyksen jälkeen tehtiin vastalaukkoja. Eli päädyssä laukannosto, laukka kuntoon ympyrällä ja loiva kiemura pitkälle sivulle. Ja voi että oli hankalaa. Viimeksi onnistui paljon paremmin, mutta nyt oli ennen kaikkea suoristuksessa ongelmia. Pallo haluaisi niin mielellään vaihtaa laukkaa, että oli vaikea saada suoristus läpi ilman että laukassa tapahtuisi suuria muutoksia. Loppuun nämäkin onnistui hyvin, ja mä olin kyllä Palloon tyytyväinen, se teki hommat hienosti!

9.3. käytiin hyppäämässä sitten ratatreeniä. Aluksi verkattiin ihan ravissa kavaleteilla, sitten ravissa pikuuesteitä ratana ja loppuun sitten n. 100cm-125cm rata (se näkyykin tossa videolla). Rata meni kivasti, se oli sujuva, vikaa linjaa lukuunottamatta, ja olenkin ylpeä Pallosta ja itsestäni, että ennen niin hankalat pystyt  menivät kuin vettä vaan :) Tultiin loppuun vielä tuo okseri-okseri-linja pari kertaa, että sain itselleni varmuutta, sillä menin kokoajan sekaisin askelten laskussa ja haittasin sillä Palloa -> järetön käsijarru päällä vikalle esteelle.. (Mikäköhän henkinen käsijarru mulla oikein on takaraivossa? Joku vois sen laittaa alas...) Loppuun saatiin pari hyvää lähestymistä, ja vika kerta oli ehdottomasti paras. Siihen oli hyvä lopettaa! Sitten Kimmolla katotaan jäikö mitään mieleen...

Pallo on muutenkin alkanut saamaan massaa takaisin, nyt on ruokinta ja liikunta hyvässä tasapainossa ja selkeästikin oikeita, kun heppa näyttää hyvältä ja voi hyvin <3

Tällä viikolla mennään torstaina Villen valkkaan pitkästä aikaa, ihanaa! Oon odottanut että pääsisin Villeltä oppimaan lisään, mutta mulla on ollut nyt todella huonot mahikset päästä sinne kun ne on keskellä viikkoa olleet. Tällä viikolla pääsen viimein menee, uhrasin pari työvuoroa ja yhden luennon sen takia, mutta uskon että on sen arvoista! Sitten sunnuntaina on kisat, jonne lähden ainakin Pallolla, Lassella luultavaimmiten en vielä näihin karkeloihin lähde. Lauantaina on Siilissä koulukisat, mutta en vielä tiedä menisinkö sinne.


Sitten ennen kuin päästän teitä videoita katsomaan niin varoitan kaikkia. Tämän varoituksen myötä en ota vastuuta kenekään kuulon menetyksestä, huonosta olosta yms.. Eli ekan videon taustana soi I can go the distance, jonka laulan siis minä. Eli tässä vaiheessa voit vielä painaa sitä mute-nappia koneesta tai laittaa äänet aivan minimiin. Sen pidemmittä puheitta, tässä videokoosteenne, olkaa hyvät!




Loppun vielä niille, jotka haluavat kuulla kuinka kidutin naapureitani tänään, on tarjolla toinen video, jossa laulan It is you-kappaleen Shrekistä. Video on suoraan facestani, ja normaalisti sen näkisivät vain kaverini, mutta nyt sen voivat nähdä kaikki joilla on tuo linkki. Nauttikaa tai itkekää kivusta  :D

It is you


Täältä löytyy Emmin arvonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!