lauantai 20. lokakuuta 2012

Pieleen mennyt päivä


Eilen oli kyllä tavattoman huono päivä.. Ensinnäkin myöhästyin matikan luennolta (vain 5 min, mutta ärsyttää), sitten kemian koetulokset tulivat (pääsin just läpi..), kotiin tultuani lähdettiin iskän kanssa ratsastamaan (JEI!). Mentiin maastoon, ja mä menin ilman satulaa Pallolla.

Sille on tainnut tulla jonkin sortin eroahdistusta Survista, kun mummolan pihalla ollessamme Survi ja iskä hävisivät hetkeksi näkyvistä, niin Pallo alkoi hyppimään minimaalisesti pystyyn. Hyppäs korkeintaan 50cm ilmaan, mutta olin hieman ihmeissäni, kun ei tuollaista ole ennen tehnyt. Maastossa se sitten teki jotain ihmeellistä myös; se säikähti koiraamme niin, että lähti totaalisesti alta. Tulimme eräänlaiseen mutkaan, eikä minulla ollut kyllä mitään mahdollisuutta pysyä kyydissä, kun Pallo yht'äkkiä lähti laukkaamaan selkä alhaalla kaarteeseen Survin ohi (eikä minulla tietysti ollut ohjia käsissä, kun kävelen yleensä löysin ohjin). Pysähtyi onneksi juuri silloin kun minä tipahdin istumaan sen etujalkojen eteen. Se nyt olisi puuttunutkin, että Pallo olisi juossut selkäni yli, ei hyvä luoja. Ja venäytinpä siinä sisäreiteni samalla, kun roikuin spagaattimaisessa asennossa Pallon kyljellä jonkin aikaa.

Kaverukset


Kotiin tultuamme kuulin, että kissallani on jotain jalassa. No minä siinä sitä tutkiskelin, ja äitini tultua kotiin lähdimme eläinlääkäriin. Onneksi jalassa ei ollut muuta kuin syvä puremahaava sellaisessa kohtaa, mihin vain toinen kissa osaa puraista kunnolla, niin että se turpoaa. Eikun lääkkeet mukaan ja kotiin.
Ai niin, ja unohdin mainita, että lääkkeitä 

Pissi-kisu..
odottaessamme kissani pissasi
a) minun vaatteilleni ja
b) eläinlääkärin lattialle.



Että sellainen päivä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!