tiistai 1. joulukuuta 2015

Jo joulukuu..?


Seppo the Söpis valmennettavien luota
Herranjestas miten nopeasti aika menee... Vastahan oli marraskuu, tuli ihanasti lunta ja kerkesi suunnitella joulua. Nyt on joulukuu, lumet sulivat pois (nyyh) ja alkaa joulustressi puskea...

Oma aika on ollut aika kortilla, tuntuu ettei kerkeä välillä edes ajatella asioita kun pitäisi olla jo tehtynä, ja jonkin verran olenkin oppinut hellittämään stressistä ja ottamaan aikaa itselleni (eli nukkumaan päiväunia) kun siltä tuntuu. Voin sanoa että helpottavaa on ollut, kun on oppinut ottamaan itselleen aikaa, ja oppinut antamaan itselleen hieman löysää ajattelemalla ettei kaikkeen tarvitse pystyä yksin eikä kaikkea tarvitse jaksaa tehdä heti. Ihana puolisoni on ollut suurena apuna tässä ajatusmuutoksessa, ja on mahtavaa huomata kuinka hän aidosti rakastaa minua ja hänelle kelpaan juuri tällaisena; ei tarvitse olla ylisuorittaja, jotta hän olisi minusta ylpeä.. Se on miulle uutta ja ihmeellistä, ja toisaalta mahtavaa, vihdoin on "lupa" jarruttaa ja ottaa aikaa myös itselleni ja meille yhteisesti <3

Hevosten kanssa ollaan otettu kevyemmin, alkuun olin itse oksennustaudissa, sitten tuli lumet ja hepat olivat vielä kesäkengässä ja nyt ne rokotettiin&raspattiin&madotettiin. Joten emme ole paljoa päässeet treenaamaan..


Pallolle on löytynyt aivan mahtava vuokraaja, ja toivon hänen pystyvän vuokraamaan Palloa vielä pitkään :) Henna on löytänyt Prinsessan kanssa koko ajan paremmin yhteistä säveltä, ja Prinsessalle on tehnyt hyvää vieraileva ratsastaja.

Arskan kanssa päästää nyt aloittelemaan kunnolla hommia, sillä oli kintereessä ihme pahkura jota epäiltiin mätäpaiseeksi, mutta se olikin jokin limapallura joka on täysin vaaraton eikä estä treenausta. Sen kanssa on tarkoitus opetella nyt juoksutus + maasta-ajo sekä saada ensi kevään aikana satulaan totutettua. Sen jälkeen se saa pienen kesäloman, jonka jälkeen akka kiipeää kyytiin... Jaiks :D

Tässäpä nyt pikakuulumisia, viime valmennuksestakin on videota editoitavana vielä, ja jahka joudan niin sen teen ja tänne julkistan :)

Mukavaa joulukuun aloitusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!