lauantai 18. lokakuuta 2014

Kysymyksiin vastaukset osa 1

Päätin hieman jaotella kysymyksiä, koska ruokapostausta pyydettiin erikseen, joten siihen liittyvät kysymykset tulevat sitten kakkososassa. Aloitetaas sitten, kiitos reilusta määrästä kysymyksiä!

Mitä erikoispostausta olit tekemässä? :)
- Se selviää sitten julkaisuaikana, mutta liittyy omistuksessani olleisiin hevosiin.

Mitä lemmikkejä sinulla on? Ketä kuuluu perheeseesi?
- Pusu, Lilli ja Muskotti. Isoon perheeseeni kuuluu Tuomas, eläimet, vanhempani ja sisarukseni. Pieneen perheeseen kaksi ensimmäisenä lueteltua.

Pusu ja Lilli
(c) Minä

Pusu ja Muskotti
(c) Minä
Minkälainen on normaali arkipäiväsi?
- Aamu alkaa noin 6.30 ja päättyy 21.30-22.30 välillä. Päivän askareet suoritetaan sen mukaan millainen on aikataulu kyseiselle päivälle.

Asutko kaupungissa vai maalla?
- Sekä että :)

Onko sinulla roolimallia?
- Iskä, äiti ja isänäiti ovat olleet suurimmat roolimallini. 

Minkälainen lapsuus sinulla oli, mitä kouluja olet käynyt?
- Hyvä lapsuus, sain harrastaa mitä halusin ja minua tuettiin siinä. Sain myös tehdä virheitä ja oppia niistä, sekä itsenäisyyttä, joka on auttanut minua elämässäni.

Olen käynyt kahta eri ala-astetta muuton takia; olin noin 1½ vuotta musiikkiluokalla, kunnes muutimme maalle. Kävin yläasteeni malu-luokalla ja lukion Klassikassa. Nyt olen aikuisopistossa. Mutta tärkein kouluni on ollut elämänkoulu :)

Mitä muita harrastuksia sinulla on ratsastuksen lisäksi?
- Suklaan syönti, lukeminen, musiikki (ympäripyöreästi sanottuna), tietokone?

--> Mitä uutta harrastusta haluaisit kokeilla?
- Zumbaa ja pilatesta. Ylipäätänsä ratsastusta tukevat lajit kiinnostavat. Pitäisikin jatkaa joogaamista...
 
Minkälaista musiikkia kuuntelet, autossa soi radiokanava XX?
- Yleisimmiten Voice, mutta jos tulee huono kappale, vaihdan sille kanavalle mistä sattuu hyvää musiikkia tulemaan Nova, NRJ, Suomipoppi, Aalto..

--> Mikä on lempibiisisi tällä hetkellä?
- Hmm... Elastisen Naurava Kulkuri on kiva, samoin Pitbullin Fireball ja Diandran Paha poika&Onni on, Sunrise Avenuen You Can Never Be Ready myös.. Montako tähän saikaan laittaa? :D

Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi ratsastusurheilun piirissä?
- Millä tavalla ajateltuna? Itse ajattelen tämän kysymyksen sillä tavalla, että suurin saavutukseni olisi hevoskohtaisuus. Eli siis pystyn nykyään mukautumaan suhteellisen nopeasti jokaiseen ratsuuni ja niiden omaan tyyliin, jolloin pääsen ratsastamaan niitä mahdollisimman pehmeästi.
Toinen suuri saavutukseni on sekä Jymyn että Pallon kohdalla ajatuksien yhdistyminen, se että homma tuntuu sujuvan kuin itsestään. Pallon kanssa tulee vielä välillä ajatuskatkoksia, mutta Jymyn kanssa se oli jotain maagista <3

(c) Anna Juvonen
Mikä on tasosi (lue: korkein hyväksytty rata tasolla..) ratsastuksessa? Koulu, esteet, kenttä?
- koulu: HeB aluetasolla, este: 125 kansallisella tasolla ja kenttä: tuttari aluetasolla.


Kerro Prinsessan historiasta? Miten se päätyi teille?
- Prinsessan postauksesta löytyy hieman enemmän tietoa, mutta lyhyesti: Prinsessa on tehnyt varsan n. nelivuotiaana, se ei tullut uudelleen kantavaksi, jolloin se laitettiin satulaan ja ratsastettiin hieman Puolassa, ja sitten se tuli Kettusen Suville myyntiin. Näin Suvin sivuilla videoita Prinsessasta ennen kuin se oli tullut Suomeen, ja laitoinkin Suville viestiä, että varaa tämän tamman meille ja ilmoittaa kun se saapuu Suomeen. Tamma taisi saapua Suomeen sunnuntaina ja tiistaina kävimme neidin meille hakemassa.

Mistä idea toiseen hevoseen syttyi?
- Olin jo pitkään miettinyt varsan ostamista kasvamaan Pallon rinnalle. Pallo kun tykkää noista saikkulomista huomattavan paljon liikaa, kävi aina välillä mielessä, että olisipa toinen hevonen, ettei ratsastukseen tulisi pitkiä taukoja. Toista hevosta ei ollut tarkoitus hankkia vielä pariin vuoteen, mutta usein löysin itseni eksyneenä myyntisivustoille selailemaan pääasiassa suokkivarsojen ilmoituksia, mutta sitten eräänä päivänä näin videon Prinsessasta. Näytin videon Tuomakselle ja iskälle, ja sitä sitten mietittiin ja pohdittiin, ja päädyttiin tähän ratkaisuun :)

Laitatko Prinsessalle oman blogin pystyyn, vai tuleeko Prinsessan kuulumisia enemmän tänne? :)
- En laita omaa blogia pystyyn, Prinsessasta tulee aina silloin tällöin kuulumisia tännekin. Miten usein, se selviää joulukuussa.

Mitä Surville (? oliko sen nimituo) kuuluu?
- Surville kuuluu hyvää, viettelee eläkepäiviään toisen suokin kaverina kotona.

Mitä Pusulle (-''-) kuuluu?
- Pusulle kuuluu hyvää, nyt kun kelit ovat kylmenneet ei se viihdy ulkona enää niin pitkään. Nukkuu paaaaaaaljon peiton alla ja syö :D

Entiset ja nykyiset hevosesi: kerro jokaisesta plussat ja miinukset. Mikä hevosistasi on ollut tai on se "sinun" heppa?

-
Jymy 
+ rohkea, luottavainen, kyvykäs, taistelija, hyvä työmotivaatio
- ruoho oli välillä vihreämpää aidan toisella puolella ja välillä vauhtia oli liikaa :D
  
  Pallo
+ rohkea, luottavainen, kyvykäs, näyttävä, iso, ihana ratsastaa, hyvä työmotivaatio, liikkeet!!
- saikkuilee liikaa, välillä täysi tahvana, ei ymmärrä kokoaan, välillä hankala löytää varusteita, syö kallista rehua :P
  Prinsessa
+ rohkea, kyvykäs, näyttävä, luottavainen, hassu, huippu ratsastaa, hyvä työmotivaatio, tasaiset liikkeet
- korvaa taidon vauhdilla, hankala selkä ja suu löytää sopivia tavaroita, vielä lihakseton, kapea :D

Näistä kolmesta on vaikea valita sitä "the heppaa" koska Jymy oli aivan täydellinen miulle kun olin pieni, mutta Pallo ja Prinsessa ovat nyt täydellisiä. Mutta jos on ihan pakko valita joku, niin kyllä se on tuo pienisuurivatipää <3
(c) Äiti

Esittele teidän perheen entiset lemmikit? :)
- Ömm... Hamstereita on ainakin ollut, mm. Unikeko, Meri, Lumipallo, Musta-Bertta, Musta-Bertta II. Koiria: Vertti-beagle, Osku-labbis, Jina-kultainen noutaja, Elli-labbis, Laku-bokseri, ei kai enempää? Kissoja: Harmis- jäi auton alle, Nöpö- Laku tappoi, Boba- katosi.

Onko teillä talli täynnä? Millaisia ovat teidän ihanat asiakkaat? :)
- Nämä asiat eivät tänne kuulu, sillä ovat yksityisasioita, sen verran voin sanoa, että sopivasti ja ovat ihania :)

Ylempään kommenttiin viitaten, oletko hevosalan ammattilainen (lue: onko sinulla koulutus alalle)?
- Tällä hetkellä opiskelen eläintenhoitajaksi, ja "erikoistun" hevosiin ja lehmiin, eli virallisesti minusta tulee maatalouslomittaja navetta- ja hevospuolelle. (ja siellä niitä töitä riittää toim.huom.)

Miten päätit (päätitte?) laittaa hevostallin pystyyn? :) Miten parikymppisellä on varaa hankkia tila?
- Sattuis sopimaan meidän elämäntilanteeseen. Ja toiseen kysymykseen no comments.

Mikä on Tuomon rooli tallin pidossa? Entä jos teillä menee lusikat jakoon?
Onko Tuomo ollut ennen teidän seurustelua "heppapoikia"? :p
- Näihin kysymyksiin yksi ainoa vastaus; Kuka on Tuomo?

Pelottiko aloittaa uusi (?) sivu elämässä? :)
- Ei pelottanut, enemmän ehkä jännitti millainen elämä tästä muodostuu.

Laitat(te)ko nettisivuja pystyyn tallillenne?
- Kyllä jossain vaiheessa.


Mikä saa sinut hymyilemään?
- Vaikka mikä, mutta suurin syy on tämänhetkinen elämä kaikkine ihmisineen ja eläimineen.

Oletko nyt unelma-ammatissasi?
- Kyllä.

--> Mikä sinusta tulee "isona"?
- Vastaus ylempänä, eli lomittaja.


Mikä on lempiblogisi?
- Ei ole varsinaista lempiblogia, mutta tykkään lukea sellaisia, joissa asiat kerrotaan rehellisesti.

Kuinka moni tuttusi lukee tätä blogia, minkälaista kommenttia saat? :P
- En edes tiedä kuinka moni, harvempi mitään kommentoi.

Kuvaile täydellinen iltasi.
- 20:10 toivottelen hepoille hyvät yöt viimeisen tarkistuskierroksen aikana, suljen tallit ovet Tuomaksen kanssa ja menemme sisälle lämpimään tupaan. Jompikumpi tekee herkkuleipiä ja kuumaa kaakaota. Istahdamme telkkarin eteen katsomaan jotain lempisarjoistamme tai jotain hyvää elokuvaa. Noin 21:30 olen viimeistään nukahtanut telkkarin eteen, jolloin Tuomas herättää miut ja menemme nukkumaan.

Miten jaksat eteenpäin, vaikka sinusta välillä kirjoitellaan neg. :( jossain hötönetissä?
- Hötönet on pääasiassa raukoille. Ei siellä muuten nimimerkin takana kirjoiteta. JOLLOIN siellä kirjoitettuja ei pidä ottaa todesta, vaan päästää suoraan toisesta korvasta ulos roskakoriin. Arvostan sellaisia ihmisiä, jotka uskaltavat miulle suoraan tulla sanomaan, koska silloin asialla on oikeat kasvot ja henkilö takanaan.

Asennetta löytyy ;)
(c) Tuomas

Missä näet itsesi a) yhden b) viiden c) kymmenen vuoden päästä, minkälainen elämäntilanne?
- Nää onkin hankalia..
a) Olen loppusuoralla opiskelussani, harjoittelen viimeisiä näyttöjä varten. Elämä rullaa omalla painollaan. Toivottavasti meillä pyörii vajaan vuoden ikäinen Irlanninsusikoira.
b) Ehkä muksu jaloissa pyörimässä?
c) Ei uskalla ajatella noin pitkälle :D
Onko jotain pelkoja tulevaisuudesta?
- Suurimpana on Pallon menetys. Kunhan Pallon kohtalon saa tietää, voi ajatella muita pelkoja, sillä se on tällä hetkellä aika hallitseva.

Haluatko lapsia?
- Korkeintaan kaksi.

Kuvaile luonnettasi mahdollisimman laajasti.
- Toivottavasti ei nyt sentään tarvitse romaania kirjoittaa? Olen aika suorapuheinen ja inhoan valehtelua. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat puhua suoraan ja seisovat sanojensa takana. Pääasiassa olen suht iloinen ja positiivinen, mutta löytyy miusta vakavampikin puoli kun on tarvetta. Tarvitsen "oman tilani" ja inhoan ihmisiä, jotka ovat mahtailevia ja liian täynnä itseään ja jotka luulevat tietävänsä kaiken, sekä "hyppäävät syliin" heti ensi tapaamisella. Olen ehkä sellainen hieman juro, perus suomalainen, jolle on tärkeämpää tutustua ensin ennen kuin jaellaan salaisuuksia. Pidän puhumisesta, ja kavereiden kanssa saattaa helposti vierähtää muutama tunti jutelleen ja syöden. Pidän myös ruuasta, paljon, nam <3 Olen liikunnallisesti luonteeltani laiska, mutta muuten ahkera ja tunnollinen. Eli en siis jaksa lähteä sinne lenkille, ellei joku pakota :P mutta onneksi ratsastukseen ei kuulu 10km juoksemista yksin :D Rakastan sellaisia puuhia, joissa saan nollata ajatukseni ja ottaa rennosti, esim. tallin siivous ja leipominen.

Omnomnom
(c) Minä

Minkälaisia ihmisiä (tai luonteenpiirteitä ihmisissä) inhoat?
- Tähän tulikin vastaus tuossa ylempänä.

Minkälaiset ovat parhaat ystäväsi, keitä he ovat, mistä tunnette?
- Katri&Johanna yläasteelta, Anna heppaleiriltä, hevospiireistä Nina. Tämäkin on jotenkin todella vaikeaa, luokitella ihmisiä.. Mutta he nyt tulivat ensimmäisenä mieleeni :)


Oudoin asia sinussa?
- Olen kokonaisuudessani aika outo :D

Mikä puhelin sinulla on? Käytätkö Whatsappia?
- Puhelimena on joku LG. Mikä on Whatsapp?

1 kommentti:

  1. Heh, mua kun alko kiinnostaa onko Tuomas ollu ennen "heppapoika" kun minun miestä ei kyllä saa edes katsomaan hevosia :D

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!