keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pallon kuulumisia

Pallo alkoi vähän aikaa sitten ontumaan mystisesti. Selkeää syytä ontumiselle en ole löytänyt, vaikka olen koettanut analysoida kaiken mahdollisen. Muun muassa näitä olen miettinyt:

- kovan ja pehmeän maan vuorottelu (yöpakkaset vs. lämmin päivä)
- ennen sitä tapahtunut reippaampi irtojuoksutus + muutama n. 50cm pomppu
- kavionpohjan haurastuminen ja murentuminen kipeästä jalasta.


 

Kuva vastakkaisesta jalasta, kengityksessä...
(c) Mie



Siitä lähtien Palloa on vain kävelytetty ja pidetty reilummin vapaita. Jos tosiaan on arkonut tuota kaviopohjaa, on seisominen ollut parempi vaihtoehto. Eilen Pallo halusi itse revitellä hieman ja juoksikin irtona hetken. Sen jälkeen ei ontunut, vaan liikkui hyvin. Tänään ei myöskään ontunut, joten voi olla tuosta kovasta maastakin johtuvaa, sillä nyt on täällä jo ihan sulaa ja pehmeää.


Vaikka nyt Pallo ei enää onnu, varasin silti ensi keskiviikolle Pallolle klinikalle ajan, käydään kuvauttamassa heppa läpikotaisin. Saanpahan nähdä, jos siellä on jotain hälyttävää missään jalassa, kintereessä, polvessa tai muussa sellaisessa. Ja samalla saa hoito-ohjeet jatkoa varten.

Keskiviikkona tulee myös osteopaatti käsittelemään Pallon uudelleen, nähdäänpäs samalla kertaa onko se nyt tukkinut hermoja tai kehitellyt lisää ongelmia.. Katsellaan, katsellaan...


(c) Miia




Pallon tulevaisuus on täysin avoin, jos se olisi ollut kunnossa, olisi tällä kaudella ollut tavoitteena 130cm luokat, nyt saapa nähdä päästäänkö enää ikinä hyppäämään, tai tekemään mitään muutakaan tuon hevosen kanssa... Pitäkeehän meille peukkuja pystyssä, ettei olisi mitään kauheita löydöksiä ensi keskiviikkona silmien edessä!

2 kommenttia:

  1. Voi että, paranemisia Pallolle ! Toivottavasti pääsette pian taas reenin makuun! :) Muistin tän sun blogin pitkästä aikaa ja nyt tajusin napata sen lukulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, toivotaan että klinikalla selviää enemmän :) Tullee tuosta toivon mukaan edes puskaheppa, jos ei kisapeliä enää tule..

      Tervetuloa joukkoon!

      Poista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!