perjantai 27. joulukuuta 2013

Hierontaa ja hyppelyä

Takapään lihasten rentouttamista

Kuten kuvistakin voi päätellä, kävin 25.pvä hieromassa ja venyttelemässä Pallon. Pari pientä jumia löysin, pääasiassa lapojen läheltä, mutta ei ihmekään, sillä Pallo oli liikkumatta ilman kenkää, ja liukasteli muutamia kertoja. Aika hyvin sain Pallolta lihaksia rentoutettua, enkä jaloistakaan löytänyt mitään uutta, puhtaat ja hyvät :) Pallo jäi hyvin tyytyväisenä mutustelemaan porkkanoitaan, kun lähdimme katsomaan elokuvaa Tuomaksen vanhempien luokse.

Kaikki kuvat ovat Tuomaksen käsialaa.


Etujalan venytys

Takajalan venytys

Tässä kuvassa yritän kurkistaa Pallon selän yli

Möhköfantti <3


26.pvä iskä (ja äiti) tuli kengittämään Pallon irronneen kengän. Käytiin samalla maneesilla hyppäämässä ensimmäistä kertaa piiiiiitkästä aikaa. Ja siltä se näyttikin :P

Itse jännitin todella paljon, tuntui ettei olisi ikinä hypännytkään, eikä osaa mitään. Lopussa aloin itsekin jo vähän rentoutumaan, ja alkoi homma tuntua helpolta. Tehtiin pääasiassa jumppasarjaa kaikissa askellajeissa, pysähdyksiä sarjan jälkeen ja lopussa vielä sarjaa.

Pallo oli oikeaan kierrokseen pahemmin jumissa, edes edellispäivän hieronta ei auttanut siihen, ja sen huomasi laukasta. Laukka oli lähes nelitahtista, todella töksöttävän tuntuista, mutta silti Pallo yritti kovasti pyörittää mahan alla. Pallo innostui hyppäämisestä ihan hullusti, ja jarrut hävisivät jonnekin matkan varrelle. Pallo myös painoi kädelle todella paljon, ja mulla onkin käsilihakset todella kipeinä(+ muutama muukin kun ei ole pitkään aikaan hypätty ja lihakset iteltäkin heikentyneet). Nyt pitäisi ruveta käymään maneesilla viikottain hyppäämässä, helmikuussa voisi ajatella harjoituskisoihin menemistä :)

Allaoleva video on aika pitkä, koettakaa jaksaa katsoa tai skippailkaa tylsät osat :)



Laitoin videolle onnistumiset ja epäonnistumiset, rehellisyyden nimissä.

3 kommenttia:

  1. wow :D, hyvin meette en huomannut virheitä, oot taitava ratsastamaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banneri valmis :D laitoin joka paikkaan s-postiin ja tänne ja mun blogiin että banneri valmis että varmasti huomaat :D

      Poista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!