sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Estehyppeilyitä

Hellurei,
hiukan on tylsää bussissa, joten ajattelin sitten kirjoitella pienimuotoista päivitystä tästä päivästä. Ja valitettavasti ei ole kuvia eikä videoita, ei ollut kuvaajaa.

Tänään oli vuorossa sitten estehyppelyä. Aluksi tarkoitus oli mennä pelkkää jumppaa, mutta kappas vain eihän se mennytkään ihan niin.

Alkuverkaksi kävin kävelemässä maastossa noin 10min lenkin. Siitä suuntasikin kentälle ja lyhyen taivuttelun jälkeen aloin keventelemään molempiin suuntiin tehden ympyröitä ja kiemuroita. Jonkin ajan päästä otin laukat molempiin suuntiin.

Sitten alkoi hyppely. Aluksi tulin ravissa noin 6m sarjaa, ja esteiden välissä oli 2 maapuomia auttamassa ylläpitämään ravia (Pallo kun tuppaa laukkaamaan aina ravitehtävissä). Tämä kun meni hyvin, kasattiin sarjan keskelle este niin, että muodostui 3:n hypyn innarisarja. Tätä tulin ensin ravissa, jolloin kaikki esteet olivat ristikoita. Pikkuhiljaa aloin laukalla tulemaan, jolloin esteet nousivat pystyiksi.

Innarisarjan mennessä hyvin, viimeinen este purettiin ja esteitä nostettiin. Ensimmäinen pysty oli n.60cm ja toinen n.80cm korkea. Tulin tätä innaria muutamia kertoja, ja kyllä osaa olla vaikeaa tuoda hevonen täydelliseen paikkaan. Loppuun sain muutamat tosi hyvät hypyt.

Sitten isäni tuli siihen katsomaan, ja sanoinkin että jos pitää Onesilla hypätä 120cm ratana, niin vois olla ihan hyvä hypätä vähän korkeempiakin esteitä tänään. Laitettiin sitten innarissa olleet 2 estettä yhteen, jolloin saatiin okseri aikaan. Tulin eka okseria oikeasta kierroksesta, jolloin etupuomi oli 80cm ja takapuomi 100cm. Tämä onnistui kivasti, muutaman kerran tuli pohjaan, mutta Pallo kiipesi vielä helposti noin pienestä esteestä yli.

Ja huomasi Pallostakin että esteet nousi. Pallo oli innareita aloitellessa todella hyvän tuntuinen, mutta kyllästyi nopeasti pieniin esteisiin, laukka alkoi heti muuttua tahmeaksi ja löysäksi. Esteet kun nousivat, tuntui ettei heppa pysy enää käsissä. Alkoi tuttu "Anna mun mennä nyt, edessä on este"-kiihdyttely. Ja se jos mikä on ärsyttävää... Yritän itse tuoda mahdollisimman tasaisesti hyvällä tuntumalla ja hyvään paikkaan, ja Pallo ottaa sitten noin 3 askelta ennen estettä pienen spurtin, mikä näyttää siltä että ajaisin sitä esteelle vaikka päinvastoin pidätän. Treeni auttaa tähänkin.

Mutta takaisin asiaan: Toiseen suuntaan tultiin sitten okseria niin että edestä oli 100cm (ei saanut korkeammaksi...:P) ja takaa 120cm.  Pallo tuli kivasti, itseäni hirvitti ekalla hypyllä, sillä este muuttui isoksi meidän pienelle kentällemme. Muutama hyppy tuli niin mehtiin kuin tulla voi; liian lähelle tai liian hiljaa. Yksi hyppy jäi liian kauaksi ja siitäkin selvittiin yllättävän hyvin; takapuomi tuli alas, mutta loppujen lopuksi pienestä hipaisusta.

Muutama hyppy olikin sitten todella hyviä. Erityisesti viimeinen hyppy, Pallo tuli hyvin, tasaisella laukalla, hyvään paikkaan ja hyppy oli todella pyöreä. Tuntui, että olisi saanut olla vaikka 160cm korkea muuri alla, eikä olisi ollut mitään ongelmaa. Isäni sanoikin, että tuohon on hyvä lopettaa, meni niin korkealta yli ettei ole järkeä enää hypätä. Tuolla tavalla sitten kisoissa.

Itsestä tuntui, että Pallokin varmaan laittoi kaiken peliin siihen hyppyyn. Pallo alkoi tuntua edellisillä kerroilla hieman väsyneeltä, laukka ei lähtenyt takaa eteen niin kuin olisi pitänyt. Mutta tuolla kerralla, kaikki tuntui hyvältä ja helpolta. Sitten kun alkaisi tuolta tuntua aina, se olisi mahtavaa!




Ja vielä pieni mainostus, vielä kerkeää osallistua arvontaan tämän illan ajan. Osallistumisohjeet löytyvät arvonnan omasta päivityksestä, osallistua voi myös tämän postauksen alle.

1 kommentti:

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!