keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Joensuun reissu

Heissan, 

olin Joensuussa ma-ti, sillä tiistaina minulla oli VAKAVA-koe eli valtakunnallinen kasvatustieteen valintakoe. Se on ensimmäinen osa luokanopettajakoulutuksen pääsykokeista, ja päätin suorittaa sen Joensuussa, josta voi siis tulla uusi kotikaupunkini muutamaksi vuodeksi.


Toisaalta oli minulla muitakin syitä käydä Joensuussa, nimittäin vierailu hyvän kaverini Annan luona (hänen luonaan punkkasin) ja Jymyn luona. Jymy asuu
Hepokankaan tilalla ja Jymyn omistajan Miian isä oli hyvin ystävällinen ja kuskasi minut ja Annan sinne ja takaisin (maanantaina) :) Oli kyllä mukava käydä katsomassa Jymyä ja tuttuja Hepokankaalla! Pääsin yllättäen hieman köpsyttelemään Jymyllä ja varusteet ovatkin sen mukaiset... Mutta silti se oli ihanaa! Onhan Jymy minulle jo ihan minikokoinen, mutta Jymy on silti Jymy <3

Jymy 7.5.
(c) Anna Paananen

Tiistaina olikin sitten se "tuomionpäivä" eli pääsykoe. En uskalla yhtään sanoa miten koe meni, sen näkee parin viikon päästä kun tulokset tulevat. Toisaalta tuntui, että meni hyvin, mutta eihän sitä ikinä tiedä... Ties vaikka koko koe meni miinuspisteille :D


Pallon juoksutin maanantaiaamulla kentällä ja eilen kävimme äitini kanssa lyhyen maastolenkin kävelemässä. Tänään suuntaamme Miian luokse (siis sinne missä Pultti ennen asui) hyppäämään ensimmäistä kertaa. Viimeinen voitelu kisoja varten :D Huomenna Pallo saakin kyytiin lainaratsastajan ja siitä sitten enemmän perjantaina.


Loppuun vielä aivan ihana kappale Jesse Kaikurannalta. Minä olen jotenkin rakastunut tähän kappaleeseen...

Vie mut kotiin


                          Ensi kertaan!

Loppuun vielä korjaus:
tämä blogiteksti on nro 74, eli ei ihan vielä olla siellä 80 menossa, blogger onnistui huijaamaan minua... Pyydän anteeksi väärää tietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!