lauantai 10. joulukuuta 2011

Tikkejä, penisilliiniä ja hoitosuihketta

Lumista iltaa kaikille!
     Eilen oli meillä aika jännä/pelottava/hurja ilta. Menin illalla klo 18 maissa siivoamaan tallia, ja tarhaan kurkatessani näin Pallon pään ja etujalat veren peitossa. No heti menin katsomaan, että mitä ihmettä on käynyt, ja Pallolla ammotti n. 10cm pitkä ja leveimmillään 3cm leveä haava otsassa. Näin jopa hieman luuta, joten haava oli iso. No siitä sitten hevoset sisälle, ja puhdistamaan haavan ympärystä (en siis koskenut haavaan). Sain pestyä lämpimällä vedellä Pallon pään suurimmaksi osaksi, noin 5cm haavan alapuolelta turpaan asti, ja Pallon verenpeittämät etuset. Soitin välissä päivystävälle eläinlääkärille, joka lupasikin lähteä heti ajamaan. Soitin myös mummoni ja ukkini apuun, sillä kotona ei ollut minun lisäkseni kuin 6v. pikkusiskoni. Eläinlääkäri soitti vielä ajo-ohjeita, sillä navigaattori ei tunnistanut osoitettamme, ja annettuani ajo-ohjeet ei auttanut kuin odotella.
     
     Eläinlääkärin tultua Pallo rauhoitettiin ja puudutettiin haavan ympäriltä, jotta saatiin tikattua kiinni. Pallo käyttäytyi varsin nätisti, ainoastaan puuduttaminen tuotti hieman ongelmia, sillä kohta oli kipeä, ja eläinlääkäri joutuikin antamaan muutaman kerran lisää rauhoittavaa. Lopulta Pallo oli aika unelias, ja tikit saatiin laitettua joutuisasti, ja onneksi koko haava saatiin umpeen. Alussa eläinlääkäri ajatteli, että turvonneen lihaksen kohdalta ei pakosti saada laitettua reunoja yhteen, mutta onneksi onnistui. Haavan ympärys vielä puhdistettiin ja siihen laitettiin suojaavaa (eläinlääkärin antamaa) ainetta. Sitten eläinlääkäri antoi Pallolle penisilliiniruiskeet, ja tässä vaiheessa Pallo alkoikin olla jo kokonaan hereillä. Eläinlääkäri antoi Pallolle 4:n päivän penisilliinikuurin (jonka laitoin tänään ensimmäistä kertaa, ja täytyy myöntää, että pistäminen jännitti) ja lähti sitten kotiinsa. Vaikka tuntui, että aika lensi, niin eläinlääkäri oli meillä klo 20.15-22.00. En olisi uskonut, ellen olisi kellosta katsonut.

    Nyt sitten ollaan muutama päivä sellaisella saikulla, että ulkona käydään vain kävelemässä 2krt/pvä noin 30 min kerralla, ja sitten saadaan tarhata hieman normaalia lyhyemmän aikaa. Ensi viikon lopussa saa olla jo ulkona ihan kunnolla, jos tikit pysyvät kiinni ja haava ummessa. Haava on niin pahassa paikassa, että suitsien käyttö on automaattisesti pois valikoimasta otsapannan takia. Onneksi meidän suitsistamme voi poistaa otsapannan, ja niitä pystyy silti käyttämään niin etteivät ne putoa päästä. Sitten parin viikon päästä katsotaan mikä on tilanne, ja toivon mukaan päästään joulun jälkeen treenaamaan normaalisti. Toivon mukaan Pallon poisleikattu otsatukka kasvaisi nopeasti, sillä se on tällä hetkellä hieman hassun näköinen...

Päivittelen potilaan kuulumisia säännöllisesti, joten pysykäähän "kanavalla".

Laitan alemmas vielä kuvan Pallon haavasta, eli jos olet herkkävatsainen ÄLÄ KATSO!
















3 kommenttia:

  1. Ai kauheeta, toivottavasti paranee pian tuo haava ja onneksi ei sattunut pahempaa.. :)

    VastaaPoista
  2. huh huh,toivottavasti paranee.omalla lv:llä tuli kurarupi jalkoihin ja se raapi ruvet pois ja jäljelle jäi melkosen mahtava haava,eläinlääkäriä ei onneksi tarvinnu :o mutta kyllä säikähdin ku oli niin veressä haava et nyt lähtee hepo taivaslaitumille.nyt on paranemaan päin.Saatikka sit jos ois pääs ollu haava niin en tiiä oisiko kyenny käyttäytymään rauhallisesi,on se vaan aina kamala huoli noista otuksista .

    VastaaPoista
  3. Kiitos, onneksi ollaan jo parempaan päin päästy :)

    Niina: Se on totta, eläimistä on paljon harmia ja huolta, mutta myös niin paljon hyvää, että se voittaa kaiken ikävän.

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!