perjantai 4. marraskuuta 2011

Vihdoin perjantai!

Hei vaan kaikille! Taas on melkein viikko kulunut edellisestä postauksesta, pahoittelen sitä. Koko viikko on ollut yhtä hyrskynmyrskyä, ja nyt saa vihdoin rauhoittua viikonlopun viettoon. Torstainakin piti olla englannin esitelmä, mikä sitten siirtyi opettajan sairastamisen vuoksi, että "turhaan tuli hikoiltua" sitä tehdessä, ja tänään oli englannin aineen kirjoitus... No jos ensi viikko olisi rennompi (lue: EI toivoakaan)?
   Pallolla pidin maanantaina vapaan, jotta sain panostaa kouluun, ja muutenkin vkoloppu oli normaalia rankempi venyneiden estetreenien takia. Tiistaina juoksutin liinassa noin 30 min, jotta Pallo sai purkaa vapaapäivän energiat, ja muutenkin sai taivuteltua kivasti siinä ympyröillä. 
   Keskiviikkona sitten hypättiin. Aluksi menin 3 esteen innaria ja sillä tavoin aktivoin Pallon selkää toimimaan vielä paremmin. Ratsastin aluksi noin 30 min koulua, että sain hyvin lämpimäksi ja vetreäksi, mutta innarit auttavat Palloa (vielä suht kokemattomana estehepona) nostamaan koipia tarkemmin ja käyttämään selkää paremmin. Innarit olivat aluksi noin 40cm korkeita, ja sitten viimeistä innari nostetiin niin, että se oli viimeisillä kerroilla 80-90cm välimaastossa. Lopuksi hyppäsin vielä yksittäistä pystyä (80-90cm korkeudessa) ja hioin omaa "hyppypaikkasilmää" sunnuntain kisoja ajatellen.
    Torstaina sitten pidin "ravipäivän" eli juoksutin ihan kevyesti jonkun 25min pelkästään ravia (sisältää käyntipätkät!), laukkaa en siis pyytänyt ollenkaan. Tämä vain siksi, että halusin Pallon rentoutumaan ja venyttämään selkäänsä keskiviikon estetreenin jäljiltä. Tänään (siis perjantaina) humpsuttelin kevyesti mennä ilman satulaa ja taivuttelin kaikissa askellajeissa.
    Huomenna olisi tarkoitus käydä kävelemässä n. 1-1,5h maastolenkki, ja sunnuntaina onkin sitten kisat. Kisat ovat siis Kiuruvedellä, ja aikainen herätys tiedossa, kun lähtö noin 7.30 aikoihin. Kyytiin meillä lähtee heppa, jota kutsutaan myös Palloksi eli Zlatograd. Palloja siis auto täynnä :D Onneksi kisat eivät ole pitkät, kun joka luokassa noin 11 osallistujaa. Toisaalta harmi, etteivät ihmiset aktivoituneet lähtemään Kiuruveden kisoihin, sillä siellä on upeat puitteet järjestää kisoja.
    Itse sain 110cm luokkaan paalupaikan, eli lähden ensimmäisenä luokassa, mikä on hieman outoa. Viimeksi olen lähtenyt luokan ekana joskus vuonna 2004, ja silloinkin se oli leirikisoissa Varkaudessa ponilla Mona II. Olin silloin luokassa toinen, joten toivotaan yhtä hyvää tai parempaa menestystä Kiuruvedelle! Mietinkin, että mitä ihmettä minä oikein teen, kun olen tottunut katselemaan muiden suorituksia, ja nappaamaan vinkkejä hyvistä teistä esteille. No ystäväni tokaisi, että: "Ratsastat niin kovat pohjat etteivät muut viiti lähteä :D" Siinä olisi aika hyvä tavoite. 
   Tässä nyt tällainen lyhykäinen päivitys viikosta, seuraava sitten sunnuntaina kisojen jälkeen. Hauskaa viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Tä:o onks Pallo torinhevonen?:'D ihanku mä oisin jostain lukenu, että tää ois joku Latvian sporthorse tai joku ? ::''DDD

    VastaaPoista
  2. http://lillivoitto.blogspot.com/2011/11/184-millainen-hevosenomistaja-olen.html

    haastan sinut (:

    VastaaPoista
  3. Jessi: Pallo on torihobune virallisessa passissa, eli siis torinhevonen :)

    Kiitos haasteesta Tiia :)

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!