tiistai 25. lokakuuta 2011

Pikapäivitys

Hellou vaan! Ihan pikaisesti päivittelen ennen koulun alkua, kun ei ole muutakaan tekemistä :D
Eilen juoksutin Pallon liinassa, ja herra oli niin hyvä, että aikaa vierähtikin sitten 50 minuuttia. Isäni lanaili samalla kenttäämme, kun juoksutin Palloa toisessa päädyssä, ja Pallo aina välillä leikeillään otti sätkyt traktorista, että sai spurttailla energioitaan pois. Päätin sitten, että laukataas tänään kunnolla, ja laukkuutinkin Palloa erikokoisilla ympyröillä; pienin oli halkaisijaltaan noin 5 metriä ja suurin sitten niin iso, kun liinaa vaan riitti (kaiketi halkaisija oli jotain 20 metriä). Ravissa vedettiin vielä pienempää ympyrää, halkaisija oli noin 2 metriä. Tällä tavoin taivuttelen Paldea yleensä liinassa, ja samalla tulee työstettyä takapään lihaksia kivasti.
  Päätin sitten itse eilen, että en lähde Kimmolle hyppäämään tänä viikonloppuna, treenailen mielummin, ja menen sitten Kiuruvedelle hyppäämään ne 100cm ja 110cm. Kuten jo Sorsiksen läpikäyntipäivityksessä totesin, en ole päässyt riittävästi hyppäämään Palden kanssa, ja en halua tehdä samaa virhettä toista kertaa. Siispä matkaan treeneihin, ja toivon parempaa menestystä Kiuruvedelle.
    No tässä oli tällainen pikapäivitys. Päivittelen sitten seuraavan kerran viikonloppuna treenien jälkeen. Syksyistä viikkoa!

8 kommenttia:

  1. juoksuttaa saisi max. 20min. ja tuo sun 2m ympyräs on aika eläinrääkkäystä!

    VastaaPoista
  2. Anonyymille tiedoksi: Juoksuttaa pitäisi min. 20 minuuttia, jotta siitä olisi hevoselle hyötyä. Lisäksi se, että hevonen juoksee 2 metrin ympyrällä tarkoittaa, että se taipuu hyvin. Ei se ole hevoselle rääkkäystä, jos se tekee sen mielellään, niin kuin Pallo tekeekin.

    Kiitos kuitenkin huomiostasi blogiani kohtaan ja toivon, että ensi kerralla kirjoittaisit omalla nimelläsi.

    VastaaPoista
  3. Minä en kyllä juoksuttaisi kuin n. 20 min kerrallaan. Juoksutus on rankkaa hevoselle, ja olen jostain joskus lukenut, että 20 min juoksutus vastaa tunnin ratsastusta. Sitten olen tosi tarkka, että molempiin suuntiin yhtä paljon, ja että hevonen kulkee suorana molempiin suuntiin (eli ympyrän uran mukaisesti). Varsinkin jos hevonen on vino tai sillä on vaikka toinen takajalka heikompi kuin toinen, voi vain vahvistaa näitä huonoja juttuja. Tämä on vain minun mielipide eikä mikään absoluuttinen totuus :). En sen kummemmin ota kantaa siihen miten muut tekee.

    VastaaPoista
  4. Mitä kummaa?? hevosen jalat menee RIKKI tuota menoa kun se joutuu mennä kahden metrin ympyrällä 50minuuttia??!! Eläin lääkäritkin sano että 20min on MAXIMI ja kerran viikossa ei yhtään kauempaa.... Ymmärrän kyllä jos hevosesi on ollut hyvä että haluat vain jatkaa ja jatkaa mutta jotain rajaa?? :)

    VastaaPoista
  5. No tämähän herättää paljon keskustelua, mikä on toisaalta vain hyväksi.

    Kikonen: niin minäkin joskus luin tämän, mutta sitten kouluvalmentajani oikaisia asian minulle näin: "20 minuutin juoksutus vastaa tunnin ratsastusta, jos sen tekee tehokkaasti, mutta pelkästään alku- ja loppuverkkoihin kuluu se 10 min, että hevonen kerkeää vertyä. Joten suosittelen noin 30-40min juoksutusta niin, että välillä antaa hevosen hengähtää." Tämä on siis mitä minulle on opetettu, ja olen todennut sen hyväksi jo edellisellä hevosellani. Pallollekin tämä on hyvä pituus juoksuttaa, sillä se lämpeää niin hitaasti, että saa hieman pidemmän alkuverkan pitää.

    Anonyymi: Se ei todellakaan ollut 2m ympyrällä 50 min, älä käsitä väärin. Ympyrä oli ravissa pienimmillään 2m halkasijaltaan, ja senkin aina vain muutaman kierroksen kerrallaan, että sain taivutettua Palloa hieman syvempään. Eli periaatteessa hevonen oli 2m ympyrällä KORKEINTAAN 10 sekuntia.
    Itse en ole kuullut tätä, että eläinlääkäri sanoisi 20 min olevan maksimi ja kerran viikossa, mutta näkemykset vaihtelevat henkilöstä riippuen. Itsehän siis juoksutan noin 2 kertaa viikossa, koska se on hevoselle hyvää perusjumppaa, ja juoksutuksen pituus vaihtelee yleensä 25-40 min väliltä. Tämä 50 min oli harvinaisen pitkä juoksutusaika, mutta siihen sisältyy kaikki KÄVELYTYKSET siinä ravi- ja laukkapätkien välillä, joista tulee vähintään 15 min + alku- ja loppuverkat 10 min, jolloin tehokkaan juoksutuksen ajaksi tulee 25 min.

    Kiitos kuitenkin mielipiteistänne ja huolestanne hevostani kohtaan.

    VastaaPoista
  6. Jokaisen kannattaa tehdä hevosensa kanssa niin kuin itse parhaaksi näkee. Hevoset on erilaisia, ja mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. En ole huolissani hevosestasi, teet varmasti kaiken parhaiten sen yksilön kannalta.

    VastaaPoista
  7. Ihmettelien että jos 20min on muka maximi miksi ratsastuskouluissa annetaan istunta tunteja liinassa, ja tiedän kertoja jolloin hevonen on ollut liinassa 2h Joten jokainen voi itse päätellä mikä on parhaaksi :) Krisda

    VastaaPoista
  8. Ja tuohon Kikosen kommenttiin viitaten, että jos 20 min vastaa tunnin ratsastusta, niin sillon mun laskemana 50min vastaa 2,5 h ratsastusta. Ja useimmat ratsastuskouluhepat menee sen 3h päivässä, että ei tuon pitäisi olla hevoselle mikään ongelma, jos se on hyvässä kunnossa... Vai?

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!