torstai 22. syyskuuta 2011

LOMALOMALOMALOMA!!!!!

Hei vaan, ja arvatkaas mitä... Mulla alkoi loma! Koulussani on tällähetkellä menossa koeviikko, ja koska minulla oli vain kaksi koetta, ja viimeinen oli tänään, minulla on lomaa ensi viikon perjantaihin asti. Silloin joudun raahaamaan ahterini taas kerran saliin syksyn toisiin kirjoituksiini, terveystiedon YO-kokeeseen. Toisaalta odotan koetta innolla, koska minulla oli tässä jaksossa 2 terveystiedon kurssia, ja tuntuu että pääni pursuaa tietoa, pakko saada se ulostettua jotenkin. Ja pitäisi vain lisää lukea, että olisi hyvät tiedot siellä ylppäreissä...
    Kerronpa nyt teillekin, että minun piti eilen terveystiedon kokeessa kirjoittaa alkoholista essee, ja menin mokaamaan oikein hienosti; kirjoitin väkevän alkoholin olevan 5,4%, vaikka todellisuudessa sehän on, esim. viinillä, yli 15%... Että näin meilläpäin :D Tänään sitten mokailin kemian kokeessa oikein urakalla, mutta hei en oikein panostanutkaan siihen. Ensin ajattelin kokonaan jättää tekemättä koko kokeen ja jäädä kotiin, mutta päätin lähteä katsomaan millainen koe on. Osaanpahan varautua uusintakokeeseen.
    Huomenna aion ottaa kyllä rennosti, ja päästää aivotkin huilimaan koeviikon + bilsan ylppäreiden aiheuttamasta ylikuormituksesta. Syön ja nukun ja olen vain. Ehkä avaan jonkin kirjan, en tiedä vielä, mutta ainaskin sen tiedän, että jos ei ihan sada ukkoja ja akkoja taivaalta, lähden Pallon kanssa kunnon maastolenkille! Siitä on aikaa, kun olemme viimeksi käyneet päästelemässä höyryjä, ja eiköhän tuo ole jo aikakin. Lauantaina menemme sitten Pallon ja Pultin kanssa Keskimäen Hevostilalle hyppäämään, ja treenaamaan, Sorsasalon kisoja varten. Sitten alkaakin pian maneesikausi, ja alustavasti olen menossa Pinja Immosen valmennuksiin tänä talvena. Pitkään aikaan en ole valmennuksissa käynyt, ja odotan niitä innolla!
    Täytyy nyt vielä teillekin hehkuttaa, että ostin ensimmäisen ikioman viherkasvini. Kasvi on lohikäärmepuiden alalaji Traakkipuu ( eli Dracaena), ja supersöpö mielestäni. Ehkäpä keksin sille lempinimenkin vielä :) Kun kävelin kauppaan, oli tarkoitukseni ostaa saniainen jollaisia hoidin yläasteella ollessani koulun kasvihuoneessa. Silloisen hoitokasvini nimi oli Amelia, ja minulla oli siitä juuriverso, joka kuoli (yllätys yllätys minun hoidossani). En siis ole mikään viherpeukalo, ja tällä hetkellä ainoat kasvit jotka ovat selvinneet minulla ovat kaktukset, ja jokin puukasvi, minkä sain äidiltäni (tosin sekin on käynyt läpi lehtikadon, ja lehtien määrä on puolittunut). Laitan loppuun vielä kuvan ihanaisesta kasvistani sekä Tomppa-koiravauvasta koiramme Paten kanssa, niin voitte verrata kokoeroa.
 
Ihanainen ja vielä elossa oleva Traakkipuu
(c) Minä


 
Pate (labbis) ja Tomppa (mäyris)
(c) Minä


Ahertakaahan ahkerasti vielä huominen ja sitten on viikonloppu!

1 kommentti:

  1. äääh mä olisin halunnut katsoo tuon kuvan isompana :( mutta Tomppa näyttäöä muksulta!

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!