lauantai 19. maaliskuuta 2016

12.3. hiihtoesteratsastuskilpailut Romolla

Radankävelyssä
12.3. aamulla pakattiin molemmat heppaset autoon ja suunnattiin kohti Romoa ja uutta kisapaikkaa. Käytiin Hiihtiscupin toisessa osakilpailussa, joka valitettavasti jäi viimeiseksi tälle vuodelle kelien vuoksi. Meikäläistä jännitti taas kauheasti, mutta onneksi on tuollainen luottoporukka ympärillä niin pystyy tällaisiin skimbaloihin lähtemään pitämään hauskaa.

Perillä käytiin maksamassa ja kävelemässä rata, harmittavasti uohdin sen kuvata, sillä tajusin vasta loppuradasta että eihän sinne pääse katsojat oikein katsomaan. Nyt olisi ollut käyttöä gopro:lle :P Mutta rata meni näin (osa näkyy tuossa videolla): ravipuomit (3kpl, joka väliin osuttava väh. yhden jalan), hiihtäjän pujottelu, hiihtäjän pikkukumpare, este ratsukolle, hiihtäjän pikkukumpare, puolenvaihto ristiin, yhteispujottelu, hidaste-este (tähän asti näkyy videolla), ylämäkimutka, hidaste-este, suoran päässä este ratsukolle (ylläoleva kuva), iso kumpare hiihtäjälle, isot kaksoiskumpareet hiihtäjälle, ratsukolle este, ketunhännän nappaaminen, iso kumpare hiihtäjälle ja ratsukolle kaarresarja (10m).

Ensin mentiin Prinsessalla, ja verryttelyssä taidettiin kiertää kahdesti tuo rata kokeillen eri juttuja. Prinsessahan oli taas elementissään ja olisi halunnut kovempaakin mennä :D Tämä rata oli edelliskertaista teknisempi, joten ihan yhtä kovaa ei pystynyt menemään kuin pienissä pätkissä. Prinsessan kanssa tuli yksi virhe, tuo kuvassa näkyvä este putosi kun Prinsessa ei suostunut kunnolla tulemaan takaisin ja paikka meni siinä vauhdissa liian lähelle. Muuten Prinsessan kanssa rata meni todella hyvin :)




Pallon mielestä kaikki oli ihan kauhean jännittävää ja pelottavaa :D Lähtö- ja maaliviivat oli merkattu sinisellä maalilla maahan, samoin kumpareiden rajat ja sekös oli pienestä miehestä pelottavaa :D Ja voi kauhistus, kun ravipuomitkin olivat siniset :D Pallohan totesi verkkakierroksella, että noihin väleihn (noin 1,2m) mahtuu ihan hyvin laukallakin.... Pikkuinen pahvi tuo Pallura <3

Rata meni kuitenkin loppupeleissä erittäin hyvin vaikka Pallo olikin "säpsynä" radalla :D Yksi virhe tuli Pallonkin kanssa, viimeisellä kaarresarjalla putosi toinen puomi kun Pallo alkoi omiaan tuijottelemaan juuri ennen estettä. Radan jälkeen taputukset Pallolle ja loppukäyntejä kävelemään ja jännittämään tuloksia.


Prinsessa 1 sija, Pallo 2.sija, Jarkko paras skimbaaja-erikoispalkinto

Niinhän siinä sitten kävi, että Prinsessa voitti, Pallo oli kakkonen ja lisäksi Jarkko sai vielä erikoispalkinnon suksitaidoistaan :) Molemmat hepat saivat tuplaruusukkeet, Prinsessa sai lisäksi esinepalkintona ihanan lämpimän ja ison kaulahuivin ja uuden narun, Pallo sai uuden harjan, tarpeellisia tavaroita kaikki :) Jarkko sai ruusukkeen lisäksi tuoreen vohvelin hillolla ja kermavaahdolla, mikä upposi salamavauhtia :D

Aivan älyttömän hauskoja tapahtumia ovat olleet nämä hiihtiskisat ja niissä on ollut todella hyvä henki! Nyt vain seuraavaa "kautta" odottamaan ja treenaamaan niitä varten, jotta ollaan ensi talvenakin iskussa ;) Suosittelen kyllä kaikkia kokeilemaan, jos vain turvallinen mahdollisuus on! Todella hyvää treeniä hevoselle vetoharjoituksena, sekä koko ryhmälle mukavaa virkistystä :)

Palataan taas piakkoin koulutreenipostauksien merkeissä! Ihanaa ja karvanlähtöistä kevättä kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!