keskiviikko 20. elokuuta 2014

17.8. harjoituskoulukisat

Käytiin 17.8. pyörähtämässä molempien heppojen kanssa Kiteellä koulukisoissa, ja ne menivätkin odotettua paremmin. Vuoden tauon jälkeen lähdettiin HeB-tasoiselle radalle, koska Pallo on reilun viikon ollut kotona aivan superhyvä ratsastaa.

Verkkaa
(c) Anna Juvonen
Verkassa Pallo ei olisi alkuun halunnut rauhoittua, olisi mukava ollut juosta vain pitkänä ja kaahottaa kahtasataa eteenpäin. Hetken jumppailun jälkeen alkoi Pallokin rauhoittumaan ja "kasaantumaan" alle. Jopa oikea laukka pyöri ihan sairaan hyvin, ei edes tuntunut pahalta selkään, vaan oli pyöreää ja helppoa.

Hetken pehmittelyt ennen radalle menoa
(c) Anna Juvonen
Lähdettiin luokassa viimeisenä, joten jouduttiin odottelemaan hetki kentän ulkopuolella ennen kuin päästiin takaisin radan vierelle verkkaamaan. Katsoin rauhassa yhden ratsukon suorituksen ja sen jälkeen aloin ratsastamaan Palloa taas kuulolle. Nytkin sen mielestä olisi parasta ollut vain juosta alta, mutta hetken keskustelun jälkeen saatiin yhteistyö pelittämään.


Radalla Pallo tuntui todella hyvältä. Kyydissä oli helppo istua ja meno oli rennon tuntuista. Ainoat huonot kohdat olivat pysähdykset (niissä kun tuo nuppi ei pysy alhaalla) ja toisen laukan ennakointi. Osasin odottaa molempia, mutta silti tuo ennakoinnin jatkuminen läpi tehtävän oli yllätys; usein Pallo ennakoi kerran-kaksi ja sitten malttaa odottaa. Nyt se pomppi koko kohdan läpi, ilman että suostui kuuntelemaan miun apuja.... Aaarghh...

Mutta hyvin tyytyväinen olen raviin, omaan ratsastukseen (kerrankin ratsastin koko radan läpi!)  sekä laukasta käyntiin siirtymään, se onnistui suht hyvin treenikertoihin nähden.

<3
(c) Anna Juvonen
Ja tässä vielä arvostelu:

HeB K.N.-Special 2009

1. 5,5: pys. pois per.an, muuten suora hyvä tie
2. 6,5: taivuta enemmän
3. 5,5: ei riittävä
4. 7: hyvä taivutus
5. 6,5: parempi kuin ed.
6. 6: hieman epätasaiset siirtymät
7. 7
8. 6: hieman kättä vasten
9. 6: pys. pois per.an, saisi kävellä enemmän
10. 6,5: täsmällinen
11. 6,5: saisi laukata rennommin
12. 6: hyvä tie, siirt. haparoiden
13. 5: ennakoi, rikkoo ravia
14. 6,5: saisi laukata hieman rennommin
15. 7: hyvä, ryhdikäs laukka
16. 6,5
17. 6,5: haparoi hieman pys.

alapisteet:
askellajit 6,5
lennokkuus 7
kuuliaisuus 6,5
ratsastajan asento 7,5
oikeat tiet 6,5
kommentit: Hyvin ratsastettu ja esitetty rata, ravissa liikkuu hyvässä kokoamisasteessa, käyntiin ja laukkaan toivoisin lisää rentoutta.

Tulos 64,200%, mikä on meidän kaikkien aikojen paras tulos :)

Kunniakierroksella
(c) Anna Juvonen

Ehkäpä minä uskallan vielä joskus käydä sen HeA:n tuuppailemassa läpi, varsinkin jos hevonen pysyy nyt noin hyvänä ratsastaa.. Katsellaan ja unelmoidaan :)

1 kommentti:

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!