perjantai 13. huhtikuuta 2012

"Kauhea" perjantai 13.

Varmasti kaikki ovat joskus kuulleet "tapahtui sitä tai tätä, koska oli perjantai 13." Itse en ole kovin taikauskoinen, mutta tämä perjantai oli poikkeus. Aamulla olin täysin varma, että vain tämän "pahanonnen" päivän takia en voisi ikimaailmassa läpäistä kuorma-autoinssiä.

Yöllä en saanut kunnolla nukuttua, koska päässä pyöri vain ajatukset "kuinka ajan kuorma-autolla tällaisen käännöksen" jne... Nukuin vain 6h yhteensä, mikä on minulle aivan liian vähän. Ja meinasimpas nukkua pommiinkin, enkä olisi pistänyt sitä aamulla lainkaan pahaksi.

Olimme sopineet Jarnon kanssa, että näemme 8.30 autokoulun edessä, ja hyppään siitä sitten kyytiin matkalle kohti Volvoa (paikka jossa kuormis on parkissa). Ja voi että oli vaikea päästä sinne asti... Koko ajan teki mieli kääntyä takaisin ja paeta ihan vain sen takia, etten uskonut mahdollisuuksiini päästä läpi inssiä.

8.45 lähdimme viimeiselle ajotunnille ennen inssiä, ja hip hurraa, yöllä mietityt asiat eivät menneet hukkaan. Yht'äkkiä käännökset alkoivat sujumaan, ja sainkin oikean Ahaa-elämyksen niiden ajamisesta. Inssi alkoikin 9.45, ja voin sanoa, etten ole ikinä jännittänyt mitään yhtä paljon! Onnekseni inssisetä oli "tuttu", sama henkilö, joka vastaanotti henkilöautoinssinikin. Se rauhoitti jonkin verran, juuri sopivasti, että pysyin skarppina, mutta rentoutuneena ajaessani.

10.40 taisin saada virallisesti käteeni BC ajoluvan, eli saan ajaa nyt siis kuorma-autoa ihan oikeasti!

Inssin jälkeen olo oli aivan mahtava! Olisin voinut hyppiä riemusta varmaan pari tuntia, ja tästä opin, ettei todellakaan pidä luovuttaa ennen kuin on edes yrittänyt!

Illalla lähden katsomaan Ilari Johnssonin stand up-showta, mikäs sen mukavampi tapa päättää perjantai 13. kuin nauramalla? Varsinkin, kun päivä on ollut minulle varsin mukava. Tällä fiiliksellä jaksaa kyllä jatkaa ja kauan. Positiivisuus on persiistä, silloin kun sille ei ole aihetta, mutta tänään sille on!

Ensi kerralla sitten päivitys sunnuntain estetreeneistä :)


                        Mun fiilis on mahtava, ja aion pitää sitä yllä!


Olly Murs - Dance with me tonight

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!