Liukastelua kerrakseen

Hei vaan kaikille, ja anteeksi taas postausvälin pitenemisestä. En ole yksinkertaisesti kerennyt kirjoittamaan, eikä toisaalta ole ollut kirjoitettavaakaan. Mutta tänään teenkin sitten erilaisen postauksen, nimittäin täysin autoilusta koskien tämän päivän liukkaanradan ajotuntia.

Lähdimme autokoululta noin 9.05 ajamaan, tai siis minä ajoin (hieman hirvitti, osaanko 3pvä tauon jälkeen enää ajaa), Jarno istui vieressä ja 2 oppilasta istui takana. Toisen pojista kävimme heittämässä amiskalle, ja sitten jatkoimme matkaa moottoritien kautta. Täytyy sanoa, ettei sellasta 270* kääntyvää liukasta ramppia pitkin ole kivaa ajaa motarille. No hengissä selvittiin sinne asti, ja motarilla ajo sujuikin ihan hyvin. Välillä ajoin kaistalla liian vasemmassa reunassa, jolloin Jarno huomautti asiasta. Nopeuden pidin siinä 80-85 km/h välillä, sillä en liukkauden takia halunnut ajaa kovempaa.

Ajoharjoitteluradalle (tunnetummin liukkaalle) vievä tie oli inhottava ajaa, sillä tie muuttui kaltevaksi aina välillä, jolloin tuntui, ettei auton toisesta kyljestä ole tietoakaan. No perille päästiin, ja minun piti sitten peruuttaa parkkiin. Se oli hankalaa, sillä penkan kohdasta ei ollut hajuakaan. Jarno käski ottaa muista autoista viitettä, mihin kohti voisin peruuttaa, mutta enpä itse tajunnut huomata, että parkkialue oli hieman kaartuva lumipenkan takia. Peruutin siinä sitten ihan onnellisena, ja Jarnokin sanoi, että nyt on hyvässä paikassa.

No lähdimme siitä sitten sisälle, missä kaikille oppilaille (meitä oli kai 6:sta eri ajokoulusta) pidettiin alkuinfo, jonka jälkeen pääsimme radalle. Tullessamme ulos juttelin Jarnon kanssa ihan normaalisti, ja sitten kun näin auton, en voinut olla nauramatta. Tokaisin vain "Ja enkös minä sen tuonne penkkaan peruuttanutkin", johon sain vastaukseksi "Onneksi Corollassa on vahvat puskurit". Ei auto siis ollut täysin penkassa, mutta ihan siinä reunalla oli, jolloin näytti, että se oli lumikasan päällä.

Jarno ajoikin meidät sitten ajoradalle, jossa tutustutti meidät rataan ajaen sen itse muutaman kerran läpi. Sitten olikin minun vuoroni istua ratin taakse, ja voin sanoa, että hirvitti... Aloitettiin sitten suoralla, jossa on päässä nopeusnäyttö ja sitten jarrutustilaa (mikä on liukastettu). Tultiin eka 50 km/h, ja katsottiin kuinka paljon pidempi pysähdysmatka oli noin 37 km/h vauhdista tehtyyn hätäpysähdykseen verrattuna. ABSista (jarrutusjärjestelmä) kuului aivan hirveä rutina, ja pelkäsinkin rikkovani auton. Jarno sitten piti kunnon luennon, ettei se ole vieläkään mennyt rikki vaikka autolla ajetaan ainakin kerran viikossa radalla samoja tehtäviä, jne muuta asiaan liittyvää vakuuttaakseen minut. Ei kai siinä auttanut muu kuin asiantuntijaa uskominen..?

Sitten siinä samalla jarrutussuoralla oli sellainen ohjaustehtävä, että piti kääntää oikealle eräiden tolppien väliin. 40 km/h vauhdissa onnistui hyvin, 50km/h hieman heitti sivuttain, mutta sitten noin 60 km/h ei ohjausta ollut enää lainkaan. Sain juuri ja juuri ohjattua tolppien väliin, mutta sen jälkeen pito loppui ja pyörähdettiin melkein ympäri. Sydän hakkasi ihan älyttömästi, kun auto ei ollutkaan hallinnassa ja jarrun ja kytkimen polkeminen kaikella voimalla ei auta mitään. Auto sitten vihdoin pysähtyi, ja minä olin niin järkyttyneen näköinen, että Jarno ja takapenkkiläinen repesivät nauramaan, jolloin itse "iskin" pään rattiin.

Jokaisen pysähdyksen jälkeen ideana oli päästä liikkeelle mahdollisimman nopeasti, ja asiaa ei auttanut se, että Jarno lisää paineita "huutamalla" vieressä, että "Takaa tulee linja-auto/tukkirekka/rekka, me kaikki kuollaan, jos et pääse nyt liikkeelle." No yritin siinä sitten parhaani paineista huolimatta, ja loppua kohden suoritukset alkoivat paranemaan.

Lähdettiin siitä sitten erään alamäkimutkan kautta "hirvelle". Tarkoitushan on, ettei oppilas tiedä hirven olemassaolosta, mutta minun onnekseni (tai epäonnekseni) edellinen suorittaja oli juuri paljastanut hirven, joten näin sen etukäteen. Jarno siinä sitten hieman "noitui", kun ei ollut huomannut auton menoa hirvisuoralle ja käski minun peruuttaa mutkan taakse, sekä unohtamaan näkemäni. Tein työtä käskettyä, ja sitten 40 km/h vauhtia ja antaa mennä. Olin juuri vaihtamassa vaihdetta 3:selle, kun huomasin silmäkulmastani hirven lähestyvän. Paniikissa vetäisin vaihteen takaisin 2:selle, huusin "Voi helv**ti" ja pistin tallan pohjaan. Kyydissäolijat saivat taas nauraa, varsinkin, kun tiesin hirven tulevan ja silti säikähdin sitä.

(No jos jotain hyvää etsii, niin ainakin pidensin heidän elinikäänsä tämän päivän aikana useilla vuosilla :D)

Hirvipaikan jälkeen vaihdoimme kuskia, ja pääsin hengähtämään takapenkille. Tosin säikähdin siellä hirvellä taas, kun se pysähtyi juuri takaikkunan kohdalle eli viereeni...

Pääsin toisen kerran ajamaan, kunhan Henri oli saanut tehdä samat kuin minäkin, ja lisäksi kiertänyt liukkaan mutkan sekä kitkaympyrän. Minä pääsin siis ajamaan vielä mutkaan, ympyrään ja pujotteluun.

Mutka oli mukava ajaa, siinä ei ollut ruuhkaa, kun muut kiersivät hirvellä ja liukkaalla suoralla. Aluksi tulimme 30 km/h, jolloin ohjaus piti mukavasti. Seuraavalla kerralla Jarno huusi "Hep!", kun minun piti jarruttaa ja pysäyttää auto sen seurauksena. 30 km/h se meni hyvin, 40 km/h pito väheni, ja 50 km/h auto lähti sivuluisuun. Sivuluisu oli hauska kokeilla, sillä eka, kun päästi jarrun pois alkoimoottori jarruttamaan, sitten kun päästi kytkimen irti alkoi ratti pyöriä itsekseen (päästin ratin pyörimään vapaasti käsien välissä), jolloin auto suoristui. Sen jälkeen jarrutus onnistui, ja pysähdyksen kautta liikkeelle. Aina mutkan jälkeen suoralla tuli pujottelu, mikä meni joka kerta hyvin.

Mutkan jälkeen menimme kitkaympyrään, jossa menimme niin pientä ympyrää, kun vain pystyi. Ympyrää tehdessä kaasua piti lisätä hiljakseen, jolla testattiin, missä nopeudessa auton renkaiden pito loppuu. Pari kertaa menetettyäni pidon sain ajaa vielä ympyrää, ja sitten Jarno yllättäen sanoi "Nyt vedän kässärin ylös". En edes kerennyt tajuta muuta kuin, että hitto nyt pyörähdetään. Itse asiassa se oli hauskaa, ja nauroin itsekin kunnolla.

Tämän jälkeen sain vielä käydä hirven luona kerran, jotta saisin oikeaoppisen ohituksen. Oikeastihan tarkoitus on tehdä hätäjarrutus ja kiertää takakautta ohi. No toisella kerralla olo oli sellainen, että nyt se per**le onnistuu, ja se meni todella hyvin. Sain jarrutuksen onnistumaan, auto ei lähtenyt ollenkaan luisuun ja nopea ohitus onnistui. Tämän jälkeen vaihdoimme kuskin vielä kerran, ja Henri ajoi meidät takaisin kaupunkiin.

Tässä kokoelma lausahduksista, jotka kuultiin minun suustani useaan otteeseen radalla:

"Oletko tosissasi?" (vauhdin lisäämisestä)
"Sä olet ihan hirveä/kauhea/ilkeä, kun laitat mut tekemään tällaisia"
"Jos et oo hiljaa pudotan sut kyydistä" (aina Jarnon sanoessa linja-auto/rekka-jutun)
"Ei saa kiusata, kun mä ajan"
"Aiotko sä tappaa mut sydänkohtaukseen?"
"Voi luoja!"


Tässä vielä kuva siitä hirvestä, ja ohitus on ilmeisesti ollut sellainen kuin minulla ensimmäisellä kerralla, eli etukautta ohi.

Niille, jotka pettyivät tähän postaukseen, haluan sanoa, että bloginihan ei ole tarkoitus olla kokonaan heppablogi vaan käsitellä elämäni kaikkia osa-alueita. Autokoulu on tällähetkellä suuri osa elämääni, ja koska liukkaan rata oli sen verran tunteita herättävä (siis lähinnä kauhua :D) halusin jakaa sen teillekin. Ensi kerralla teen postauksen lauantain treeneistä, ja voin jo varmasti sanoa, että saan kuvaajan paikalle! Eli sitten on kuvia/videoita lisäksi, vihdoin.


                                                    Ensi kertaan!