keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ja nyt vihdoin

Kisapäivitys. En sitä eilen saanutkaan valmiiksi, anteeksi siitä. Ja sitten asiaan:

Lauantaina lähtö oli klo 8.00 kotoa, sillä lupasin noutaa Kikan tallilta kyytiin Tipin ja Janeron. Perillä olin noin 5 min myöhässä, joten aika hyvä saavutus mulle :D Siinä laitettiin sitten hepat + kamppeet autoon, ja mä lähdin himppusen painavammalla autolla matkaan.

Maaningalla oltiin melkein laskettuun aikaan, taisin olla noin 10 min siitä myöhässä, kun piti loppua kohti hidastaa vauhtia takakerran tanssiryhmän johdosta. Syynähän tanssille oli ollut heinien loppuminen peräosastolta. Siinä sitten napattiin Janero ja Tippi pois kyydistä, ja 80 cm alkoikin piakkoin sen jälkeen (molemmat menivät siinä luokassa).

Siinä sitten kävi niin, että minä päädyin Tippi-ponin selkään hyppäämään seuraavan luokan, joka oli 70cm. Tarkemman selostuksen voitte lukea Veeran blogista. Tipin kanssa meni todella kivasti, erittäin mukava ja rehellinen poni oli hypätä, tuloksena sijoitus 7/28 ja ruusuke kotiin :) (Alla video radasta, älkää välittäkö räpellyksestä.. Videon kuvannut Veera kännykällä. )

Pallon kanssa menin sitten 100cm ja 110cm. Vanhemmat tulivat sitten niitä luokkia katsomaan. Käveltiin siinä iskän kanssa rata samalla kun Veera kävelytti Palloa. Menin Pallolla toisessa verkkaryhmässä, joten sain katsoa ekasta ryhmästä pari ratsukkoa.

Verkassa Pallo tuntui ihan kivalle. Vähän oli höselö, mutta se on sille normaalia, kun pääsee muiden hevosten luokse kisoihin.

Rata meni aika hyvin. Muistin hyvin iskän (ja Sallan) neuvot, ja sainkin ratsastettua niitä "käyttäen". Rata oli siisti, hyvää ratsastusta pääosin, ainoastaan uusinnassa innostuin liikaa (näette videolta) ja laukka olisi saanut pyöriä hiukan enemmän.

110cm verkassa keskityinkin pääasiassa laukan pyörivyyteen ja hiukan reippaampaan tempoon. Rata meni hyvin, yksi ainut virhe tuli. Hyppäsin sarjalla ennen hevosta, mikä sitten johti a-osan putoamiseen. Itse en ollut rataan tyytyväinen, juurikin tuon yhden tyhmän virheen takia, mutta kerrankin iskä oli. Eli parannusta on tapahtunut, mutta vielä ei olla lähelläkään täydellistä. Jatketaan treeniä :)

4 kommenttia:

  1. opettele ratsastaa. kauheeta katsottavaa ja jos käännät nii käytä johtaavaa ohjsotetta noin eikä niin että kiskot pään linkkuun niin sen takia tippu puomi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. And here we go again... Jos et huomannut niin ratsastin pääasiassa johtavalla ohjasotteella. Uusinnassa vain satuin innostumaan liikaa, jolloin en sitä käyttänyt.

      Poista
  2. Minusta ratsastit kyllä hyvin. Olette kyllä kehittyneet :)

    VastaaPoista

Jätähän tänne terveisesi asiallisesti ja hyvää mieltä ylläpitäen :)
Jos et halua laittaa palautettasi tänne, niin voit viskata sen sähköpostiin annaroosa.saarti@gmail.com. Kiitos kommentistasi!